Meillä on parhaan ystäväni kanssa ollut tapana jo vuosia tehdä aina välillä lauantaisin sisustuskierros Punavuoren pikkuputiikeissa (ja samalla piipahtaa alueen second hand -kaupoissa, joista teinkin aikamoisia kenkälöytöjä viime lauantaina, mutta siihen omassa postauksessaan!). Usein pikkuputiikit menevät sen verran aikaisin kiinni, ettei niihin oikein meinaa ehtiä enää työpäivän päätteeksi, mutta ehkä onneksi niin. Sillä siten niille tulee pyhitettyä kokonainen vapaa lauantaipäivä!
Yleensä nautimme ennen shoppailukierrosta brunssin kaikessa rauhassa, tällä kertaa kävimme vihdoinkin Fleuristen brunssilla, joka kyllä sai peukut pystyyn meiltä kaikilta! Ensi kerralla taas on vuorossa Il Birrin olut(?)brunssin kokeilu. Kun aamiaista on nautittu pitkän kaavan mukaan, on oikeastaan mukava masut täynnä lähteä vain kävelemään kaupungille happihyppelylle ja siinä lomassa poikkeamaan lemppari sisustusputiikeissa:
Fredrikinkadulla 37 sijaitseva Zarro (josta postauksen kuvat muuten ovat!) on kuulunut lemppari sisustusputiikkeihini jo iät ja ajat, ja usein tykkäänkin vain piipahtaa siellä katselemassa mitä uutuuksia liikkeeseen on sitten viime vieraillun tullut. Tosin siinä on riskinsä – nyt en pääse yli yllä olevan kuvan rahista, joka tuplaleveänä olisi täydellinen sängyn jalkopäähän…
Toinen lemppari on ehdottomasti Fredrikinkatu 33:ssa sijaitseva Peroba, josta löytyy m.m. olohuoneen mattomme, josta teinkin omaa postausta; Mistä olohuoneen mattomme on?. Olen tehnyt putiikista vuosien mittaan vaikka mitä löytöjä, sillä valikoimasta löytyy kaikkea pientä ja luovaa kotiin, industrial-henkeä unohtamatta!
Taas Bulevardi 11 suuntaan kääntyessä vakiopysähdys on Nougatin kohdalla, joka on oikea tanskalaishenkinen keidas täynnä m.m. Tine K:ta! Pieni lifestyle-putiikki on täynnä kynttilöitä, lyhyjä, keramiikkaa, koreja, julisteita, kodintekstiilejä, vaatteita ja jopa koruja! Vaikka itse olenkin hieman modernimpi tyyliltäni, teen täältä jatkuvasti löytöjä ja saan aimo annoksen sisustusinspiraatiota.
Voisinkin jokin lauantai ottaa kameran mukaan kierrokselle yhtä putiikkia pidemmälle, niin saisitte tekin kurkistaa jokaisen putiikin sisään. Mietin myös, kiinnostaisiko teitä myös second hand -kauppavinkit ja eri paikkojen brunssikokeilut? Suosittelen nimittäin jonkin vapaan lauantain pyhittämistä tälläiselle kombinaatiolle, tai muualla asuville, jos olette Helsinkiin päin suuntaamassa!
Sara says
Minä olen suunnitellut vastaavaa lauantaikierrosta jo vuosia ystäväni kanssa! Ehkä tämän postauksen inspiroimana saamme viimeinkin tämän aikaiseksi. Brunssi ennen kierrosta kuulostaa loistoidealta!
Second hand -liikkeet kiinnostavat myös.
C. and the city says
Oh, suosittelen lämpimästi 🙂 Ja voisinkin laittaa myös lemppari second hand -liikkeistäni vinkkipostausta tulemaan!
sanna / Inspired by love says
Zarro on myös munkin lemppari! <3 Ihania kuvia. 🙂
C. and the city says
Kiitos Sannalainen 🙂
Jade says
Kauniita kuvia! Liikekohtaiset esittelyt kiinnostaisivat kovasti ja varsinkin second hand kierros. Asun niin kaukana Helsingistä, että kotisohvalla tehty sisustuskierros olisi luxusta.
C. and the city says
Kiitos Jade 🙂 Ja mukana kuulla, laitan tulemaan ensi kerralla kun lähden second hand -shoppailemaan!