Viime viikonloppu oli viimeinen Töölössä viettämäni. Lähestyvän muuton kunniaksi päätin, että sen sijaan että nököttäisin yksin muuttolaatikoiden keskellä, kutsun mieluummin ystäväni koolle – kohottamaan lasillisen läksiäisjuhlien muodossa. Enkä olisi voinut parempaa päätöstä Töölönkaudelleni järjestää!
Rakastan rakentaa niin kattauksen, tarjoilun kuin pukeutumissäännön jonkin teeman ympärille. Näiden juhlien teema sai alkunsa, kun sain blogiyhteistyön kautta maisteltavaksi muutaman pullon J.P. Chenet Sparkling Ice Edition -kuohuviiniä, joka on juhlavasti puettu (sisustukseenkin sopivasti!) kokovalkoiseen. Siitä se idea sitten lähi – All White -läksiäiset!
Valkoinen pullo kuuluu Alkon tilausvalikoimaan ja monet myymälät pitävät tilausvalikoiman tuotteita myymälöissä, tarvittaessa saat kuitenkin lisätietoja lähimmästä myymälästä. Ranskalaisen viiniperheen 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi on elegantin ulkoasun lisäksi myös kuohuviinin nauttimiseen keksitty hieman uutta.
Kuten yllä olevista kuvista huomaa, tarjoillaan Sparkling Ice Edition -kuohuviini perinteisistä kuohuviinilaseista poiketen viinilaseista ja sekaan laitetaan jääpaloja! Juoma on nimittäin puolikuiva, ja yleensä kuivia juomia suosivana ihastuin juomaan juurikin jääkylmänä tarjoiltuna. Jääpalojen kerrotaan korostavan hedelmäisten makujen aromikkuutta sekä hapokkuutta tehden niistä raikkaan kokonaisuuden, eli jäitä hattuun tämän juoman kanssa 😉
Näin kesän kynnyksellä jääpalojen kera nauttittu juoma on varsin oiva vaihtoehto juhlahetkiin, jolloin perinteisesti nautittu kuohuviini voi jopa tuntua hieman liian raskaalta. Itse ainakin lämpimässä istuessani kaipaan mahdollisimman kylmää ja virkistävää juotavaa! Eli oma reseptini on runsaasti jääpaloja, paistava aurinko ja loistava seura 😉
Vaikka aurinko ei enää juhlailtana kovasti paistanutkaan, oli seura mitä parhainta. Suuremmista tupaantuliaisista poiketen halusin pitää vierasmäärän sopivan pienenä, jotta ehtisin seurustelemaan vieraiden kanssa kunnolla. Ja vaikka läksiäiset olivatkin mietitty etkoina, oli meillä sen verran hauskaa kotosalla istuessa, että jätimme kaupungille lähtemisen kokonaan välistä.
Usein myös tarjoilun hoitamiseen menee oma aikansa, joten sen sijaan, että joutuisi koko ajan kipittämään jääkaapille ja takaisin juomien perässä, täytin sohvapöydälle sijoittamani coolerin jääpaloilla! Näin vieraat pystyivät näppärästi täyttämään lasejaan ja emännälläkin oli leppoisaa, kun pystyi seurustelun lomassa nakkaamaan aina uuden pullon jäihin.
Jos teillä ei löydy cooleria valmiina kaapeistanne, sain juhlavuoden kunniaksi arpoa täysi-ikäisten lukijoideni kesken neljä brändättyä cooleria. Missä tilaisuudessa sinä haluaisit nauttia J.P. Chenet -kuohuviinisi jääpalojen kera! Osallistumisaikaa on 14.5. asti. J.P. Chenet -sivustolla kannattaa myös käydä osallistumassa 1000 euron matkalahjakortin arvontaan! Vuoden aikana arvotaan myös kaksi muuta 1000 euron arvoista lahjakorttia, lisätietoja kilpailusta löydät täältä.
* Yhteistyössä J.P. Chenet
Blogiyhteistyö - Bloggsamarbete / Juhlat - Fester / Olohuone -Vardagsrum / Ruoka & juoma - Mat & dryck
Vautsi, nyt on kyllä niin tyylikäs pullo, että pitää käydä tilaamassa tuota jo ihan ulkonäonkin perusteella! Tosin J.P Chenet -tuotteet ovat kyllä jo entuudestaan puna- ja valkoviineinä tulleet tutuiksi ja ovat perusvarmoja tarjottavia juhlissa kuin juhlissa 🙂
Cooler näyttää myös hyvältä ja näkisin tuon mökillä kesähuoneessa koristamassa kattausta lämpimänä kesäiltana!
