10 ✗ asiaa jotka ovat minulle arjen ylellisyyttä...
Tiedättekö, en ole ikinä aikaisemmin ollut yhtä iloinen arkielämästäni. Painoituksella sana a r k i. Tämä on valtava harppaus siitä, kun tammikuussa kirjoittelin teille Mitä tapahtuu, kun laiminlyö omaa hyvinvointiaan? -postauksessa, miten huonosti voin tuolloin loppuvuodesta 2017. Vaikka tammikuusta on vain neljä kuukautta aikaa,...
Kevät tuli joogakaappiin
Kevätauringon paistaessa tulee myös into käydä läpi perusteellisesti treenivaatteitani. Se on sellainen osa vaatekaappiani, jota en ole kunnolla päivittänyt, no, vuosiin (apua!). Iltajooga jäi jossain vaiheessa mukamas kiireiden takia, samoin läheisellä salillä käynnit, puhumattakaan kaikesta muusta. Koneen äärellä nököttämisen lisäksi yritin edes pitää kiinni...
Joogaa räjähtäneille #namaste
Eilen uskaltauduin astua ulos oman kotini lämmöstä (olen viihtynyt siellä liiankin hyvin pyjamassa, tohveleissa ja nenä kiinni tietokoneessa…) ja suuntasin viettämään hyvinvointi & rentoutumispäivää tyttökavereideni kanssa. N.s. uudenvuoden lupauksissani sanoin, että haluaisin tänä vuonna pitää itsestäni parempaa huolta, monellakin eri tapaa. Lähtien ihan perusasioista...
Mitä tapahtuu, kun laiminlyö omaa hyvinvointiaan?...
En ole ehkä ennen kirjoittanut niin paljon hyvinvointiasioita blogini puolelle, ehkä siitä syystä, että viime vuosina olen suoraan sanottuna laiminlyönyt omaa hyvinvointiani. Päämäärät ovat olleet ihan muissa asioissa, kuten työmenestyksessä, parisuhteen toiveissa, maailmanmatkailussa tai ikuisessa muuttorumbassa ja uusien kotien sisustamisessa. Toki nämä ovat vieläkin...
Sitä ei voi selittää, se pitää kokea itse –...
Kaupallisessa yhteistyössä: ViaVital Jotenkin vuosien vierähtäessä tulee itsestään ja kehostaan huolehdittua entistä enemmän. Vai onkohan se sittenkin tämä ikä mikä alkaa jo näkyä ja tuntua kehossa? Varsinkin, kun sitä tekee tietokoneen äärellä töitä aamusta iltaan, ja myös viikonloppuisin. Ja tämä on jo jatkunut monen...