Olen jo monen vuoden ajan unelmoinut eräästä tietystä huonekalusta – mustasta kaapista. Koska toivomuksena on ollut tietynlainen, vanha ja kokopuinen kaappi, ei sitä oikeaa ole oikein tahtonut löytyä (tai sitten hinta on ollut aikamoinen). Mutta ehkä kaikella on tarkoituksensa.. Vuodenvaihteessa ikävä kyllä menetin viimeisen isovanhempani ja hautajaisten järjestelyn lisäksi myös isovanhempieni asunnon tyhjennys oli sukumme to do-listalla. Yksi murheenkryyni oli, mitä tekisimme heidän kalusteillaan.
Tuolloin asuin vielä kämppikseni luona, enkä tiennyt minkälaiseen asuntoon tulisin muuttamaan, mutta yksi asia oli varma – pelastaisin isoisäni vanhan kaapin! Kaapin, joka on ollut heidän olohuoneesaan koko elinikäni ajan. Heidän sisustuksensa ei ole 30 vuodessa muuttunut tippaakaan ja halusin ehdottomasti saada palan lapsuuden ajan muistoja mukaani, mutta omannäköiselläni tavalla. Samoihin aikoihin sain blogiyhteistyön merkeissä Osmo Colorilta yhteydenoton: haluaisinko kokeilla heidän puuvahojaan ja maalata jonkin kalusteen? Laskin 1 + 1..
Tiesin heti, minkä kalusteen maalaisin – vihdoinkin unelma mustasta, vanhasta, puisesta kaapista olisi toteutumassa. Isoisäni kaappi on materiaaliltaan tiikkiä, ja sen kellertävän punainen sävy ei sellaisenaan oikein ollut mieleeni. Lisäksi pinta oli kovin kulunut ja kaipasi hieman ehostusta. Koska kaapilla on suunnattomasti tunnearvoa, hirvitti suoraan sanoen tehdä sille mitään, ainakaan omin päin. Joten en voinut uskoa, miten sopivasti yhteydenotto tulikaan. Sain nimittäin mitä mahtavinta palvelua, opastusta ja neuvoja, joiden avulla uskalsin tarttua tuumasta toimeen.
Puuvahat ovat juurikin sisäkäyttöön tarkoitettuja puupintojen käsittelyaineita, joilla saadaan aikaiseksi kauniin silkinhimmeä pinta, joka ei lohkeile, halkea tai hilseile. Pinta kestää lisäksi hyvin vettä ja värjääviä aineita, kuten vaikka viiniä tai kahvia (joita helposti tulee läikyteltyä). Kaiken kukkuraksi kasviöljyihin ja luonnonvahoihin perustuvat puuvahat eivät sisällä eliömyrkkyjä tai säilöntäaineita, joten värin kuivuttua se on vaaratonta niin ihmisille, eläimille kuin kasveille. Kuulostaa täydelliseltä, eikö?
Tyhjensin kaapin irto-osista, suojasin alla olevan lattian sanomalehdillä, hioin kauttaaltaan 120 hiontakarkeudella olevalla hiekkapaperilla, pyyhin hiotun pinnan ja sitten olikin aika avata puuvahapurkki. Mahdollisimman mustan lopputuloksen saamiseksi valitsin erilaisia värimalleja vertailemalla Deko Puuvahan 3169 Noki -sävyn, joka todellakin oli musta kuin noki. Luulen, että pidätin hengitystä, kun vedin ensimmäisen pensselinvedon. Siinä ei enää ollut kääntymistä takaisin. Onneksi puuvaha oli mitä suosiollisinta maalattavaa – levittyi tasaisesti, ei sotkenut eikä lähtenyt valumaan!
Jo ensimmäisen maalauskerran jälkeen kaappi näytti todella tasaisen mustalta, mutta päivänvalossa huomasi, miten tiikin lämpimät sävyt hieman puskivat läpi. Puuvahan suositellaan kuivuvan 12 h hyvin tuuletetussa tilassa ennen toista maalauskertaa ja seuraavana iltana pääsinkin jatkamaan maalauspuuhia. Toinen kerros antoikin jo odotetun lopputuloksen – tasaisen musta pinta, joka korostaa puun omaa kuviointia! En olisi voinut olla enemmän tyytyväinen lopputulokseen, vai mitä te tuumaatte kaapin uudesta ilmeestä?
110x140x40 cm kokoisen kaapin (ulkoa kahteen kertaa ja kaapin alaosan ovien sisäpuolelta yhden kerran) maalaamiseen riitti juuri 0,375 l kokoinen purkki Deko Puuvahaa. Tuon kokoinen purkki riittää kertaalleen noin 7,5 m2 kokoiselle alalle, eli tuote on erittäin riittoisaa. Menekki tosin riippuu aina niin puulajista, hiontakarkeudesta kuin työmenetelmästä. Itse käytin maalaamiseen jäykkää pensseliä, mutta myös niin sientä, mikrokuiturullaa tai puuvauhausliinaa voi halutessaan käyttää. Itse käyttäisin seuraavallakin kerralla pensseliä, sen verran tasainen lopputuloksesta nimittäin tuli!