Hei Char, ihana, että elämässäsi puhaltavat taas uudet, iloiset tuulet. Hyvää muuttoa ja odotan innolla sisustusjuttuja uudesta kodistasi. Yksi kysymyskin olisi; viime elokuussa esittelit sisustusblogisuosikkejasi (osa I). Oletko julkaissut osan II, kun en löydä sitä millään? Blogisi on suosikkini ja tuon em. blogiesittelyn jälkeen löysin myös toisen suosikin, Home Via Lauran.
Tuo skumppa on kuin tehty mun valmistujaisiin ens kuussa, eli ehdottomasti siellä voitaisiin nauttia kuohuvaa jäiden kanssa. Voi kun sääkin suosisi!
Saan final thesikseni valmiiksi kesäkuun alussa, sitä voisi juhlia jäisellä kuoharilla! 🙂
Onpa hyvännäköinen toi cooler! Mieluusti kelpuuttaisin tuollaisen kotiinkin. 🙂
Jenni
Mieluusti juhlisin varmistunutta jatko-opiskelupaikkaa ko.juomalla, joka viilentyisi mahtavassa coolerissa.
Tuo juoma ja tietysti cooleri ois aivan täydellinen juhlistus kesäkuun alun uurastukseen, kun monen vuoden haaveilun ja pitkän harjoittelun jälkeen juoksen elämäni ensimmäisen puolimaratonin. Mikäs sen hienompaa kuin juhlistaa suurta saavutusta kylmällä juomalla!
p.s. osallistun myös kilpailuun 🙂 Saimme juuri kotimme tv- huoneen remontoitua, joten suunnitelmissani on järjestää tyttöjen leffailta; coctail- paloja ja pari pulloa esteettisesti pakattua kuohuviiniä.
Kuohuva komeassa coolerissa kruunaisi hääpäivämme kesäkuun lopulla.
Tekemäsi kattaus illanistujaisiin oli silmää hivelevä. Jäin itsekin miettimään, että miksi en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että juomat voisi pitää koko illan esillä coolereissa tai muussa tarjoiluastiassa jäiden kera. Kiitos siis hyödyllisestä vinkistä. Tulee ehdottomasti käyttöön.
Osallistun myös coolerin arvontaan. Cooleria käyttäisin lämpimänä kesäiltana kaveriporukan illanistujaisissa. Kokoontumisen syynä olisi yksinkertaisesti ilo ja nautinto elämästä sekä rakkaista ystävistä. Nämä asiat tuntuvat unohtuvan tässä arjen oravanpyörässä liian helposti.
Iiik, sopisi täydellisesti uuden valkoisen talomme tupareihin ❤️
Pullot ovat hyvännäköisiä ja juuri mietinnässä sopiva skumppa sopivaan hintaan. Neljällekymmenelle vieraalle kun shamppiksen juottaminen koko illaksi menee yli budjetin 🙂
Ihania kuvia!<3
Minulla on reilun kuukauden päästä lakkiaiset ja olisi enemmän kuin ihanaa nauttia siellä kuohuviiniä jääpalojen kera!!:)
J.P. Chenet jääpaloilla sopisi hyvin vaikka juhannuksen juhlintaan.
Oi että, olen jo pitkään halunnut itselleni coolerin, joten nyt peukut pystyyn, että tärppäisi 😉
Kuohuviini jääpaloilla nautittuna sopii ehdottomasti lämpimän ja aurinkoisen kesäpäivän viettoon ystävien seurassa. Ehkä rentoihin kesäjuhliin, jotka vietetään ulkosalla. Vapuksi kylläkin ajattelin ostaa jo pullollisen tätä Sparkling Ice Editionia 🙂
Oi mikä ihana ulkoasu pullolla 🙂 Cooleria ei ole jostain syystä tullut ikinä hankittua, joten sille olisi tarvetta. Meille syntyi äskettäin pieni prinsessa, ja olisi ihanaa päästä jossain vaiheessa juhlistamaan asiaa kuohuviinilasillisella <3
Ooh, mökillä terassilla saunanraikkaana auringossa kylmä skumppa! Voisko ollakaan parempaa 🙂 Cooleria en omista vaikka todellinen viininystävä olenkin, se tulisi siis tarpeeseen!
