Tänä kesänä rapujuhlat, jotka ystäväni joka vuosi heinä-elokuun vaihteessa järjestävät kesämökillään, täytti huikeat 20 vuotta. Wohoo! Ja sitä piti totta kai juhlistaa juhlavuoden rapujuhlilla! Oikeastaan juhlavuodesta on hieman ollut eri käsitys, sillä taisimme viimekin vuonna juhlistaa juhlavuotta…? No, siitä on kuitenkin 10 vuotta aikaa, kun paras ystäväni tapasi aviomiehensä ja meidän osa kaveriporukasta liittyi näihin rapujuhlintoihin mukaan. Ja sanotaanko niin, että vuosikymmennessä ehtii kyllä hioa rapujuhlien järjestelytaitoja, joten ajattelin teille tässä postauksessa jakaa 5 vinkki onnistuneiden rapujuhlien järjestämiseen. Varsinkin, jos on hieman isommat juhlat kyseessä – meitä oli miltei 35 pöydän ympärillä viime viikonloppuna.
5 ✗ vinkkiä rapujuhlien järjestämiseen:
Ja luithan jo 5 ✗ väittämää rapujuhlista -postaukseni?
1. Älä yritä tehdä kaikkea itse – jaa vastuut tiimeittäin
Ainakin meidän porukassa osa rapujuhlien ilosta on tehdä asioita yhdessä. Usein rapujuhliin saapuessa kaikki kysyvätkin ekana, että voivatko auttaa jotenkin? Ja kun pitäisi koota niin juhlateltat, roudata pöydät sekä tuolit, ja tehdä ruoka 35:lle hengelle, tulevat auttavat kädet todellakin tarpeen. Sen takia meillä on joka vuosi jo etukäteen jaotellut tiimit, jotka vastaavat niin kattauksesta (ylläri, että tämä on vuodesta toiseen minun tiimini), alkuruoasta, ravuista kuin jälkiruoasta. Ja lisäksi näille tiimeille on vielä toinenkin tarkoitus…
2. Break the ice – laita vieraat esittämään omat snapsilaulunsa
Meillä on miltei joka vuosi ollut erilaisia aktiviteettejä ja kilpailuja rapujuhlissa. Alkuvuosina mukana oli kaikkea olympialaisista juomakilpailuihin, mutta nyt kun olemme kasvaneet hieman enemmän aikuisiksi, olemme luopuneet kaikesta paitsi yhdestä – siitä, että vieraat luovat tiimeissä omat snapsilaulunsa. Koska rapujuhlissa on niin vanhoja tuttuja kuin ensikertalaisia, haluamme break the ice heti alkuun, joten laitamme ihmiset tutustumaan tekemällä tiimityötä. Jokainen tiimi siis kirjoittaa oman snapsilaulunsa (= keksii uudet sanat johonkin tuttuun melodiaan), jonka sitten esittävät rapujuhlaillallisen aikana, ja loppuillasta isäntäpari sitten valitsee voittajan. Joukkueeni nimensi itsensä itsevarmasti “Team, the winning team“ksi, ja totta kai me myös voitimme Abban Mamma Mian -tahdissa laulaen. Olen joskus hieman kilpailuhenkinen, voisi joku sanoa…
3. Tee istumajärjestys ja sekoita hieman pakkaa
Sama syy kuin yllä. Koska paikalla on niin rapujuhlissa 20. vuotta käyviä kuin ensikertalaisia, teemme aina etukäteen istumajärjestyksen, sopivasti sekoitellen porukkaa. Pitkään yhdessä olleet pariskunnat eivät edes toivo istuvansa vierekkäin, joten tämän tyylinen mix and match on varmaan aika voittava konsepti. Joskus alkuvuosina, taisi olla ensimmäinen kerta kun itse olin kyseisissä rapujuhlissa silloin 10 vuotta sitten, vedettiin nimet sanan mukaisesti hatusta, ja no, niistä 40 ihmisestä en muutenkaan tuntenut kuin pari hassua, niin istuin todellakin ihan uusien tyyppien seassa. Heidän seasta löytyikin silloin aikoinaan niin edellinen avomieheni (tänä vuonna hän oli paikalla nykyisen avovaimonsa ja heidän 1-vuotiaan pienen pojan kanssa) kuin ystäväpariskunta, kenen tyttären kummitäti nykyään olen. Joskus kannattaa siis sekoittaa pakkaa hieman enemmänkin!
