Miten sitä aina tuntuu, että aika matelee ennen lomalle lähtemistä, mutta sitten reissun päällä aika taas juoksee liiankin nopeasti. Ja miksi matkalaukun pakkaaminen kuuluu suosikkipuuhiini, mutta kuitenkin se jää sitten purkamatta ainakin viikoksi. Ja samalla kun matkalla se oma arki tuntuu niin kaukaiselta, unohtaa arkeen palattua melkein olleensa lomalla ylipäätänsä…
Täällä on lomilta paluu ollut aika karua – suoraan sukeltamista työkiireideiden keskelle. Mutta toisaalta tuntuu voimaannuttavalta taas päästä rannalla makoilun, kaupungilla pyörimisen ja aurinkoterasseilla istumisen jälkeen päästä tekemään jotain kunnollista! Pienikin loma näköjään auttaa kokoamaan voimavaroja tapahtumantäyteistä syyskautta varten.
Syksy tuo aina tullessaan jotain uutta ja innostavaa, ja ainakin pienet muutokset tuulet puhaltavat taas tänäkin syksynä. Tänään näen pitkästä aikaa monia blogikolleegoita, sillä meillä on blogitapahtumaa tiedossa täällä toimistolla, ja samalla blogikuvaukset alkavat rullata myös studion puolella. Ihanan erilainen työpäivä taas tiedossa, parhaalla porukalla tottakai!
Tänä viikonloppuna olisi taas tarkoitus saada laitettua kotia hieman kuntoon – purettua se matkalaukku, pestyä matkan aikaiset pyykit ja laitettua sisustusta hieman sykyisemmäksi. Eli kotijuttuja tulossa, nyt kun matkapostaukset ovat purkissa! Ja laittakaa ihmeessä toiveita, jos jotain tiettyä kotosalta haluaisitte nähdä? Ainakin viimeksi tekemäni sisustuslöydöt voisin esitellä!
Havfruen says
Millaiselta näyttää olohuoneenne?
Char and the city says
Toteutettu: https://www.idealista.fi/charandthecity/2017/09/27/nain-luot-syystunnelmaa-olohuoneeseen/ 🙂
Jenni S. | big mamas home says
Sisustuslöydöt kuulostavat hyvältä ja vinkit tunnelmaliseen syyssisustukseen olisivat kivoja. <3 Tervetuloa Suomeen!
Char and the city says
Kiitos Jenni! Tässä tuliskin jo syysvinkkejä kodin sisustamiseen: https://www.idealista.fi/charandthecity/2017/09/27/nain-luot-syystunnelmaa-olohuoneeseen/
Ja sisustuslöytöjä tässä postauksessa: https://www.idealista.fi/charandthecity/2017/09/23/marmori/
Annu says
Ennin kuvia ja kuulumisia ?
Char and the city says
Voi, näitäkin voisin laittaa tulemaan 🙂
Sanna Inspired by love says
Sisustuslöytöjä!!
Char and the city says
Marmoriset sellaiset tulikin jo tässä postauksessa: https://www.idealista.fi/charandthecity/2017/09/23/marmori/
Jade says
Tuoksukynttilä- ja tuoksukokoelmasi?
Char and the city says
Tulossa ensi viikolla 🙂