Hei,
Cooleria käyttäisin Sparkling ice editionin kanssa “omenankukka”juhlissani. Muutaman vuoden olen pitänyt ystävilleni omenankukkajuhlat. Omenapuu laitetaan kirkkaita lasisia kynttilöitä täyteen ja sen alle valkoisia puutarhakalusteryhmiä ympäri valkoisine liinoineen,kahvikuppeina on ollut arabian omenakukkasarja ja puu tietenkin ihanassa kukassa. Sen alla on juhlittu neitoseni rippijuhlat ja monet muut. Se on ollut pienen asuntomme “pelastus”. Ne sopisivat valko/lasiteemaan jota rakastan.
Oikein ihanaa kesää Sinulle:) T. Marra
Sopisi täydellisesti nautittavaksi kullan kainalossa hääpäivänämme kesäkuun alussa. Aivan loistava pari – siis pullo ja cooleri 🙂
Ihana cooleri ja ihana juoma! Hyvien ystävien kesken nautittuna leppoisana kesäiltana varmaan parhaimmillaan!
Nam, tuo viini sopisi kuumaan kesäiltaan, jonka viettäisin kahdestaan avopuolisoni kanssa auringonlaskusta ja yhdessäolosta nauttien. Mielestäni pieni arjen luksus on enemmän, kuin paikallaan silloin tällöin!
Nään jo tuon coolerin parvekkeellani! Eli lasitetulle parvekkeelleni Lauttasaareen kutsuisin kasan ystäviä, vilttejä loppuillaksi, hyvää naposteltavaa ja kuohuviiniä tuosta ihanasta coolerista. Täydellinen kesäilta olisi varmasti 🙂
Vappubrunssilla, äitienpäivänä…tai ihan vaan lämpimänä kesäpäivänä jonkun hyvän naposteltavan kanssa! 🙂
Nauttisin tuota juomaa ehdottomasti kylpytynnyrissä aviomieheni ja ystäväpariskunnan kanssa kun menemme heille kyläilemään. Olisi ihana tuliainenkin cooleri ja pullo kuohuvaa 🙂
Itse asiassa bongasin tuon juoman eilen netistä ja kävin kyselemässä paikallisesta Alkosta. Se on kuulemma niin loppu että ehkä parin viikon kuluttua pääsevät tilaamaan sitä :O
Eli jos joku sitä vapuksi jostain löytää, niin onnenpekka on!
Vautsi miten tyylikäs pullo! Ja kauniita kuvia 🙂
Tarjoaisin tuota kuplivaa tulevissa naisten varpajaisissa ihanille ystävilleni! 🙂
Juhlisin kesää omalla terassilla sen suurempaa syytä. Juoma vaikutti myös tosi mielenkiintoiselle, vähän vaihtelua kuohariin. Mukavaa muuttoa!
Nauttisin juomaa ehdottomasti juhannuksena rakkaiden ystävien kanssa mökin laiturilla!
Ompas hyvä idea nuo white partyt! Juhlin kesäkuun alussa valmistumistani ja tarkoituksena olisi viettää rennot juhlat lähimpien ystävien ja sukulaisten kesken. Kuohuva jääpaloilla sopisi siis hyvin! 🙂
Tuo pullo on aivan ihana ja niin hyvin sisustukseen sopiva. Itse valmistun pian kauppiksesta ja juhlin loputtoman opiskelu-urakan päättymistä ja cooler olisi kuin piste iin päälle juhlissani. Toki vooler pääsisi käyttöön illanistujaisissa ja viini-illoissa 🙂 Tervetuliasijuoma jäillä olisi varmasti kaikille jotain uutta ja mieleenpainuvaa.
Osallistun coolerin arvontaan, sillä sellaista ei ole ja tuo on aivan upean näköinen! Jääpaloilla tarjottava kuohari maistuisi parhaiten ystäväporukassa kaikkia hetkiä juhlistamassa. Erityisesti keväällä ja kesällä ihana vaihtoehto, jota pitää hetimiten kokeilla:)
Kesän juhlissa!
