Pidin pientä sometaukoa tässä vuodenvaihteen yli, joten nyt tuntuu mahtavalta olla takaisin linjoilla. Uusi vuosi, ja aivan uudet kujeen. Ihan ensiksi haluaisin kuitenkin sanoa teille ison KIITOKSEN kaikista kommenteista, viesteistä ja yhteydenotoista koskien Sinulle, kenelle sinkkuuteni ja lapsettomuuteni on niin iso ongelma -postaustani. Olen aina tiennyt, että te siellä ruudun toisella puolella olette ihan mahtavia tyyppejä, mutta tukenne yllätti minut silti täysin. Minulla jäi joulun välipäivinä hieman päivitykset kesken, mutta takana on siis mitä ihanin joululoma:
Suuntasimme kaupungissa vietetyn joulun jälkeen ystävieni (kesä)mökille, joka on teille varmasti jo aika tuttu näky.
Tosin tällä kertaa olohuoneen nurkkaa koristaa joulukuusi ja sohvapöydältä löytyy taas piparkakkutalo.
Viettäessämme 1. adventtia mökillä yritimme rakentaa piparkakkutalon, joka päättyi romahtaneen talon raunioihin… Mutta nyt we made it!
Kummatkin kummityttöni olivat mukana niin pipareiden kuin kuusenkin koristelussa – lapset oikeasti luovat joulun.
Vaikka ulkosalla ei ollutkaan lunta, tuli siellä kuitenkin leikittyä – pimeän tullen olimme taskulamppuhippaa lähimetsässä (onneksi lapset ovat rohkeampia kuin minä!)
Katoimme pitkän illallispöydän koreaksi niin lounaita kuin illallisia varten…
…ja illan tullen käperryimme taas takkatulen äärelle – ihan täydellistä, jos minulta kysytään!
Jos jouluani pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, olisi se rentouttava. Ei pienintäkään stressin häivää, vaan rentoa yhdessäoloa!
Ja mitä parasta, ehdin viettää joulua ja sen välipäiviä ja oikeastaan koko joulukuuta monien rakkaiden tyyppien kanssa. Se oli ehdottomasti tämän joulun paras lahja! Yhdessäolo. Eikä ollenkaan haittaisi viettää ensikin joulua samoissa merkeissä – mutta ei koskaan tiedä mitä uusi vuosi voi tuoda tullessaan.
Merja says
Ihana piparkakkutalo ja marengista olette keksineet tehdä kivannäköiset lumikinokset.
Kävimme myös mökillämme välipäivinä, mutta emme viitsineet lämmittää koko taloa yhden yön takia. Ehkä olisi pitänyt, teilläkin näyttää niin tunnelmalliselta, vaikka sitä kaivattua lunta ei olekaan.