Vastamaalattu kaappi tuntuu oikein hohtavan uutuuttaan ja sen himmeä pinta peilaa kauniisti huoneessa olevia valoja. Kaapin vanhat naarmut ja lommot näkyvät tottakai pinnassa vielä epätasaisuuksina, mutta niitä en olisikaan tahtonut tasottaa pois. Kaappi tuntuu vielä samalta, mutta näyttää paljon enemmän minulta. Vaikka kyse onkin vain väristä, tuntuu, että kaappivanhus on saanut ihan uuden elämän ja toivottavasti se asustelee kanssani seuraavat 30 vuotta (tai pidempäänkin!). Olen puuvahasta niin innoissani, että huomaan miettiväni, mitä voisinkaan maalata sillä seuraavaksi…
Puuvahalla onkin varsin helppoa tuunata kalusteista oman näköisiä ja näin vanhat tavarat saavat lisää elinikää. Kaappiin käyttämäni peittävän Deko Puuvahan lisäksi vaihtoehtona on myös Läpikuultavat Puuvahat. Niin ja käyttökohteita ovat huonekalujen lisäksi kaikki puupinnat kylmissä tai lämpimissä sisätiloissa: paneloinnit, listat, ovet… Eikä tarvitse poissulkea kosteitakaan tiloja kuten keittiötä tai kylpyhuonetta, tosin saunaan tuotetta ei suositella käytettävän. Eli melkein vain mielikuvitus on rajana!
Seuraavaa maalausprojektia odotellessa ajattelin kuitenkin, että ehkä jollain teistä nökättää asunnossa tai varastossa jokin vanha huonekalu, jolle haluaisitte tehdä muodonmuutoksen? Kertokaa 11.6.2014 mennessä tämän postauksen yhteyteen, minkä värin te sekottaisitte ja minkälaisen huonekalun sillä maalaisitte, niin olette mukana 100 euron arvoisen Osmo Color -lahjakortin arvonnassa. Ja vaikka kyseessä onkin blogiyhteistyö, en vilpittömämmin voisi tuotetta suositella.
Yhteistyössä: Osmocolor
Blogiyhteistyö - Bloggsamarbete / Kilpailut - Tävlingar / Sisustus - Inredning / Ullanlinna yksiö - Ulrikasborg etta
Upealta näyttää kaappisi! Haluaisin käsitellä ruokapöydän puunvärisestä valkoiseksi läpikuultavaksi , joten mukana arvonnassa.
tuunaisin edesmenneen mummoni lipaston vaaleammaksi. se on juuri tuota samaa oranssia sävyä kuin o
tuo kaappisi. kaunis kuin mikä, puhumattakaan tunnearvosta, mutta väri on melko ruma eikä sovi meille ollenkaan…
Hei! Pidän tosi paljon kaappisi näöstä. Hieno tuli!
Itse käsittelisin mökillämme olevan, suvussa pitkään olleen pirttikaluston.
oi vitsi miten hieno siitä tuli 😮 nyt tekis kyllä mieli vetää oma tiikkipuinen liinavaatekaappi (myös isovanhempien perintöä) samalla mustalla, eli osallistunpa samalla kilpailuunkin. vielä kerran vau!
Ihana lopputulos!
Mulla olis niin paljon tuunattavaa 🙂 Asun meiän mamin ja papan vanhassa talossa ja tänne jäi useampikin heidän vanha huonekalu, joten työsarkaa olisi. Ensiksi käsittelisin vanhan vetolaatikoston, jonka aion yläkerran porrastasanteelle siirtää putkiradion pöydäksi. Putkiradiokin voisi kaivata uutta pintaa hilseilevän lakan päälle.
Mitenkähän tarttuisi seiniin, joissa on joskus 80-luvulla laitetut laminaattimaiset levyt (puukuviointi). Seinistä haluaisin valkoiset eikä haittaisi vaikka puukuviointi näkyisi läpi, kunhan vaan koivunväri muuttuisi valkoiseksi. Samalla voisin käsitellä portaiden kaiteet tammen tms lähelle osuvan väriseksi esim öljyämällä.
Eli kyllä sitä tästä talosta löytyisi yhtä jos toista…. Sitten on vielä mun ikuisuusprojektit eli ikkunan karmi-peilin tuunaus ja mosaiikkipöydän teko. Voi luoja, missä välissä mä nämä kaikki toteutan 😀
Unelma arvonta siis meikäläiselle 🙂
pia1972 at luukku.com
Haaveissa vanha vaatekaappi. Valkoista olin ajatellut, mutta tuo Noki näyttää kyllä upealta!
Tulipa todella kaunis! Kiitos myös hyvästä vinkistä, kun itsekin juurikin noista mustista puuhuonekaluista pidän ja maalattuna osa puun viehätyksestä armotta katoaa. Nyt vaan etsimään huonekaluaarteita ja käsittelyvalinta itsellä olisi sama Noki kuin mitä käytit, kiitos kun saamme nähdä innostavan tuloksen!
Aivan upea lopputulos! Kiitos arvonnasta; itse käsittelisin kahdesta vanhasta neliönmuotoisesta kaapinovesta tekemäni pöytätason valkoiseksi.
Tulipa upea lopputulos! <3
Minulla tulee mieleen heti ulko-oven sisäpinta. Ovi on vanhaa puuta ja siitä tulisi varmaankin tummempi ruskea (nykyisin hailakka kellertävä).
Tosi hyvännäköistä jälkeä tuolla vahalla saa aikaiseksi. Olen nähnyt muutamia muitakin sillä käsiteltyjä huonekaluja aiemmin ja miettinyt, että voisin (koittaa) maalata kirjahyllyn tai ehkä muutaman tuolin.
Ostin muuton yhteydessä huutonetistä ihanalta mummelilta super hienot vanhat pinnatuolit. Ne ovat puun väriset ja haluaisin niistä ehdottomasti valkoiset. Siinä oliskin puuhaan kun niitä pinnoja yks kerrallaan vahais… 😉
Tulipa siitä upea!! Itsellä nököttää varastossa vanhempieni ensimmäinen yhdessä ostettu huonekalu, artekin “ritilärahi” koivun värisenä. Koivu värinä on enää muisto vain, väri on yli 30vuodessa muuttunut kellertäväksi, ja ompa se muutenkin kokenut kaikenlaisia kolhuja elämän varrella. Uudistamishaluja rahia kohtaan on, olisi ihana saada se omaan sisustukseen sopivaksi, nykypäivään tuunattuna!
