Vihdoinkin olen kunnolla kotiutunut laukkujeni ja pussukoideni kanssa! En tiedä mitään parempaa kuin herätä lauantaiaamuna siihen, että herätyskello ei ole soimassa, eikä kalenterimuistutus viesti jostain kiireellisestä menosta. Luvassa onkin mitä rauhallisin viikonloppu, mikä tuntuu ihanalta edellisen reissuviikonlopun jäljiltä!
Sain myös matkalaukkuni vihdoin purettua ja Tallinnan tuliaiset paketeistaan avattua. Kuten Tallinnan parhaat sisustusliikkeet -postauksessa kerroinkin, pyörin lähinnä sisustuskaupoilla ja teinkin muutaman sisustuslöydön kevätkotia varten:
Ikkunalaudalta löytyy vielä kauniissa valkoisessa pahvilaatikossaan majaileva Helge Kodun huonetuoksu. Suomennettuna huonetuoksusarjan nimi on valoisa koti, mikä sopii ainakin omaan kotiini tällä hetkellä 😉 Sarjan lisäksi jokainen tuoksu on nimetty erikseen – itse ostin No 5 nimeltä Seiklus, eli seikkailu.
Esittelen huonetuoksun paremmin kun olen purkanut sen paketistaan – sain nimittäin ohjeistuksen, että huonetuoksu kannattaa avata vasta siivotussa kodissa, ja meille on tulossa siivooja vasta alkuviikosta, joten sitä odotellessa. Sen verran voin paljastaa, että vihdoinkin huonetuoksu, jossa on valkoiset tikut!
Unohdin vallan sisustusputiikkilistaltani tämän huonetuoksuja myyvän ihanuuden nimeltä Les Petites, joka löytyy Telliskiven alueelta, mutta siellä kannattaa ehdottomasti poikeita! Samalta alueelta ostin myös pari Joik-tuoksukynttiläää, kuten kuvan Vanille et noisette. Vain reilu 7 euroa, eli ei todellakaan paha hinta!
Kynttilän alta löytyykin viimeinen sisustuslöytöni, nimittäin Home Art -liikkeestä löytämäni sisustuslaatat. Ostin muutaman marmorisen ja sitten toisenkin kuvion. Loistavat juurikin kynttiläalustoiksi tai vaikka lasinalusiksi aamukahville! Hintaa oli 5,90 euroa kipale ja valinnanvaraa oli vaikka muille jakaa.
Sellaiset sisustuslöydöt tällä erää. Odotan jo innolla kevään tuloa ja kodin laittamista kevätkuntoon! Jotenkin talven tummuuden jäljiltä energiat rupevat tulemaan pikkuhiljaa takaisin ja se näkyy myös kotosalla. Aloitin nimittäin jopa kaappien läpikäymisen, mikä on yleensä se vihoviimeinen puuha. Eli tälläinen lauantainvietto täällä Etu-Töölössä 🙂
Etu-Töölö / Främre Tölö 3h + avok / Makuuhuone - Sovrum / Matkustelu - Resor / Sisustus - Inredning