4. Yksinkertaista, yksinkertaista ja yksinkertaista
Alkuvuosina rapujuhlat kestivät perjantaista sunnuntaihin, mutta nykyään konseptia on tiivistetty yhden päivän mittaiseksi. Suoraan sanottuna, 1) kisakunto ei enää kestä ja 2) suurimmalla osalla on lapsenvahtiongelmia jo yhdenkin illan takia. Lisäksi aikoinaan kaikilla oli omat lounaseväänsä mukana, ja se kymmenien ihmisten grillausjono ja kesämökin keittiössä hääräily oli kyllä aikamoista kaaosta, joten nykyään rapujuhlien järjestäjät hoitavat myös niin lounaan kuin seuraavan päivän brekkarin. Hot dog -buffa lisukkeineen on ollut varsin yksinkertainen mutta toimiva konsepti, jonka rinnalta löytyy niin pieni viinilounge, jossa nauttia iltapäiväauringosta. Ihan paras paikka vaihtaa kuulumisia ystävien ja tuttavien kanssa, joita välillä ei näe kuin tämän kerran vuodessa, rapujuhlissa.
5. Käytännön vinkkejä rapujuhlapöytään
Loppuun vielä muutama käytännön vinkki, jotka oikeasti ovat kullan arvoisia illanvieton sujuvuuden kannalta. Kun kerran porukkaa on rapujuhlapöydän ympärillä näinkin paljon, sujuu kaikki helpoiten ja siisteimmin, kun 1) muistaa nimetä lasit, jotka toimivat samalla plaseerauskortteina (muuten ekan 5 minuutin aikana kuuluu jo minne-laitoinkaan-lasini-onkohan-tämä-minun?), 2) kattaa valmiiksi 2-3 rapulautasta päällekäin (jolloin päällimmäinen paperilautanen on helppo heittää kokonaisuudessaan menemään, kun illallisen aikana aina joku käy jätesäkin kera “tyhjennyskierroksella”) ja 3) asettaa pöydälle valmiiksi käsipyyhkeitä, joilla saa pahimmat rapusotkut pyyhittyä pois, ennen pöydästä nousemista. Niin, eikä kannata unohtaa myöskään rapujuhlateemaisia ruokaliinoja (vai miksi niitä nyt kutsutaankaan?), sillä tämä ei ole maailman siistein dinneri.
Nämä rapujuhlat ovat aina hieman kesäkauden päättäjäisjuhlat, vaikka toki elokuussakin kesä vielä jatkuu, mutta hieman erilaisena vaan. Suurin osa palaa töihin ja arkeen, ja oikeastaan olen siitä aika innoissani. Kotiin, toimistolle ja arkeen palaamisesta. Tosin kunhan vaan flunssani tästä hellittää, haluan nauttia pienistä viikonloppulomista ihan kotimaan sisällä. Saa nähdä mitä elokuu tuo tullessaan. Usein syksyhän on uuden alku… Lopuksi haluan vielä kiittää ystäväni miehen isää, jolle lupasin erityismaininnan postauksessani: Tack till den mest generösa byggherren för att vi får år efter år fira årets bästa kräftskiva på det finaste sommarstället:
Den saken klara’ han fan så bra,
en skål uti botten för Herr A. vi ta!
Kiitos Teljänneito & Inspired by love kuvausavusta!
Juhlat - Fester / Ruoka & juoma - Mat & dryck