Maija
Hienon uuden elämän sai isoisäsi kaappi! Itse ole vahannut osmolla kaikki lattiamme. Nyt 10 vuoden asumisen jälkeen pitäisi teinipojan huoneen lattia hioa ja vahata uudelleen. Lisäksi tyttären kirjoituspöytä pitäisi siistiä hiomalla ja vahaamalla valkoiseksi uudestaan. Osmo on loistava tuote!
Juurikin tuote, jota olen etsinyt! Avokeittiön kaapinovien pähkinänväriset reunukset olisi tarkoitus tänä kesänä maalata muuhun asuntoon sopivamman värisiksi. Ja läpikuultava puuvaha, väri ‘poppeli’ näyttäisi olevan juuri täydellinen väri valko-harmaaseen värimaailmaan kodissamme.
Vau, miten kaunis kaapista tuli! Toki se oli kaunis jo ennestään, mutta nyt maalauksen jälkeen sopii tosi hyvin sisustukseesi. Olen aiemmin maalannut kellertävän mänty-Lundian valkolakalla, mutta seuraavaksi voisin maalata kyllä jonkun tuollaisen ihanan kaapin (meiltäkin varmasti tuollaisia löytyisi isovanhempien varastoista).
Ihana tuli kaapista. Kyllä kannatti. 🙂
Itse käsittelisin lasten huoneen keinutuolin Sumun väriseksi. Keinutuoli on jo useita vuosia odottanut pintakäsittelyä. Sekin on isoisäni jäämistöstä 🙂
Minulla on vanha hyllykkö jonka maalausta/vahausta olen suunnitellut, väriksi ehdottomasti musta tai todella tumma väri.
Tämä postaus on kyllä yksi blogisi kaikkien aikojen suosikeista ,vaikkakin karsastamani yhteistyöpostaus, hyllyllä on kaunis tarina ja omalla työllä olet saanut siitä loistavasti kauniiseen kotiisi sopivan huonekalun – uusi ilme on todella moderni ja lopputulos erittäin kaunis.
Kaappisi on todella upea! Itselläni on hiukan vastaavanlainen tiikinvärinen mummolta peritty kaappi odottamassa käsittelyä, ja tilavampaa kotia ympärilleen. Voisin käsitellä sen vaikka mustaksi, niin hienolta näyttää tuo sinun kaappisi. Kiitos hyvästä vinkistä!
Vau! Otroligt fint! Har själv också ett och annat gammalt skåp och bord som kunde målas men skulle säkert inte själv ha vågat mig på svart. Men ditt skåp ser otroligt stiligt ut! Jag fick helt nya inspirationer av det här, tack! 🙂
Hieno! Maalaisin vastaavantyylisen kaapin mikä sinulla on, jonka väri ei tällä hetkellä miellytä. Ja sävyllä Noki 🙂
Pitkää yhteiseloa teille kaapin kanssa. Siitä tuli hieno!
Minulla on 1950-luvun perintölipasto ja jakkara. Molemmat ovat koivua. Maalaisin ne valkoiseksi. Minäkin siis peukut pystyssä arvontaan mukaan.
Siis vau!! Ihan superhieno Char!! Aivan ihana 🙂
En ole mukana arvonnassa, sillä kotoa ei löydy maalattavia kalusteita. Pariisiin kyllä muutaman purkin raahailen, sillä siellä minua odottaa varmasti projekti jos toinenkin 🙂
Kaapista tuli todella hieno! 🙂
Itselläni ei ole tällä hetkellä mitään huonekalua, joka vaatisi vastaavaa käsittelyä, mutta into tämmöiseen tuunaamiseen syttyi kyllä tämän postauksen myötä.
Kaapista tuli aivan upea! Ja ihana tarina sen taustalla. Itse olen etsiskellyt kirppareilta vastaavanlaista kaappia, jos sellainen löytyy niin käsittelisin sen tuolla samalla sävyllä Noki 🙂
Hitsi kuinka hieno kaappi siitä tuli! VAU VAU VAU!
Mulla ei nyt ole mitään maalattavaa, mutta olen aikaisemmin maalannut Dekon puuvahalla “Lumi” (1 käsittely) sohvapöydän, joka muuten olisi ollut ruma mänty, mutta nyt se näyttää maalauksen jälkeen siltä kuin olisi koivu 😉 Aina ei tartte mäntytuotteista luopua, jos voi vähän fiksailla puumatskun toisenlaiseksi 🙂
Haluaisin käsitellä kotimme aulan vanhan puusohvan valkoisella vahalla. Kokemusta Osmo Colorilla onkin, sillä olen käsitellyt kokonaisen ruokakaluston kaappeineen!
Helt underbar 😀
kuistilla on lipasto, joka tarvis ehdottomasti tuunausta, on lakkapinnalla nyt. Katselin värejä ja tuo Noki sopis loistavasti kaappiin.
Ruokapöytäni on tumman ruskea ja tuolit sen ympärillä mustanruskeat. Talvella väriero ei juurikaan erottunut, mutta näin kesällä se häiritsee. Haluaisinkin maalata pöydän joko tuolla samalla Noki-sävyllä tai sitten valkoiseksi Lumi-sävyllä.
Hieno! Olen itse talven ja kevään poistellut valkoista maalipintaa mahongista tehdystä puutuolista, joka myös sellaiseksi porrastetuksi jakkaraksi muuntautuu ja nyt kyseinen kapistus vielä pitäisi hioa ja sitten olisikin viimeistelyn aika ja siihen saattaisi tämä tuote sopia erittäin hyvin!
