Parhaat poiminnat piknikille (ja rantavinkit Hankoon)...
Kaupallinen yhteistyö: IKEA Suomi Kevätauringon porottaessa hihkuin heti, että tänne Hankoonhan pitää saada kunnon piknik-kattaus luotua – ja ehdottomasti jonnekin rannalle. Tämä Suomen eteläisin kaupunki on tunnettu Suomen Hamptonsina, sillä Hankoniemen kärjessä kaupunkia ympäröi meri kolmelta eri suunnalta; eli rantaviivaa riittää – kuulemma ainakin...
Tänä keväänä aion…
Olen aina vuodenaikojen vaihtuessa tehnyt ”Mitä aion tänä keväänä/kesänä/syksynä/talvena tehdä…” -postauksen, ja sainkin monta toivetta, että kirjoittaisin sellaisen tänäkin keväänä. Mietin hetken, että mitä ihmettä tähän kirjoittaisin, nyt kun jo toista kevättä putkeen elämme näitä poikkeusaikoja, eikä hirveästi mitään suunnitelmia edes voi tehdä. Samaan...
Hei, hei mitä kuuluu?
Törmäsin viime syksynä Johannan blogissa Hei, hei mitä kuuluu? -postaukseen, ja olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että minun pitäisi kirjoittaa saman tapainen teille. Tuntuu, etten ole aikoihin täällä blogin puolella kertonut kuulumisiani tai jakanut arkisia juttuja. Ehkä koska elämässäni on vuoden 2020 aikana tapahtunut...
Uusin tapa maksaa; älymaksusormuksella!
Kaupallinen yhteistyö: Nordea Olen ystäväni kanssa aamiaisella ja kassalla maksaessani laitan vaan tyhjän käteni maksupääteen päälle, jolloin se piippaa, että tapahtuma OK. “Siis mitä sä teit? Miten sä oikein maksoit?” ihmettelee ystäväni? Ei käsilaukkua, ei lompakkoa, ei pankkikorttia, eikä edes kännykkää lähettyvillä. Samaa ihmettelee...
Parhaat vinkit Glamping-telttareissulle
Mitä varusteita teillä oli mukana? Jokaisella suurikokoinen rinkka, jonne pakattiin: teltta, narua, puukko, pressut (jos sataisi/maa olisi kostea), makuualusta, makuupussi, tyyny, muovipusseja (esim. roskikseksi), wc-paperia, käsidesiä, hammastahna ja -harja, misellivettä, ohut pyyhe, (uimapuku jos haluaa uimaan), huulirasvaa, kosteusvoidetta, särkylääkkeet, kerrastoa, villapaitaa, (äidin kutomat) villasukat,...
Tänä syksynä aion…
Sain teiltä toiveen, että kirjoittaisin perinteisen Tänä syksynä aion… postauksen, ja innostuin tämän postauksen rustailemisen kautta ideoimaan tätä syksyä hieman enemmänkin. Ottaa tänä viikonloppuna itselleni aikaa ja kunnolla miettiä, mitä oikeasti haluan – ja mitä olen pidemmän aikaa jo halunnut tehdä. Olen aina harmitellut...
Miten meistä tuli parhaat ystävät?
Sain viime viikonloppuna puistoillessamme viestin seuraajaltani Lotalta, jossa hän toivoi postausta siitä, miten minun ja Sohvin ystävyys oikein on saanut alkunsa. Monet varmasti luulevat, että olemme ystävystyneet blogiemme kautta, mutta oikeasti tunsimme toisemme jo vuosia ennen kuin blogit rantautuivat Suomeen. Olemme varmasti tätä jossain...
Loppukesän haikeutta ilmassa
Elokuiset kesäpäivät – älkää ikinä päättykö! En tiedä onko se vain minä, mutta pieni loppukesäinen haikeus on jo iskenyt. Se johtuu varmaan siitä, että suurimmat kesäreissut ovat nyt takana päin ja palasin lomien jälkeen takaisin toimistolle – vaikka ei se arkikaan yhtään hullumpaa ole...