En ole hetkeen oikein tiennyt, mitä kirjoitella tänne blogin puolelle. Tuntuu, että uudenlaiseen arkeen on alkanut tottua; etätyöpäivät sujuvat kotosalta, viikonloppuisin ohjelmassa on maximissaan video-viini-puhelu ystävien kera ja jos jonnekin poistun kotosalta, on se kävelylenkille samalla rantaviivalle ja lähipuistoon. Hieman päiväni murmelina -meininkiä, jolloin päivät alkavat puuroutua – ja mieli myös. Mikä päivä tänään onkaan, tai edes kuukausi?

Sen tiedän, että vapaaehtoiseen kotikaranteeniin jäin maaliskuun keskivaiheilla ja nyt käännettiin jo kalenterinlehteä toukokuun puolelle. Synttärikuukauteni. Jolloin minun piti viettää syntymäpäiviäni Etelä-Ranskassa. Matkailua en kaipaa, eivätkä peruuntuneet reissusuunnitelmat harmita, mutta ulkomailla ystäviä sen sijaan on kovakin ikävä. Toisaalta, ei niitä kotimaassakaan asuvia ystäviä ole nähnyt kohta kuukausiin. Niin outoa, vaikka samalla alkaa tuntua (oudon) normaalilta tämä erakoituminen.

Yksinoloni kuitenkin katkesi vappuviikonloppuun, kun kummityttöni vanhempineen kutsui minut mukaan mökilleen Tammisaaren suunnalle. Sovimme jo koronan alkumetreillä, että kuuluisimme toistemme lähipiiriin, sillä heille oli syntymässä toinen lapsi, eikä parivuotiasta kummityttöäni voinut viedä riskiryhmään kuuluville isovanhemmille hoitoon. Joten tämä kummitäti otti lapsenvahtinakin mielellään vastaan, kuten myös mökkikutsunkin. Niin ihana päästä keskustan ahdingosta hetkeksi luonnon rauhaan.

Älkää ymmärtäkö väärin; rakastan kotiani ja viihdyn siellä aivan loistavasti, mutta tässä poikkeustilassa on kaupunkiolosuhteet ja parveekeeton koti alkanut hieman ahdistamaan. Jos kärsin joka kevät kamalasta kesämökkikuumeesta, on se tässä poikkeustilassa kohonnut jo katon läpi. Kuluneena viikonloppuna olenkin nauttinut täysillä vanhan puusaunan lämmöstä, ulkosuihkussa(!) hiusten pesemisestä, kevään ensimmäisestä terassilounaasta, kummityttöni leikkimökin maalaamisesta, takkatulen äärellä tunnelmoimisesta ja jopa taskulampun avulla pimeässä ulkohuussissa käymisestä.

RAKASTAN mökkeilyä, merimaisemia sekä parhaiden ystävieni ja kummilasteni seuraa. Jos tämä kaikki ei olisi tarpeeksi, yllättivät he minut vielä syntymäpäivänäni; autoon oli salaa pakattu mukaan myös synttärikakkua (kummityttöni leipoi vielä toisenkin kakun minulle!) sekä yhteislahja lähimmiltä ystäviltäni. Koska poikkeustilasta johtuen en viettänyt synttäreitäni kummemmin, olivat ystäväni järjestäneet minulle yllätyksenä videopuhelun synttärilauluineen. Oikeastaan aivan ihana näin, sillä näin sain viettää merkkipäivää myös Etelä-Ranskan ja Pariisin rakkaiden ystävien kanssa.

Tuon videopuhelun lomassa kummilapseni saivat avata synttärilahjani puolestani ja heille antamani vappupallot heiluivat videopuhelun taustalla. Ilo on aina suurempi, kun on pieniä tyyppejä paikalla. Tosin kaikessa hulinassa läppäri putosi sohvapöydältä varpaalleni, mutta se näyttäisi selviävän iskusta. Hetkestä kun videopuhelu alkoi (ja ennenkuin purskahdin itkuun varpaaseeni kohdistuvaa kipua!) on tämän postauksen ensimmäinen kuva, jonka paras ystäväni räppäisi hetken mielijohteesta. Kuva erittäin onnellisesta hetkestä, kuten varmasti näkyykin. TACK, ni vet vem ni är!

Hieman erilainen syntymäpäivä, mutta en vaihtaisi pois hetkeäkään.

Juhlat - Fester / Kesämökki - Sommarstuga