Tuo puuvaha olisi täydellinen kotimme ovien maalaukseen. Ne ovat tällä hetkellä punertavan ruskeat ja haluaisin niistä ehdottomasti kuultavan valkoiset 🙂
Hei,
tämä postaus tuli nyt ihan nappiin, kun olen suunnitellut kesän aikana maalaavani kotimme ovet valkoiseksi. Ne ovat juurikin tuollaista punertavaa puuviilua. Kävinkin tsekkaamassa, että vaaleaa vahaa on myös myytävänä. Kiitos tästä!
Olen pelastanut aika monesta roska-/lahjoituskuormasta vuosikymmenien varrella isäni ja äitini ensimmäisestä yhteisestä kodista peräisin olevat hyllyt. Näitä kahta hyllyä kun katsoo tuntee palaavansa takaisin 70-luvulle rakkauden ja muutoksen aikaan. Olen ne kerran yrittänyt maalata ominpäin ja tulos oli aika kauhea. Nyt haluaisinkin tuunata ne ansaitsemaansa loistoon vauvani huoneeseen. Värin haluaisin olevan kirkas ja huomiota herättävä, joka sopisi lasten huoneeseen.
Tack för tipset, slutresultatet ser jättefint och modernt ut! Mitt projekt är för tillfället ett gammalt Billnäs skrivbord. Det behöver någon naturlig ytbehandlig som bevarar den ursprungliga värmen. Kanske tammi eller kaakaopapu. Dethär verkar passa jättebra!
Samalla Noki -sävyllä maalaisin neljä pinnatuolia. Vanhoja kuluneita tuoleja, jotka todella kaipaisivat uutta väripintaa. Ja me kaivattasiin lisää istuinpaikkoja kotiimme! 🙂
Wau, hieno muutos vanhemmasta kaapista, uuteen lookkiin! 🙂
Kesäisin innostun myös maalailemaan, tosin lähinnä mökillä. Uutta maalipintaa kaipailee parit puiset lampunjalat, aamupöydät ja muutamat tuolit. Tuo noki-värisävynä näyttää todella hyvältä, sillä keittiöömme tulee hyvin samanvärinen musta puu. Kiitos vinkistä Char!
Arvonnassa mukana! Itse käsittelisin noki värillä mökillämme olevan vanhan keittiönpöydän. Se on ainakin 50 vuotta vanha ja kunnostuksen tarpeessa.
Minulla on kellastunut talonpoikaistlipasto, jonka haluaisin käsitellä tammisella Läpikuultavalla kuultovahalla. Kiitos jutusta! Tuli tarpeeseen.
Kiitos jutusta! Aion käsitellä talonpoikaislipastoni tammiselle Läpikuultavalla puuvahalla.
Arvonnassa mukana 🙂 Kunnostaisin vanhan sivupöytäni valkoisella. Nyt sen väritys on kellertävän puun väri.
Itsekin tuunaisin vanhan perintökaapin, joka ei nykyisellään oikein sovi sisustukseen.
Shit så snyggt!!! Börja sjäv också fundera vad man skulle kunna måla/vaxa hemma 🙂
No nyt rupesivat sormet syyhyämään. Isoäitini oli ostanut nuorena, ensimmäiseen omaan kotiinsa muutettuaan, liinavaatekaapin. Samantapainen kuin sinun kaappisi, mutta siinä on isot ovet, eikä avonaisia hyllyjä ollenkaan. Kaappi oli kauan heidän huvilalallaan. Kun huvila myytiin muutama vuosi sitten, meni kaappi mukana. Minua rupesi asia vaivaamaan. Otin yhteyttä huvilan uusiin omistajiin ja kysyin, voisivatko he myydä kaapin minulle. He eivät erityisemmin välittäneet koko kaapista ja sain sen ilmaiseksi. Kaappi on ollut nyt varastoituna, koska se ei ole mahtunut kotiimme. Pian muutamme uuteen taloon ja sinne haluan kaapin! Ehkä minäkin tuunaisin siitä enemmän meidän näköisen? Harmaa, musta vai valkoinen?
Wow, vad snyggt!!
Tosi mahtava muodonmuutos! Minulla on 50-luvun liinavaatekaappi, joka toimittaa astiakaapin virkaa meillä. Kovin on kulahtanutkin tämän yksilön hipiä, ja silmissäni siintääkin, että tuolla vahalla siitä kuoriutuisi oikea kaunotar!
Vau, kaunis lopputulos.:) Itselläni on poismenneen ukkini ja mummini vanha husqvarnan ompelupöytä ja ukin itsetekemä kannellinen puulaatikko huonekaluina. Muut huonelut varmaankin vaihtuvat ajan myötä, mutta näistä en ole koskaan luopunut, enkä luovu.
Ostin äskettäin huuto.netistä lapsilleni vanhan kerrossängyn, joka pitäisi tuunata. Sänky on puuta ja kellertävän sävyinen ja tietysti valkoinen siitä olisi saatava.:)
Hieno muodonmuutos kyllä!
Yhden olohuoneen pöydän voisi maalata uudestaan ja vaikkapa valkoiseksi tällä kertaa!
Wau! Todella inspiroiva lopputulos! Kaappisi on todella kaunis. Meillä on iso barokkityylinen senkki paraatipaikalla television alla , tuollainen samanlainen punertavanruskea jonka maalaamista olen usein haaveillut mustaksi tai valkoiseksi. Se on päätynyt meille kirpputorin kautta, ja yksi niistä huonekaluista johon olen kovasti kiintynyt. Siksi pensseliin tarttuminen on tuntunut vähän turhankin jännittävältä – mitä jos pilaan sen. Mutta näistä sinun kuvistasi sain kyllä intoa tähän muutospuuhaan! Kiitos tästä postauksesta, ja blogistasi ylipäätään!
