Kaupallisessa yhteistyössä: Freska & Zarro
Ennen joulua harmittelin, etten ehtinyt tilata jo niin pitkään suunnittelemaani kotisiivousta tekemään oikeaa suursiivousta ennen joulun pyhiä. Näin jälkikäteen ajateltuna, ihan hyvä niin, sillä joulua tuli vietettyä poissa kotoa ja se suurimman siivouksen tarvehan tulee vasta tammikuussa, kun joulukoristeet on aika piilottaa takaisin kellariin ja kuusikin kannetaan ulos. Siinä on sitten joulusta riisuttu, eikä vaan pölyinen vaan myös neulasia täynnä oleva koti…
- Ajoitus on kaiken A ja O; jos vietät pyhiä muualla, tee (tai tilaa!) suursiivous vasta pyhien jälkeen, jolloin olet kotosalla nauttimassa vastasiivotusta kodista!
Vaan ei enää, sillä meillä kävi ensimmäistä kertaa ikinä siivooja meidän kotona! Sain nimittäin blogin kautta kokeilla Freskan kotisiivouspalvelua (á 34 € /tunti ja kannattaa muistaa kotitalousvähennys!). Ja vaikka ensin vieraan ihmisen päästäminen omaan kotiin hieman hirvitti (normaali reaktio näin ensikertalaiselle otaksun), en voisi olla siivouspalveluun tyytyväisempi. K-a-i-k-k-i pinnat kiiltävät ja koko koti näyttää ihan upouudelta! Ja en kestä miten luksusta oli illalla rojahtaa vastapedattuun (en ennen tätä tiennytkään, että lakanoiden vaihto kuuluu palveluun!) sänkyyn!
- Hemmottele itseäsi (ja mahdollista asuinkumppaniasi) kotisiivouksella ja viettäkää siivoamiseen käytetty aika mielummin yhdessä…!
Kun pinnat ovat puunattu joko omasta tai siivoojan toimesta (ah, miten ihanaa onkaan sanoa noin!), on sen ihanimman osuuden aika: asetella esille leikkokukat vaasiin, kääntää huonetuoksujen tikut tuomaan lisää tuoksua tilaan, sytytellä ikkunalaudalla komeilevat lyhdyt ja yksinkertaisesti vaan nauttia siististä kodista! Sainkin jo kyselyitä mistä keittiönpöydän mustavalkoinen keraaminen vaasi on peräisin; sain valita sen blogin kautta Zarrosta, joka on yksi ehdottomista sisustusliikkeistä Helsingissä! Kukat esittelinkin jo Perjantaipuska ja leikkokukkavinkki -postauksessa!
- Kodin raikastukseen kuuluvat niin kauniit (keino)leikkokukat, hempeät huonetuoksut ja tunnelmaa luovat kynttilät – näillä pärjää hyvin kevääseen asti!
Normaalisti ehkä sanoisin heti, että kutsu ystäviä kylään, mutta jotenkin olen viime aikoina halunnut nauttia yksinäisistä illoista kotosalla – sitä omaa aikaa. Ehkä se johtuu myös siitä, vietämme kummatkin aikaa myös muualla, joten koti- ja kämppisikäväähän tämä taitaa olla? Kämppiksestä puheenollen, ja jotta en ihan kotihiireytyisi, niin olemme miettineet järjestää ns. 1-vuotisjuhlat kotonamme (ystävät hoi – Save the date -kutsua on odotettavissa!). Ajatelkaa, kohta siitä on jo yksi kokonainen vuosi, kun tähän asuntoon muutimme!
- Jos mieli tekee – nauti rauhallisista koti-illoista yksiksesi. Ja kun mieli tekee seuraa, voi aina keksiä hyvän syyn järjestää juhlat ja kutsua ystävät nauttimaan supersiististä kodista 😉
Avokeittiö - Kök / Blogiyhteistyö - Bloggsamarbete / Etu-Töölö / Främre Tölö 3h + avok / Olohuone -Vardagsrum / Sisustus - Inredning
Ella says
Kaunis koti. Mistä to olohuoneen matto on? ?
C. and the city says
Kiitos Ella 🙂
Matosta löytyy oma postaus tietoineen täältä: //www.idealista.fi/charandthecity/2016/08/12/matto/
Rakkaudella, Hannele says
Tuo Zarron vaasi on täydellinen! JA TIETTY MYÖS TUO SIIVOUS. Harmillisesti meillä siisti koti on siisti noin 3,5 sekuntia, koska 2,5-vuotias minimies, mutta ehkä sitten kymmenen vuoden päästä? 🙂
<3
C. and the city says
Hehe, ehkä sitten siistiä 3,5 sekuntia ja sitten 10 vuoden päästä pidempäänkin 🙂
Ja eikö olekin ihana! Tuo mukavasti kontrastia muutoin niin moderniin kotiin!
Eve says
Kiva postaus! Mistähän tuo pyöreä pöytä on hankittu?
C. and the city says
Kiitos Eve 🙂 Pöytä on kämppikseni – kysyn häneltä seuraavan kerran kun näen hänet!
Eimi says
Ihanat nuo mustaraamiset taulut! Mistä ne ovat? 🙂 Muutenkin niin kauniit kuvat taas! Mukavaa sunnuntaita! -E
C. and the city says
Oo, ne ovat omatkin lempparini 🙂 Kyse on David Ehrenståhlen julisteista, jotka olen kehystyttänyt!