Kaupallisessa yhteistyössä: Viinimaa & Suomen Blogimedia

Tiedättekö kun usein vaikka tietyn laulun kuuleminen, tuoksun tunteminen tai maun maistaminen voi tuoda mieleen menneen ajan muistoja. Joskus ihan pienikin aisinärsyke voi viedä matkalle menneisyyteen – ja yhtäkkiä muistaa veitsenterävästi tietyn hetken silloisesta elämäntilanteestaan. Minulle laulujen, tuoksujen ja ruokamakujen lisäksi muistomatkalle vie myös viinit.

Kiinnostuin viineistä enemmän kunnolla silloisen eroni (6 vuotta sitten, kun erosin silloisesta avoliitostani) myötä, kun tutustuin erääseen intohimoiseen viininystävään – ja hänen kauttaan kävin sitten viinitastingilla jos toisella. Oliko se sitten itse viinit tai tämä herra (hei vaan jos satut tämän postauksen lukemaan ja tunnistat itsesi!), mutta siitä eron jälkeisestä elämäntilanteesta alkoi omat kunnon viinimuistoni – ja ihan eri tason kiinnostus viinejä kohtaan.

Viinitastingit laajentuivat vuosien aikana viinimatkoihin; Samppanjaa siemailemaan Reimsin kaupunkiin ja Riesling-kiertueelle Rein-joen varrelle, Prosecco-viljelmiä ihailemaan Valdobbiadenen viinipelloille. Yksi mikä on kuitenkin jäänyt vuosien mittaan ison kysymysmerkin alle, on Sauvignon Blanc. Itse ainakin suosin viinipulloja, joista tiedän jotain, joihin minulla on jonkinlainen yhteys, viinimuisto. Joten kun sain mahdollisuuden lähteä tutustumaan Uuden-Seelannin Sauvignon Blanc -viinien pioneeriin Matuaan, ja vielä Helsinki Culinary Instituten ruoanlaittokurssin avustuksella, lähdin ilomielin mukaan.

En tosiaan ole kummoinenkaan kokki, mutta rakastan kokeilla uusia asioita, reseptejä, makuja, sillä ruoat ja viinit ovat usein niitä asioita niin kotosalla kuin matkustellessa, jotka tuovat yhteen ihmisiä. Ja jos joskus mietitte mitä voisitte kaveriporukalla keksiä, niin suosittelen ehdottomasti lähtemään yhdessä kokkauskurssille! Itse pääsin osaksi alkuruokatiimiä ja olin ensimmäisenä käsi ojossa, kun kuulin että saisimme itse valmistaa Penelope-ravintolastaan tutun Arto Rastaan reseptin mukaan porosta carpacciota – ja vielä hurjan näköisen laitteen avulla.

Laitoin teille vielä näkyviin kokkauskurssi-iltamme aikana otetut Instagram storyt (löytyvät @charandthecity profiilistani Matua-kohdasta!), joissa komeilee carpaccio-laitteen lisäksi toinen Matuan perustajista, Bill Spence. Siis niin mukava herrasmies, ettei tosikaan! Vielä kun hän suostuin kanssani boomerangiin, mikä taisi ehkä olla herralle ensimmäinen sellainen? Bill on toinen Spencen veljeksistä, jotka aloittivat vuonna 1969 viininviljelykokeilunsa, toiveena saada kotimaahansa kasvamaan jotain muuta kuin Chardonnayta, Rieslingia ja Cabernet Sauvignonia. Loppu onkin sitten historiaa ja vuonna 1974 valmistettiin Uuden Seelannin ensimmäiset pullolliset Sauvignon Blancia!

Illan aikana nautimme mitään muutakaan, kuin alkumaljana (ja kokkailun lomassa) Matuan kevään aikana tilausvalikoimiin tulevaa aivan ihanaa kypsien kesäisten hedelmien aromeja sisältävää Roséta, kasvispainotteisen alkuruoan kera raikkaan hedelmällistä mutta kuivaa Organic Sauvignon Blanc luomuviiniä, meidän porocarpacciota yhdistettynä keskitäyteläiseen Pinot Noiriin ja pääruoaksi valmistetun lampaan kanssa vielä tummasävytteistä Lands & Legends Merlot-Cabarnetia. Lammasmakkaroita valmisti rohkeasti Jotain maukasta -blogin Mari, Salamatkustaja-blogin Satu loihti tottuneesti uusiseelantilaista lammasta ja Tämän kylän homopoika -blogin Eino ihan varmasti teki jotain muutakin kuin sekoitti kastiketta. Siis wau, mitä makuelämyksiä!