Meillä olisi tarvetta valkoiselle maalille, jolla maalaisin tori.fi:stä löytyneen upean sohvan jalat, sekä avomieheni suvussa kulkeneen puisen tuolin.
Avomieheni ei ole vielä antanut minun koskea tuoliin, mutta tuo maali sai myös hänetkin vakuuttuneeksi! 😀
Mielestäni on kaunista ja ihailtavaa, kun huonekalut siirtyvät sukupuolelta toiselle.
En kestä, ihana lopputulos!!! 🙂 Olemme muuttamassa vanhasta talosta uuteen moderniin. Uuteen eivät vanhat mummin ja vaarin perintöhuonekalut sovi ollenkaan sellaisenaan, joten tämä tulisi kuin tilaukseen. Käsittelisin ainakin vaarin tekemän ruokapöydän kulahtaneesta ruskeasta valkoiseksi. Jos tässä onnistuisin, niin projektia voisi jatkaa ainakin yhteen ruskeaan lipastoon ja samoin se saisi valkoisen pinnan tai ehkä jopa mustan tuosta lipastostasi inspiroituneena. Tuo lipastosi on kyllä niin kiva ja tämä vinkki ei olisi parempaan aikaan voinut tulla. Olin jo suruissani, että en noita kalusteita saa mukaan kun ajattelin että tyyli on niin eri, mutta hei, nyt se voisikin onnistua. Kiitos kiitos vinkistä! 🙂
Ruokapöytä kaipaisi raikkaampaa ilmettä ja ehkä läpikuultava valkoinen olisi juuri se oikea sävy!
WAU – en voi muuta sanoa!! 🙂 Itselläni on pyörinyt vuoden päivät mielessä hyvinkin samankaltainen maalausprojekti, nimittäin vanhan (kellastuneen) koivun värisen vitriinikaapin maalaaminen mustaksi! Hassuinta tässäkin projektissa on, että kaluste on valmiina, ja vain odottaa pääsyään maalattavaksi – mutta kuten sinulla, myös itselläni juurikin nuo “tunnesiteet” ovat toistaiseksi vielä saanut itseni jarruttelemaan maalausurakan alkua. Suuri kiitos siis neuvoista – ehkäpä vihdoin rohkaistun kokeilemaan! Omalle vitriinikaapilleni kaipaisin juurikin tuollaista kaunista, luonnollista ja sivistynyttä mustaa sävyä 🙂
Tosi upea lopputulos! Ja kaunis kaappi kaikkinensa..
Itse vahaisin varmaankin sopivan ruokapöydän puunvärisestä valkoiseksi.
Hihiih, det här inlägget kom så på rätt tidpunkt! Jag har flera saker på listan som jag skall behandla, just med Osmo Color. Har någon gång behandlat en byrå med Osmo och det var så mycket lättare att få en jämn yta än med målfärg. För tillfället väntar en hylla, 4 st planteringslådor och 4 st Pisara-stolars ben på att få en ny yta. Planteringslådorna skulle jag behandla med Ecogarden oljan i färgen Hiili och hyllan och stolarnas ben med Dekos Lumi-färg, de har en gulaktig träfärg nu och jag vill fräscha upp dem så att de blir en ljus träfärg.
uudistuksen kohteena olisi täällä punertavan ruskea pöytä josta olen myöskin haaveillut saavani mustan. http://www.pinterest.com/pin/136515432429540764/ vähän tuon tyylinen pöytä kyseessä, mutta vain puolet pienempi. pöydän pinnasta pitäisi myös poistaa siihen laitettu puoliksi irtoileva laminaatti ja katsoa mitä sille voisi tehdä 🙂
Kaappi on kuin uusi, UPEA! Minulla kaappi jonka olen löytänyt roskalavan vierestä. Kaappi on vanha, parhaat päivänsä nähnyt, ruskea kaunotar, joka on kulkenut mukanani jo 12 vuotta. Toisen roska on toisen aarre. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä <3! Aarteeni tarvitsee vain pientä hiontaa, puuvahaa ja uudet vetimet. Noki olisi hyvä sävy. Eli osallistun.Olen antanut useille vanhoille huonekaluille uuden kodin. Arvostan vanhaa ja pidän tuunauksesta.
t. Melli 🙂
Kaapista tuli upea! Itse aion vahata vanhan piirongin mustaksi, sekin on perintömööbeli ja nykyisin tummanruskea. Pinnassa on lakkaus, joten ilmeisesti hionnan tarttee olla melko hyvä ennen vahausta. Haluan siis minäkin mukaan mukavaan arvontaan!
En nyt osallistu arvontaan koska kotona ei ole tällä hetkellä mitään sellaista, jonka maalaisin… Täytyy kuitenkin kommentoida että vautsi vau. Kaappisi on todella hieno. Aivan ihana ja sopii kotiisi. Voi että, miten pidinkään näistä postauksistasi ja uuden kotisi sisustamisen seuraamisesta. <3
Postauksesi innoittamana aion käsitellä mustalla Osmolla tiikkisen sohvapöydän, samaa väriä kuin sinun kaappisi oli. Luulenpa, että pöydästä tulee yhtä upea kuin kaapistasi!
Tulipas kaapista hieno! Mä vaihtaisin vanhan puusohvan värin vaaleammaksi. Ja samalla sen pehmusteet! 🙂
Lumi tai Matta-Lumi -sävyllä käsittelisin aikoinaan työpaikaltani pilkkahintaan ostetut neljä Hayn Ru-tuolia, jotka ovat sinisiä ja siksi jääneet varaston nurkkaan pölyttymään.
