Hän lähetti minulle tänään viestiä, että “Huomenna on btw ystävänpäivä“. Olimme nimittäin sopineet entisen poikaystäväni kanssa perjantaille Solsidan-maraton-illan, ja sehän kolahti juuri ystävänpäivän kohdalle. Jotenkin ehkä ironista, mutta toisaalta erittäin osuvaa. En voisi tänä ystävänpäivänä olla onnellisempi, että jotenkin olemme (monien) erojemme jälkeen onnistuneet pysymään ystävinä – myös vaikka tapailemme/olemme tapailleet suunnillamme eromme jälkeen muita.
Olimme sopineet entisen poikaystäväni kanssa perjantaille Solsidan-maraton-illan, ja sehän kolahti juuri ystävänpäivän kohdalle. Jotenkin ehkä ironista, mutta toisaalta erittäin osuvaa.
Kirjoitin teille viime kesänä Voiko exän kanssa pysyä ystävinä? -postauksen, ja voin vieläkin allekirjoittaa joka i k i s e n sanani siitä. Välillä toki tulee mietittyä – ja varmasti muutkin miettivät – että eikö tämä ole jotenkin omituista, tai joskus jopa vaikeaa? Niin totta hel… on! Mutta sitten olemme vain todenneet, että on maailmassa omituisempia asioita, kun että entisestä pariskunnasta tulee jollain oudolla tavalla ystävyksiä. Oma tulkintani on, että kun väliltämme poistettiin eron myötä yhdessä elämisen paineet, on meidän suhde toiminut paremmin kuin milloinkaan. Oli syy mikä tahansa, olen tästä ystävyyssuhteesta tänä ystävänpäivänä erityisen kiitollinen.
Välillä toki tulee mietittyä – ja varmasti muutkin miettivät – että eikö tämä ole jotenkin omituista tai joskus vaikeaa? Niin totta hel… on!
Huomenna varmaan käperrymme (ERI!) sohvannurkkiin, haemme vanhasta lempparipaikastamme take-awayta, ja (minä) Freddeä ja (hän) Mickania tuijotellessa jaamme hieman arkielämämme kuulumisia. Unelmoimme varmasti vieläkin siitä upeasta talosta Saltsjöbadenissa, mutta emme yhdessä. Ja se on ihan okei. Jostain syystä päässäni alkaa soimaan Sannin Me ei olla enää me -laulun sanat, jotka aina tuovat mieleeni Hänet. Eron jälkeen ne sattuivat sydämessäni, nyt ne tuntuvat jotenkin jopa lohdullisilta. Me selvittiin siitä kaikesta, eikä kunnialla -sana edes riitä sitä kuvaamaan!
Unelmoimme varmasti vieläkin siitä upeasta talosta Saltsjöbadenissa, mutta emme yhdessä. Ja se on ihan okei.
Katselen sua, sä näytät samalta
Mutta äänessäs on jotain uutta
Onpa kiva pitkästä aikaa jutella
Vaikka en tunne enää sinuaKoska me ei olla enää me
Ostetaan joululahjat jollekin toiselle
Sä et kuulu enää mulle
Kun lähdet, en perääsi enää kävele
Koska me ei olla enää me
Karla K. says
Olipas ihana teksti teidän ystävyydestänne ja hienoa kuulla hieman erilaisia tarinoita ystävyydestä. Nostan kyllä hattua teille, että ystävyys toimii eron jälkeenkin. Ollaanhan sitä parisuhteessakin samalla kuin parhaita kavereita samalla jakaen sen arjen ja ne intiimimmätkin jutut yhdessä. 🙂
Kuulostaa hyvältä ystävänpäivä suunnitelmalta!
charandthecity says
Ihanaa Karla kun jätit viestiä 🙂 Ja hehe, nostan kyllä itsekin hattua meille, että olemme pysytyneet ystävinä!
Toivottavasti sinulla oli oikein ihana ystävänpäivä!
Rachel says
Raikas asu sinulla, harvoin näkee päälläsi farkkuja! Mistä kiva paita jos saa udella?
charandthecity says
Voi kiitos Rachel 🙂
MInulla ei tyyliin IKINÄ ole farkkuja, mutta nyt hankin sellaiset, joten farkkuasuja varmaan luvassa lisääkin!
Paita on monta vuotta vanha kauluspaita Zarasta, ehkä 5 vuotta sitten ostettu, mutta kovassa käytössä vieläkin.