Hei! Nauttisin J.P. Chenetiä jääpalojen kanssa ehdottomasti kesällä mieheni ja läheisteni kanssa 10-vuotishääpäivämme kunniaksi. Terveisin riikkahelena123
Kauniita ovat sekä pullo että cooleri. 🙂 Osallistun siis arvontaan. Tuohan olisi aivan täydellinen kesäjuoma, esim. juhannusjuhliin tai synttäreille.
Cooleri on ollut meillä jo pitkään hankintalistalla, koska kuohuviini/ shampanja on oleellinen osa vapaa-aikaa ystävien kanssa. Lähiaikoina käyttöä löytyisi mm. yllätys babyshowereiden tiimoilta (tuo jp Chenet ice täytynee käydä tilaamassa kyseistä iltaa varten macaronien, hedelmien, tuoreiden mansikoiden ja suklaa fonduen rinnalle). Kyseisten juhlien lisäksi odotan, että pääsen itse rentoutumaan kuohuviinin parissa elokuussa (minulla on 1v1kk ikäinen poika, jota imetin vuoden ja seuraavan lapsemme laskettu aika on elokuussa. Lasillinen kuohuvaa on varmasti ansaittu).
Muutostani tulee heinäkuun 1. päivä tasan vuosi, eikä tupareita ole vielä vietetty. Jos voitan coolerin, lupaan järjestää sellaiset. Kuohuviinin nauttimiseksi sinänsä ei tarvita muuta syytä kuin kesäinen vapaailta ja vähintään 1 hyvä ystävä 🙂
Ihanan näköinen cooleri! Itse nauttisin kuoharin mieheni kanssa kun loputtomalta tuntuneet asunnon etsimisen jälkeen koti on viimein löytynyt! 🙂 Ja pullo on myös omalle tyylilleni uskollinen, eli kauniin valkoinen.
Onnea myös sinne uuden kodin johdosta 🙂
Ää, tuollainen cooleri sopisi meillekin niin upeasti! Me kun ostettiin joulukuussa omakotitalo ja nyt ollaan tässä pikkuhiljaa vasta ymmärretty tuon pihan upeus ja siellähän sitä näin lämpimillä keleillä tulee oltua koko ajan. Ja mikäs sen upeampi tapa pitää juomingit viileänä kuin tuollainen ihanuuscooleri! Se löytäisi ehdottomasti paikkansa meidän huvimajasta 🙂
Oijoi, miten ihana cooleri!!! Nauttisin ehdottomasti tätä kuoharia tulevana kesänä uuden omakotitalomme tupaantuliaisissa!! 🙂
Skumppa, joka on kuin tehty uuden asuntomme tupaantuliaisiin ja terassin avajaisiin! Vuodenvaihteessa otimme avomieheni kanssa ison askeleen kohti unelmaamme allekirjoittaessamme kauppakirjan uudesta paritalokolmiosta. Tämä ihana vaaleansävyinen, tilava ja valoisa asunto vei sydämemme heti kynnyksen yli astuttuamme, ja nyt asumme onnellisina ja sisustamme intohimoisesti ensimmäistä omaa, ja mikä tärkeintä, yhteistä kotiamme! Näin valon lisääntyessä sisustusinto on siirtynyt myös tilavalle terassillemme, jonne on tulossa muhkea valkoinen sohva, tyynyjä, lyhtyjä ja kukkia. Kesäkauden kunniaksi sävyyn sopiva kuohuviini olisi mahtava lisä tuleviin tupareihin!
Tyttäreni tulevissa yo-juhlissa olisi coolerille käyttöä
Tälle keväälle tulee kaksikin hyvää skoolailujuhlaa, kun muutimme juuri uuteen kotiin ja tupareita pitäisi vietellä. Olen myös valmistumassa opinnoistani tänä keväänä, joten juhlalle todella on aihetta! Ehdottomasti siis arvonnassa mukana.:)
Siskon hääpäivänä kun istumme kampaajalla ja meikissä olisi ihanaa nauttia kylmää juomaa sekä mansikoita!!
Kesäloman alkamisen kunniaksi vaikkapa!
