Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olla some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

En. Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin joihin jostain syystä haluan mennä. Hotelliin, joka sopii matkan tarkoitukseen, mutta joka ei sisustussilmääni inspiroi. Ravintolaan, jonka kattaus ei visuaalisesti miellytä, mutta jossa on t o d e l l a hyvää ruokaa. Tapahtumaan, joka on koskettava, mutta ei todellakaan näyttävä. Tosin olen kovin visuaalinen ihminen ja mieluiten nautin ympäristöistä jotka myös viehettävät minua ulkoisella tavalla, ja koska niin blogini kuin Instagramini ovat kuvapainotteisia kanavia, tallennan sinne hetkiä, paikkoja ja näkymiä, jotka jollain tavalla visuaalisesti minua inspiroivat.

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

Tämä kysymys on mielestäni hieman sama kuin että siivoanko kodin ennen vieraiden tuloa. Kyllä, mutta en tee näitä asioita vain hyvien kuvien takia, vaan sen takia että nautin sisustetusta kodista, katetusta pöydästä tai näyttävästä asusta. Kun vaikka teen makuuhuoneen sisustuksesta postausta blogin puolelle, niin tottakai silloin myös panostan sen laittamiseen normaalia kiireistä aamupetausta enemmän. Sama kuin kiireisen aamun arkimeikki VS laittautumista juhlia varten.

En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

Otan! Olen sitä tyyppiä joka helposti lähtee kaupungillekin ilman meikkiä, lähikaupasta tai iltakävelystä puhumattakaan. Mutta kyllä, usein olen niin blogikuvissa (esim. tämän postauksen kuvissa) kuin Instagram storyissä (kurkistakaa täältä vaikka tämän aamun storyt!) ilman meikkiä. Tosin useimmiten olen kuvissa laittautunut.

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

Blogibrändini on pitkälti kuka itse olen ja minkälaista elämää elän, mutta toki valikoin mitä aiheita nostan esille blogissani. Blogini on pääasiassa kuin visuaalinen päiväkirja, josta löytyy aiheita sisustamisesta muotiin ja kauneuteen, mutta taas vaikka mielipiteeni politiikasta tai uskonnoista eivät päädy tänne – vaikka sellaisia minulla ns. normielämässä tottakai on.

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.

En, mutta tottakai valitsen kuvat blogiini ja someeni, jotka ovat minusta kauniimmat. Kuka ihme päivittäisi vaikka Facebook profiilikuvakseen itsestään kuvaa, josta pitää vähiten?

Silottelen elämääni somessa.

Tottakai. Kyllä. Jollain tasolla. Blogini ja Instagram feedini ovat visuaalisia paikkoja ja toivon voivani jakaa teille visuaalista inspiraatiota ihan päivittäiseen elämään. Koitan kuitenkin aina välillä kertoa myös arkisemmista asioista, vaikeammista hetkistä ja pintaa syvemmistä ajatuksista, kuten: Sinkku? Vai parisuhteessa?, 35, eikä vielä omia lapsia, Vauvakuumeessa vai vela?, Kun seinä tuli vastaan, uramielessä tai Kun se toinen ei ollutkaan Se Oikea -postauksissa. Mutta tasapainottelu on vaikeaa – miten luoda jotenkin todellisuutta vastaava mielikuva?

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.

En ja joo. Olen todella tarkka kenen kanssa teen yhteistyötä, mutta sanotaanko niin, että mahtuu tähän 10 vuoden blogiuraan muutama kokemus ja kommellus, minkä voisi unohtaa. Varsinkin alkuvuosina kun blogiyhteistyöt olivat vielä jotain aivan uutta, oli pelisäännöt todella epäselvät ja tuli tehtyä monta yhteistyösopimusta, johon ei enää tänä päivänä suostuisi. Mutta se on ollut niin alan kehittymistä kuin omaa oppimispolkua – ja siitä on päästy tähän päivään.

Bloggaajien elämä on glamourista.

Bloggaajan elämään voi kuulua todellakin glamoureita hetkiä erilaisista tapahtumista matkoihin ja vaikka mihin ylellisyyksiin, mutta se on vain jäävuoren huippu. Suurin osa bloggaajien elämästä kuluu valokuvatessa, kuvia käsitellessä, tekstejä kirjoitellessa, kommentteihin vastaamisessa, sähköposteja naputellessa, somea päivitellessä, analytiikka tuijotellessa ja seuraavana päivänä koko rumba alkaa uudestaan. Yleensä siis istutaan kameran/tietokoneen/kännykän ruudun takana – vaikka yksin kotosalla.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina.

Olen sen verran visuaalinen ihminen, että ajattelen p a l j o n ei vaan Instagram-kuvina, vaan kuvina. Hetket, paikat ja näkymät mitkä inspiroivat. Usein tekee vain mieli napata kamera esille ja tallentaa näkymä…meinasin sanoa filmille, mutta siis pilveen. Tosin, elämään mahtuu PALJON näitä Instakuvia tärkeämpiä ja kauniimpia hetkiä, joita ei ikinä tulla näkemään somen puolella. Ne näkymät tallennan sydämeeni.

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin.

Voi apua, Jodel? En ole siellä koskaan käynyt (eikö se oli se appi?) ja sanotaanko niin, että en usko, että keskustalupalstoilla tai muulla googlen kautta löytyvällä sentyylisellä tekstillä on minulle mitään iloa. Päin vastoin. En vain voi ymmärrtää ihmisiä, jotka kirjoittelevat netissä (ja vielä anonyymisti) toisista pahaa.

Bloggaaminen ei ole oikea työ.

Kyllä sisältö- ja vaikuttajamarkkinointi on ihan oikea työ tänä päivänä. Saan pitkälti bloggaamisesta/Instagramista elantoni, blogini taustalla toimii oma yritykseni ja bloggaamisen takia pystyin alkuvuodesta jäämään pois päivätöistä. Taustalla oli toki lähes 10 vuotta sivutoimisto bloggaamista sekä muutama vuosi blogitoiminnan pyörittämistä päivätyöni muodossa, eli ihan tyhjästä tämä(kään) työ ei ole minulle tullut. Blogin kautta on myös auennut uusia työmahdollisuuksia, kuten alkuvuodesta pyörinyt sisustuspalstani ELLE-lehdessä.

P.S. Postauksen kuvat ovat otettu oman kotitoimistoni sijaan Sohvin kotitoimistolla Amsterdamissa – eikö olekin naisellinen työhuone! Kiitos Sohvilainen että olen saanut nauttia kotitoimistostasi aina Damissa ollessani.

Arkielämä - Vardagslivet / Sisustus - Inredning