Kaupallinen yhteistyö: Pentik & Suomen Blogimedia
Tiedättekö mitä rakastan kesässä eniten? Spontaaneja illanviettoja ja muuttuvia suunnitelmia. Alkuperäinen ajatus oli viettää tyttöjeniltaa illallisen merkeissä täällä kotosalla, mutta koska Suomessa on kesä, ja helle, ja kaksiossani lämpöasteita vaikka muille jakaa, pakkasimmekin kimpsut ja kampsut ja suuntasimme ulkosalle illastamaan. Ja se oli yksi tämän kesän parhaimmista päätöksistä. Illallispöydän ehdii hyvin kattaa sisätiloihin sitten syksymmälläkin, jolloin kynttilätkin tulevat paremmin esille. Korikassiin sujahti sitten hieman näyttävämmät kattausvälineet, nimittäin Anu Pentikin suunnittelemat Pentikin Kallio-sarjan astiat. Astiasarjan nimestä inspiroituneina suuntaisimme piknikille minne muuallekaan, kuin juurikin rantakalliolle. Lempipaikkani tässä maailmassa!
Kallio-astiasarjan nimestä inspiroituneina suuntaisimme piknikille minne muuallekaan, kuin juurikin rantakalliolle.
Vieraillessani alkukesästä Matka Pentikin sielunmaisemiin -postauksessa Pentikin kotiseutuihin Lapissa, Posiolla, ihastuin juurikin enemmän kädenjäljen jättäviin keramiikka-astioihin. Tiesittehän, että kaikki Pentikin keramiikka-astiat tehdään heidän omalla tehtaallaan, joka on muuten maailman pohjoisin, sillä se sijaitsee Napapiirin tuntumassa? Siellä liukuhihnalla meni juurikin Kallio-astioita – ja tiesin heti, että nämä haluan vielä jonain kauniina kesäpäivänä kattaa juurikin rantakalliolle. Kallio-sarjan astioissa näkyy luonnolliset muodot ja Suomen kesän hempeät värit – vai mitä sanotte, eivätkö sulaudu hyvin kalliomaisemiin? Kallio oli auringosta lämmin ja meri kimalsi kauniisti taustalla, en olisi voinut parempaa kesähetkeä toivoakaan, tai parempaa piknik-seuraakaan.
Kallio-sarjan astioissa näkyy luonnolliset muodot ja Suomen kesän hempeät värit – vai mitä sanotte, eivätkö sulaudu hyvin kalliomaisemiin?
Oikeastaan kauniiseen kesäkattaukseen ei sen kummempaa tarvita, varsinkaan, kun maisemat ovat kohdillaan. Kallio-lautasten lisäksi kattauksesta löytyy ihanan arkiset Mila-juomalasit, jokaiseen kattaukseen sopivat Pouta-pellavaservietit sekä merimaisemiin sulautuva kalakuosinen Rautu-keittiöpyyhe. Tapasinkin Pentikin Punavuoren toimistolla heidän suunnittelijoitaan, ja oli hauskaa nähdä, miten erilaiset kuosit oikein syntyivätkään, ja miten ne muuttuivat luonnosvihosta painetulle tekstiilille. Kaikki eivät ehkä tiedäkään, että olen koulutukseltani tekstiilisuunnittelija? Keramiikkakurssien lisäksi myös tekstiilipaino on lähellä sydäntäni, ja nämä kaksi yhdistyvät juurikin Pentikissä. Varsinkin niiden erilaiset painotekniikat. Muistan kun olin nuoruudessani yhden kuuman kesän pienessä tekstiilipainossa töissä – se oli kyllä hikistä hommaa kun painokoneen lämpö yhdistyi kesähelteeseen!
Kaikki eivät ehkä tiedäkään, että olen koulutukseltani tekstiilisuunnittelija? Keramiikkakurssien lisäksi myös tekstiilipaino on lähellä sydäntäni, ja nämä kaksi yhdistyvät juurikin Pentikissä.
Me vietimme mitä ihanimman kesäillan kallioilla ja toivon, että tämä ei ole kesän ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun teen Kallio-kattauksen ulkosalle. Taidan jättää korikassin norkoilemaan keittiönnurkkaan, niin sinne on helppo sujauttaa kattausvälineet hetkenkin mielijohteesta. Ehkä seuraavaksi vaikka johonkin puutarhaan tai vaikka laiturinnokkaan? Mikä on teidän lemppari piknik-paikkanne?
Lue myös:
Blogiyhteistyö - Bloggsamarbete / Sisustus - Inredning
Sisältää mainoslinkkejä *
Kun sanoo kesähelteisenä keskiviikkona, että menempä tänään toimistolle, ei se ehkä kuulosta maailman hauskimmalta ajatukselta. Mutta, koska saimme Monan kanssa viimeisteltyä meidän Content Cornerin (seuratkaa meidän toimiston menoa Instagramissa @contentcornerhelsinki -tilillä!) kesäterden viime viikolla, on toimistolla oleskelu nykyään ihan eri svääreissä kuin aikaisemmin. Voimme vihdoinkin työskennellä myös ulkosalla! Saanko esitellä uuden kesäolohuoneemme, missä istun tälläkin hetkellä läppärini kanssa.
Tältä näyttää Content Cornerin kesäterassi:
Uusi lempparini? Ehdottomasti klassinen Flora-rottinkituoli *. Vinkkini teille, jos teillä on rottinkikalusteita jossain kätköissä, älkää luopuko niistä!
Valkoiset Antibes-loungetuolit * ovat taas niin kätevät ulkotilaan, sillä ne saa tarpeen vaatiessa kasattua päällekäin – tulevat toimimaan meidän toimistolla sisätuoleina talviaikaan.
Terassipöydät vielä uupuvat, mutta luova keksii keinot. Tässä kukkaruukun päälle asetettu tarjotin – ja terassipöytä on siinä!
Lindsy-ruukut * toimivat suojaruukkuina kasveille – ja kyllä, ne painavat jonkin verran, ovathan ne kivijauheesta tehty!
Tämä on kuin pieni puutarha – niin vihreää joka puolella! Terassiamme suojaa paahteelta suuri puu, jonka varjossa on ihana istua ja tehdä töitä.
Tilan viimeistelee vielä pieni pyöreä Romano-matto *, joka on koko toimiston iloksi tehty kierrätetyistä PET-pulloista – we likey!
Toimistomme on perustettu vanhan Arelan vaateliikkeen tiloihin Uudenmaankadulle ja pääsettekin kurkistamaan sisätiloihin viime talvena julkaisemissani @ Content Corner Helsinki ja Takaisin toimistolle -postauksissa. Tuolloin katutason ikkunoiden edessä nökötti korkeat lumikinoset (eikä minulla muuten ollut aavistustakaan, että tulisin muuttamaan 5 minuutin kävelymatkan päähän toimistoltani!) ja kesäterde oli vain kaukainen haave. Vaan ei enää! Tuolit, ruukut sekä matto on Content Cornerimme saanut somen kautta Jotexilta * ja viherkasvit taas Greencareta PR-lähetyksenä saatu – kiitos, kiitos, kiitos!
Kuvat: Mona Visuri