Oi, rakastan valkoista, rakastan kuohuviiniä sekä juurikin tätä cooleria, joka meidän kodistamme puuttuu…ensikäyttöön cooleri pääsisi kesän syntymäpäivilläni 🙂
Mulla on vielä juhlimatta niin tuparit, valmistujaiset kuin kolmikymppisetkin, vaikka kaikki on vuoden sisällä saavutettu. Triplajuhlat ois tarkoitus järjestää toukokuussa ja jäinen kuohari kuulostaisi kyllä aika mukavalta. Kotoa ei vaan vielä löydy cooleria… 🙂
Mukana arvonnassa, cooleri tulisi tarpeeseen sillä kesällä monen monta juhlaa tiedossa. Peukut että onnetar suosii 😉
Ihanaa viikonloppua!
Hei!
Tuo cooleri olisi kiva meille lähestyviin 10vuotis hääpäivään.
🙂 Misu
Tässä olisi sopiva juhlajuoma tasavuosi synttäreilleni kuukauden päästä! Maljat nostettaisiin ystävien kanssa alkukesän illassa 🙂
Tänä kesänä oli tarkoitus viettää häitämme. Niitä ei tulekaan. Sen sijaan vähitellen elämä on alkanut näyttää aurinkoiselta, elämisen arvoiselta. Poksauttaisin pullon auki rakkaiden ystävien seurassa kesän lämmössä, kiitollisena siitä, että he ovat kannatelleet minua ja luottaen uusiin mahdollisuuksiin, uusiin alkuihin, siihen että tämä pieni rohkea nainen kyllä selviää.
Kesäkuussa juhlitaan Perämies-kurssini valmistujaisia ja tuoreena kipparina olisi ihana tarjoilla ystäville veneen kannella kylmät kuohuvat. Ihana cooleri ja tuota juomaa on myös pakko testata ensimmäisissä kesäjuhlissa!
Kaunis ja tyylikäs pullo & cooleri ja vielä kauniimpia kuvia :). Itse kilistelisin maljoja ystävien ja läheisteni kanssa ihan sen vuoksi, että nämä ihmiset tekevät minusta onnellisen.
Oi miten nätti cooleri! 🙂 Kesällä olisi paritkin juhlat missä sitä käyttäisin ilman muuta, jospa onnetar suosisi 🙂 Hyvää muuttoa sinulle!
Jäisen huurteinen, kupliva Chenet maistuisi kotiportailla kauniina iltana piiiitkän työrupeaman jälkeen.
Pirjo
Juhlistaisimme kuohuvalla kesällä syntyvää kuopustamme. 🙂
Voi, juuri katselin noita tyylikkäitä pulloja ja tuumin, että mikäs ettei jo vappuna noita juomia voisi kilistellä. Yo-juhliin ja kesäjuhliin sopivia myöskin.
J.P Chenetin puna- ja valkoviinit ovat entuudesta tuttuja, mutta tämä oli täysin uusi tuttavuus. Cooleri pääsisi meillä koristamaan viikonloppu brunsseja keittiöön sekä tietysti kesäisiä juhlia terassille. 🙂
Haluaisin kutsua lähimmät ystäväni kilistelemään syntymäpäivieni kunniaksi! Viime vuosina niiden juhliminen on jäänyt vähiin, joten jo olisi aikakin 🙂
Mulla on nyt keväällä valmistujaisjuhlat, siellä tietty! 🙂
Ihanan raikkaita ja kauniita kuvia! Tulevassa kesässä ja kesälomassa on juhlimisen aihetta 🙂
Nauttisin ja tarjoilisin kyseistä Chenettiä kesäkuussa olevilla 30v synttäreilläni, olisi ihan nappivalinta 🙂
Ostin useamman pullollisen kyseistä juomaa Tallinnasta pari viikkoa sitten (luulin, ettei vielä ole Suomessa) ja pullot poksautellaan auki perinteisessä tyttöjen illassa kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Silloin koko porukkamme kasaantuu yhteen, yhteistä aikaa kun tuntuu olevan hankala järjestää kun osa porukasta asuu ulkomailla.
Toivottavasti onni potkii ja saadaan cooleri juhliin 😉
Coolerilla tulisi olemaan paljon käyttöä; arjessa ja juhlassa!
Kuoharia ystävien kanssa olisi tarkoitus nauttia pian järjestettävissä tupaantulijaisissamme. 🙂
Onpa hyvännäköistä viiniä ja coolerikin tosi makee! Kesäkuun alussa on uuden ihanan puutaloasuntomme tupaantuliaiset, ja siellähän tuo cooleri olisi elementissään!