Juuri tuolla samaisella kokkailukurssin viikolla sain sähköpostiini viestin, että vuokra-asuntoni oli irtisanottu. Ensireaktio oli, että ei. Ei en halua muuttaa. Ensishokin laannuttua aloin kuitenkin selaamaan asuntoilmoituksia ja tekemään muuttomyyntiä, ja olotila vaihtui nopeasti innostuneeksi – jos mitään ei ole kiveen hakattu, olisi kaikki mahdollista, eikö niin? Ehkä muutto Uuteen Seelantiin? No ei, mutta juttelimme samaisella kokkauskurssilla olleiden ystävieni kanssa, että olisi aivan mahtava lähteä joskus sinne viinimatkalle – ehkä ystäväporukalla? Toiveita kannattaa sanoa ääneen, sillä eivät ne muuten voi toteutua.

Näin kävi myös uuden kodin etsinnän kanssa. Kirjoitin asuntohakemuksen blogipostauksen muotoon – ja moni ystävistäni jakoi sen myös omissa sosiaalisen median kanavissaan. Tasan viikko irtisanomisilmoituksen jälkeen kutsuin ystäväni luokseni viettämään iltaa – katselimme läpi lukuisia asuntoehdotusta mitä olin blogipostauksieni kautta saanut, tilasimme rennosti noutoruokaa ja avasimme pullon Matuan Pinot Noiria (eli juuri sitä, mitä porocarpaccion kanssa kokkauskurssilla tarjoiltiin). Ystäväni mies on viinialalla, joten hän bongasi heti Matuan viinipullot keittiöntasoltani ja ehdotti, että pitäisikö korkata yksi pullo ruoan kanssa. Olen aina yhtä iloinen, kun hän löytää jotain “juomisen arvoista” viinivalikoimistani, sillä hän on se henkilö kenen puoleen aina käännyn, jos kaipaan viinivinkkejä!

Ja asuntoasioista, niin sosiaalisen median voima on kyllä aikamoinen, sillä ystävieni kautta olen saanut ehdottomasti parhaat asuntovinkit tähän mennessä, enkä voisi olla enemmän kiitollinen ystävilleni tästä pyytettömästä avusta. Miten paljon yhden asunnonhakupostauksen jakaminen voikaan vaikuttaa toisen elämään? Jos ei muuta, niin ehkä voin puolestani ilahduttaa teitä viinivinkeillä. Nyt ystävänpäivän kunniaksi meillä on nimittäin kämppikseni kanssa tarkoitus illan tullen käydä ulkona syömässä ja avata pullo Matuaa juhlistaakseemme meidän kummankin uutta alkua, mutta erityten meidän onnistunutta yhteiseloa. Kolme vuotta kämppiksinä ja vieläkin olisi saanut sama meno jatkua – kippis!

Minulla on aina ollut sääntö, että jääkaapissa kannattaa aina pitää yhtä pulloa valkkaria kylmässä, sillä koskaan ei tiedä, milloin tulee vaikka yllättäen hyvä hetki avata viinipullo – joko juhlistaakseen jotain, vai sitten ihan arkisesti nautittuna hyvän ruoan kera. Matuan Sauvignon Blancissa on se hyvä kikka, että etiketissä oleva Chill Stamp -lumihiutalesymboli kertoo, milloin viini on tarpeeksi viileää (optimaalinen lämpötila on 7 asteista) nauttittavaksi. Postauksen kuvissa pullo on seissyt liian kauan pöydällä, sillä sinertävä kuvio ei juurikaan erotu turkoosista pohjasta. Onneksi on tällaisia apuvälineitä, sillä liian lämpimästä valkoviinistä ei kukaan nauti.

Kun ilmottauduin kokkailukurssille, en voinut kuvitellakaan kuinka tärkeä viinimuisto Matuasta itselleni tulisikaani. Tulen aina muistamaan Matuan raikkaan turkoosin etiketin nähdessäni ja Sauvignon Blancin kuivan raikkaan hedelmällisen maun maistaessani juuri nämä jännittävät, haikeat, pelottavat mutta samalla myös innostuksen täyttämät päivät, jolloin oli taas aika niin sulkea, kuin samalla myös avata uusi ovi elämässäni. Ensi kerralla Alkon hyllyjen välissä kävellessäni, ei Uusi Seelanti -kyltti olekaan omalla kohdallani enää kysymysmerkki, vaan tärkeä osa viinimuistojani.

Kuvat: Teljänneito