Hej, jag köpte på våren fyra begagnande wiener stolar vars slitna bruna yta väntar på att fräschas upp med ny färg. En burk svart färg är nog på köplistan nu, på sommaren har man tid och ork för lite diy!
On kyllä hieno kaappi, ei voi muuta sanoa. Itse käsittelisin vaaleaksi vanhan liinavaatekaapin, josta tulee vaatekaappi tyttäremme huoneeseen, kun talomme valmistuu.
Täältä löytyy mummin vanha lipasto joka on yksi rakkaimmista kalusteistani ja kulkenut mukanani jo useammassa kodissa. Värinä on tuo samainen punertava puu ja pitkään on ollut haaveissa kaappi maalata tummaksi. Pelkään kuitenkin samaa mitä sinä: uskallanko, osaanko, entä jos pilaan sen?
Kirjoituksesi oli kyllä niin rohkaiseva, joten täällä marssitaan varmasti hakemaan Osmo Color purkki kotiin, lahjakortti toki tekisi siitä reissusta vielä hieman hauskemman 🙂
Upeaa jälkeä!!
Haluan mukaan arvontaan, koska meillä Osmoa on käytetty moneen paikkaan: kalusteisiin, lattioihin, tasoihin.. Ja nyt vuoroa odottaa kaappi, josta pitäisi saada Noen värinen 🙂 aivan loistava tuote!!
kunnostaisin Osmolla kaksi vanhaa pinnatuolia. Olen käyttänyt Osmon puuvahaa aikaisemmin moneen tarkoitukseen ja lopputulos on aina ollut hieno. 🙂
tulipa kaapista hieno! itse olen myös miettinyt puuvahan käyttöä, mutta ei ole vielä tullut kokeiltua kun varastossa on ollut vanhoja maalin jämiä, joita olen käyttänyt pois…
mutta tiedossa olisi yksi projekti johon puuhava sopisi täydellisesti; vanha liinavaatekaappi (vähän tuon sinun kaapin tyylinen) ja siihen juurikin samaa tummaa vahaa pintaan, ja siitä tulisi täydellinen vaatekaappi pojalleni 🙂
Onpa kaunis kaappi! Meillä on ruskea hieman vastaavanlainen kaappi (matalampi ja leveämpi) odottamassa käsittelyä. Olen pähkäillyt millä maalilla/vahalla sen käsittelisin ja nyt löytyi kyllä oikea. Olen suunnitellut kaapista valkoista, mutta kun näin kuvat sinun kaapistasi, niin enpä olekaan ihan varma…valinta on kyllä vaikea!
Kohteita meillä kyllä riittäisi: WC:n panelointi, makuuhuoneen lautakatto, vanha puusohva, ovet…
Todella hieno muodonmuutos vanhalle kaapillesi!
-Merja-
Todella hieno ja onnistunut muutos kaapille! Itse olen jo vuosia miettinyt, että haluaisin pelastaa ja uudistaa mummuni vanhan senkin, joka tällä hetkellä lojuu setäni autohallissa. Senkki on juuri saman värinen kuin tuo sinun kaappisi oli. Olen miettinyt myös mustaa väriä, ja koska lopputuloksesi on niin hieno, voisin valita juuri tuon sävyn Noki.
Valitsisin valkoisen sävyn ja maalaisin mökiltämme vastaavanlaiset ruskeasävyiset kalusteet kauniin vaaleiksi tuomaan keveyttä ja ilmavuutta sisätiloihin.
Hieno tuli. Itse käsittelisin huutokaupasta hankkimani lasivitriinin samaisella nokisävyllä. Sisältä maalaisin sen valkoiseksi. Nyt vitriini on punainen ja koiramme pentuaikana kalusi sen kulmat ja jalat niin että puu paistaa. Oikein surettaa miten kamalalta se nyt näyttää. Vitriinivanhus ansaitsisi uuden hienon pinnan.
Upea väri! Aloin heti miettiä, josko sama väri sopisi keittiöni puisiin 80-luvun yläkaappeihin… Niihin käyttäisin lahjakortin, jos voittaisin 😀
Upea lopputulos ja tämä postaus tuli kuin tilauksesta! 🙂 Olen nimittäin jo pitkään haaveillut valkoisesta sängyn rungosta ja olen miettinyt, millä tuotteella tulisi mahdollisimman hyvää jälkeä mahdollisimman helposti. Maalin kanssa touhuaminen kun on niin sotkuista… Männyn värinen sänky ei oikein istu sisustukseemme, mutta en haluaisi heittää muuten hyvää sänkyä pois. Osaatko sanoa, että tarvitseeko sitä välttämättä purkaa osiin vai voisiko sen käsitellä vahalla ihan sellaisenaan koottuna? Sängyn lisäksi haluaisin käsitellä lattialistat valkoisiksi.
Hyvän näköistä jälkeä ja kaunis kaappi! Kiitos vinkistä, tämä olikin ihan uusi tuote minulle 🙂 Monta projektia onkin odottamassa, lipasto, pöytä, hylly jajajaja…;) Vielä kun osaisi päättää värin! noki on hieno, mutta myös sumu kiehtoisi 🙂
Tosi hieno lopputulos! Meillä majailee vanha puusenkki, jonka vanha punainen väri saisi väistyä harmaan tai valkoisen tieltä!