Meillä siis myös muuttohommat käynnissä, ja tuskanhiki jo hivenen päällä. Purkaminen on paljon kivempaa! Tsemppiä sinne noihin samoihin puuhiin ja ihanaa kevättä. 🙂
Juhlistaisin viisivuotista yhteiseloamme mieheni kanssa tämän valkoisen kaunokaisen parissa! Ihania kevätpäiviä ja voimia muuttoon.
Mielestäni kaunis kesäilta olisi täysin riittävä syy pieneen juhlaan.
juhla ystävien kesken, olipa se merkkivuosi tai perhejuhla, tai juhlava tilaisuus muuten vaan ystävien kesken.
Nauttisin juomaa ystävien kanssa piknikillä pienen kosken äärellä, vanhalla kivisillalla kauniilla kesäsäällä.
Rakas poikani täyttää 18 vuotta ensi kuun lopussa, tuo cooleri olisi kyllä juhlissa aika hieno lisä!
Leena
Ehdottomasti tulevana kesänä meidän nelijalkaisen Pimun 1-vuotis päivillä tultaisiin nauttimaan Pimulle merkityksellisten henkilöiden kanssa, ulkona, mökin skumppaterdellä, ja on äärettömän kuuma kesäpäivä
Itse nauttisin kuohuvaa kotimme terassin valmistuttua. Pidettäisiin pienet terassin “avajaiset” lähimmäisten kanssa ja kaiken kruunaisi kylmä kuohuva kauniista coolerista tarjoiltuna, aijai! 🙂
Koska naisella ei voi olla liikaa coolereita, niin ilahtuisin kovin jos tänä kesänä voisin viilentää JiiPeeni omassa nimikko coolerissaan. Arki itsessään on juhlaa, muuta syytä minulla ei ole : )
Ensi kesänä täytän 50 vuotta ja juhlapöytääni juuri tuon valkoisen kuohuvan cooleriksi! Siihen ympärille rakentaisin muun tarjottavan, näyttäisi varmasti upealta!
Nauttisin juoman ehdottomasti avopuolisoni kanssa oman uuden asunnon terassilla katsellen maisemia. Arkeen pikku luksusta =)
Nauttisin kuohuvaa kun saan viimeiset kaksi näyttöäni suoritettua! Ne ovat “roikkuneet”keskeneräisinä viimeiset kaksi vuotta ja nyt tänä keväänä työn ohessa suoritan ne pois alta! Luulen että sen rutistuksen jälkeen on kuohuvan ansainnut 🙂 ja cooleri sopii kauniisti kotimme musta valkoiseen sisustukseen!
Wau, ompa tyylikkäitä pulloja juomissa…ja cooleri sopii tyyliin. Mulla ois kevään ja kesän aikana paljon käyttöä coolerille ja juomiakin täytyy hankkia moneen otteeseen. On “pyöreitä” synttäreitä, niin omat kuin muutamien läheisten. Ja parisuhdekin on kestänyt jo neljännes vuosisadan 🙂 yms.
Kiva, kun esittelet blogissasi kaikkia uutuuksia ja ihanuuksia. Ei tarvi, kuin kävellä kauppaan ja säästyy pähkäilyn vaiva, Toki rahaa täytyy myös olla ja se vähän jarruttaa välillä hankintoja…
Jos rukouksiimme vastataan ja saadaan uusi asunto niin avopuolisoni kanssa kilisteltäisiin tällä juomalla 🙂
Iik, miten ihana pullo ja kaunis cooleri! En ole alkossa käynytkään aikoihin, mutta tuota kuoharia pitää kesäjuhliin käydä ostamassa. Osallistun arvontaan, ja jos voitan, juhlistan ystävien kanssa kandin tutkintoani. Ja mikä ihana idea tuo All white- teema! Sopii mainiosti yo-juhliin, valkoisen talon tupareihin ja vaikka maisterin juhliin. Ihanan kesäisiä ajatuksia ja postauksia sinulla! Innolla odotan sisustus-kuvia uudesta asunnostasi 🙂
Oikein ihanaa kesää ja kaikkea hyvää sinulle!
🙂 Anniina
Vautsi, mahtoi olla ihanan kesäinen ja pirskahtelevan kupliva juoma! