Makuuhuoneeni näkymässä ei sinänsä mitään vikaa ole, mutta mielelläni jo katselisin jotain muuta kuin sitä. Viime aikoina päällä roikkunut flunssa-influenssa-mikälie saisi jo helpottaa. Välillä olen ollut toimistolla varsin heikoin tuloksin tai tehnyt työjuttuja peiton alla etänä kotosalla makoillen. Kai se täystauko oli vain saatava, sillä aamumeileihin vastattuani heräsin seuraavan kerran vasta nyt illan tullen. Paha tauti, mene pois!
Onneksi tosiaan uusi koti on sen verran viihtyisä, ettei tämä ole paikkana huono sairastaa. Makuuhuoneeni ikkunasta tulvii aamuisin aivan ihana valo, ja vieläkin näin iltakuuden jälkeen on vielä valoisaa. Kevät on täällä! Tosin tälle valoisuudelle ehkä joudun jotain kesän tullen tekemään, pimennysverho voisi olla kova sana sälekaihtimien lisäksi… Nyt ikkunaa koristaa vanhasta kodista tutut kevyen valkoiset pellavaverhot.
Ikkunalauta on mukavan syvä ja siihen mahtuukin hyvin Balmuirilta blogin kautta saadut Park Lane -valaisimet varjostimineen (mietin tosin varjostimien vaihtoa kulmikkaisiin!), Homevialauralta lahjaksi saatu kynttiläkupu Diptyquen tuoksukynttilän kera sekä monta vuotta sitten ystäväni häissä nappastu kaverikuva kehyksessään. Pitäisi muuten teettää uusia valokuvia – kehykset lojuvatkin jo täällä valokuvia vailla valmiina!
Niin ja tuo kippu ja kortti sitten? Liljakimppu on mitä ihanian yllätys rakkaalta henkilöltä ja Georg Jenseniltä blogin kautta saatu 40 cm korkea Alfredo-maljakko * on muuten mitä kätevin juuri korkeille ja siroille kimpuille! Kortti taas on kämppikseltäni tuparipäivänä saadusta lahjasta – You´re wonderful, FANTASTIC, SUPER brilliant BEAUTIFUL! No, you too Kiks! Joku kysyi taannoin miksi asun kämppiksen kanssa ja tämä vastaus vaatii kyllä ihan oman postauksensa 😉
* Sisältää mainoslinkin / Innehåller en reklamlänk
Etu-Töölö / Främre Tölö 3h + avok / Makuuhuone - Sovrum / Sisustus - Inredning
Pirjo Pouttu says
Uuk, valkoiset liljat on upeita, mutta niiden haju on lievästi sanottuna häiritsevä – huh! No, hajun kestää, jos antaja on rakas. Varjostimen vaihtaisin kantikkaampaan, antaa särmää….
Pirjo
Jilli/BigMama'sHome says
Näyttää todella kauniilta ikkunalaudalta. Kyllä minäkin voisin tuollaista maisemaa katsella.