Tammikuun viimeisen päivän terveiset täältä Pariisista! Otin kuin otinkin kunnon blogilomaa pidennetyn viikonlopun ajan, vaikka läppäri onkin kulkenut mukanani kaikki nämä päivät. Ja se on tehnyt kuulkaas niin hyvää ettei tosikaan! Sen sijaan, että kokoajan pitäisi miettiä ns. blogikuvia ja päivittäisten postausten tekemistä, on voinut täysillä vaan nauttia hetkistä, ja näkymistä kuten Eiffeltornin koristamista maisemista:
Pariisista on tullut minulle erityisen rakas viime vuosien aikana, sillä täällä asuu kaksi oikeaa sydänystävää. Vaikka heitä välillä näkyykin Suomen kamaralla, haluan aina kun on mahdollista lentää tänne heitä moikkaamaan. Olemmekin meidän tyttöporukalla tehneet monen monta tyttöjenreissua Pariisiin, kaikkea kesänvietosta joululomailuun…
Tällä kertaa toin yhteen lempikaupungeistani itselleni tärkeän henkilön ja onkin ollut mukavaa esitellä hänelle suosikkipaikkojani täältä, samalla luoden lisää uudenlaisia muistoja 🙂 Lisäksi drinkkien, illallisen ja dagen efter -brunssipöydän äärelle kokoontui tällä matkalla monta ihanaa ystävää – ja mikäs sen parempaa?
Nyt jatkan kuitenkin loman nauttimista, joten läppäri saa palata takaisin laukkunsa sisälle piiloon. Matkakuulumisia jaan kuitenkin niin Instagramin kuin Facebookin puolella, joten kannattaa seurailla sitä kautta jos matkakuulumiset kiinnostavat! Tänään olisi ajatuksissa lähteä kävelylle Marais suuntaan ja viettää viimeisiä iltoja täällä Pariisissa…
Minnea/Minnean muruja says
Pariisi on lumoava kaupunki! Aina yhtä ihanaa päästä sinne fiilistelemään 🙂
Mukavaa lomaa!
C. and the city says
Kiitos Minnea 🙂