Voi mulla olisi monta monta maalattavaa huonekalua 🙂
Upea lopputulos! Kaunis ja ekologinen kaluste. Hyvän työn teit!
http://muotoseikka.blogspot.fi/
Haluaisin käsitellä huutokaupasta ostetun olohuoneen pöydän sisustukseen sopivaksi, en ole uskaltanut vielä kokeilla mitään, mutta tämä väri kuulostaa sellaiselle mitä kannattaa kokeilla. Pöytä on nyt vahalla käsitelty punertavan ruskeaksi ehkä kastanja, mutta haluaisin sen kuulto valkoiseksi tai harmaaksi <3
Tämä postaus löytyi loistavaan aikaan, sillä olen jo pidempään miettinyt eteisen hyllyn maalaamista valkoiseksi. Se toisi meille ihan uutta särmää eteisen sisustukseen.
Hieno muodonmuutos kaapille!
Itse käsittelisin hyväkuntoisen, mutta punertavanruskean vitriinikaapin mustaksi ja vaihtaisin siihen “vanhahtavat” vetimet. 🙂
Kylläpä kaappi parani täysin! Itsekään en niin tuosta tiikin sävystä perusta ja suurin osa kalusteistani on mustanruskeaa sävyä, jonka väriseksi haluaisin myös lahjaksi saamani kukkatason, jotta se sopisi paremmin muuhun sisustukseen.
Kaapista tuli todella kaunis! Tuo värisävy on ihan täydellinen. Itse tuunaisin aviomiehen perintöarkun ja pöydän, jotka ovat kauniita ja vanhoja, mutta kaipaavat kipeästi uutta käsittelyä pintaansa. Molemmat ovat nähneet monta erilaista kotia meillä ja aikaisemmin mieheni isoisän kotona.
Wautsi!Kaapista tuli todella hieno!
Minulla odottaisi autotallissa yksi sohvapöytä käsittelyä. Olen sen jo hionut ja mustaksi pitäisi maalata, tämä sopisi siihen siis hyvin. Mukana ollaan!
Hieno muodonmuutos! Itse käsittelisin eteisessä kököttävän, opiskeluaikana itse tekemäni massiivipuisen penkin, joka aikanaan jäi täysin ilman pintakäsittelyä. Osmo coloria olen siihen kaavaillut, mutta näkyy olevan ikuisuusprojekti 😉 Käyttäisin pintaan joko läpikuultavaa puuvahaa sävyssä Eebenpuu, tai deko puuvahaa sävyssä Lumi.
Vau, enpä tällaisestakaan tiennyt aikaisemmin! Meilläkin kotona olisi yöpöydät, jotka tarvitsisivat hieman päivitystä
Ensin kaapin alkuperäisasussa nähtyäni ajattelin, että voi miksi maalaat sitä 😐 Kaunis jo tuollaisenaan. Mutta kun näin lopputuloksen, niin yllätyin todella positiivisesti! Kaappi ei todellakaan menettänyt arvoaan vaan on tummanakin todella kaunis ja juuri sinun tyylisesi. Oiva valinta siis tuo maalaus!! 🙂
Olen arvonnassa mukana myös, ottaisin itse ehkä jonkun tosi neutraalin vahan. Itsellä muutama vanha tuoli, joista on hiottu kellastunut lakka pois ja nyt ne kaipaisivat jotain suojaa, ennen kuin ne voi ottaa käyttöön.
Harvoin kommentoin, mutta säännöllisesti luen. Aurinkoista kesää ja onnea uuteen kotiin!
Tosi tyylikäs! Hienon työn teit. Itse haluaisin olohuoneeseen sohvapöydän, ja jostain vanhasta huonekalusta sellainen olisi mukava tehdä. Terv. ingrid
Onpa ihan uskomattoman upea muodonmuutos! Todella kaunis kaappi.
Olen jo käyttänyt Osmo Colorin puuvahaa kerran, kun käsittelin sillä kylpyhuoneemme ovenkarmit ja saunan oven listat ulkopuolelta. Jäljestä tuli lopulta tosi hyvä, vaikka aluksi arvoinkin erilaisten levitysvälineiden kanssa ja pinnoista tuli keskenään ihan eri näkösiä. Vaahtomuovisivellin on tuossa tosiaan paras.
Olisi ihanaa voittaa lahjakortti, sillä pientä ehostusta kaipaavia huonekaluja olisi useampi. Jos vahaa voi käyttää ulkona, käsittelisin sillä terassin pöydän ja tuolit. Jos ei, niin minulla olisi myös perintöhyllykkö, joka voisi hyvin elää seuraavat 50 vuotta vähän eri värisenä!
Kiitos ihan mahtavasta vinkistä!! Meidän olkkarin vanha Skannon kirsikkainen tv-taso on pitkään ollut odottamassa jonkinlaista muutosta. Tässä taitaa olla oikea tuote! Olen ehdottomasti mukana, värinä lumi.
Vau, upean näköinen lopputulos!
Meillä löytyisi useampikin maalauskohde, mutta ensimmäisenä maalaisin puunvärisen lipastomme läpikuultavan valkoiseksi tai vaihtoehtoisesti ihan tummaksi.
En olisi kyllä ikinä uskonut, että millään saa noin tasaista lopputulosta! Yleensä maalaus projekteista paistaa läpi pensselinvedot, tai katoaa puun syyt kokonaan. Upea lopputulos. 🙂
Minulla on väliaikaisena työpöytänä sellainen puun värinen hirvitys, jonka haluaisin maalata valkoiseksi. Meillä on olohuoneessa harmaat seinät, vaalean beessi kiviseinä ja tasot valkoisia, joten sävy lumi olisi varmaan tilaan parhaiten sopiva.
Olen jo pitkään ajatellut, että keittiönpöytäni kaipaisi uutta ilmettä ja uuden pinnan, Osmo vaikuttaa siihen täydelliseltä. Käsittelisin koivuisen pöydän Silkki-värillä, tulisi varmasti freesi ja kaunis!
Käsittelisin vanhan koristeellisen pöydän tuolla samaisella värillä kuin sinäkin, kaapistasi tuli todella kaunis.
Sain vastaavalla tavalla jo kymmenen vuotta sitten isovanhempieni vanhan vaatekaapin, jonka paappani on 50-luvulla itse tehnyt. Kaappi on lakattua vaaleaa puuta, mutta kovin kellastunut. Se on tuon kymmenen vuotta siirtynyt meillä hylkiönä huoneesta toiseen. Nyt olen päätynyt samaan rohkeaan ratkaisuun kuin sinä ja maalaamme kaapin kesän aikana mustaksi, vaihdamme kuvioidun lasin kirkkaaseen ja kaappi pääsee paraatipaikalle olohuoneeseen parempien astioiden ja koriste-esineiden säilytyspaikaksi.
Rakas mummini menehtyi viime kesänä 99-vuotiaana. Sain muiden kauniiden muistojen lisäksi mummin vanhan käytävälipaston: ohuehko kahden laatikon lipasto ja valkoisen sorvatun tuolin. Molemmat ovat jo kuluneita. Tuolissa aion säilyttää valkoisen värin. Lipasto kaipaa uutta väriä pintaan: ehkä kahden käsittelyn Lumi tai yhden käsittelyn Noki sopisivat.
Kaunis kaappi! Puuvaha näyttää peittävän todella hyvin. Itse haluaisin käsitellä tiikkisen sivupöydän, jonka kellertävä väri ei oikein miellytä. Sivupöytä löytyi vanhan tavaran liikkeestä ja oli muuten niin sopiva kotiin, että piti nykyisestä värityksestään huolimatta hankkia. Haluaisin pöydästä peittävän valkoisen, toisaalta tuo mustakin voisi olla upea.
Aion maalata kesämökkini pähkinänvärisen lautalattian mustaksi kyseisellä Noki-sävyllä. Lattiasta tulee varmasti yhtä upea kuin sinun kaapistasi!
Todella hieno lopputulos! Ja iso kiitos vinkistä! Minua on viime syksystä saakka odottanut senkin tuunausprojekti, mutta idean puutteesta en ole saanut projektia aloitettua. Senkki on vastaavan värinen kuin sinulla alunperin. Halusin kaapista mustan, mutta pelkäsin maalaamista, koska maali monesti tekee pinnasta aina paksun. Nyt on kaksi iltaa kulunut lakkapintaa hiomalla ja vielä ehkä yksi ilta pitää hiomiselle pyhittää. Sen jäljeen pääsen käsittelemään pintaa mustaksi. Ja samaa Osmo Coloria päätin käyttää! Kaappisi pinta on niin kaunis eikä paksu maali riko siluettia. Toivottavasti minunkin prokkis onnistuu! 🙂
Osallistun vielä arvontaan, sillä lisäprojekteja on kyllä luvassa 🙂
Kiitos tästä postauksesta!
Meillä on kaksi (paljon elämää nähnyttä ja edellisen omistajan aikana kovia kokenutta) Artekin ritiläpenkkiä. Ne toimivat tällä hetkellä sohvapöytänä. Olen miettinyt mitä pinnoille voisi tehdä.
Puuvaha voisi olla täydellinen ratkaisu. Valitsisin väriksi valkoisen 🙂
En oikein edes ole valkoisen ystävä, mutta taitaisinpa ottaa Silkki puuvahan, keittiön pöytä nimittäin kaipaisi uutta pintaa, kahden lapsen jäljillä siinä on jälkiä ja kraatereita kuin kuun pinnassa.
Läpikuultava puuvaha olisi eniten nyt tarpeen, värinä mahonki taitaisi olla lähinnä
Itse haluaisin maalata myöskin isovanhempieni vanhan kaapin, joka kipeästi kaipaisi ehostusta. Puun lakkaus on jo kansitasosta niin kulunut, että pinta imee itseensä kaiken kosteuden. Maalaisin kaapin valkoiseksi tai utuharmaaksi.
Eteisessä tönöttävän, puun värisen lipaston käsittelisin uuteen uskoon, Noki taitaisi sopia parhaiten
Minulla on vanha kirstu, joka on männynvärinen. Olen aina haaveillut sen olevan vaaleansininen, joten se saisi uuden elämän Vuono-värin avulla
Vanhan jakkaran käsittelisin Salvialla, ihana värisävy
Hieno tuli! Saankin toivottavasti puhtia keskeneräiseen kunnostusprojektiini. Eikö kaapin pinnassa ollut lakkausta kun kevyt hionta riitti?
Kaunis kaappi. Ihana tuli kaapista.
Todella magea lopputulos!! Tosi hyvä musta!
Tässä itekin olevan aloittamassa öljyvahausprojektia kahden ikea-kaapin kanssa. Toi Osmo on vaan aikas kallista opiskeljan kukkarolle.. Onko kukaan täällä kokeillut Biofarben öljyvahoja? Hinnat kun tuntuu olevan melko paljon alemmat. -> http://www.biofarben.fi/öljyvahat
Anyone?
Kuusi-sävyllä käsittelisin erään jakkaran 🙂
Ooh, näyttää niin hienolta! Googletin kalusteen tuunausta puuvahalla, tarkoituksena päivittää perintökaluste ehkä just mustaksi. Ja nyt se ehkä toteutuukin kun näyttää todella upealta. Kiva blogi muutenkin, Ihmettelen etten ole aiemmin siihen törmännyt ?
Oivoi, käyttökohteita olisi useita. Osmon tuotteet on hyviä! Kiireisin taitaisi olla meidän itse tehdyn ulkopöydän uudelleen valkaisu.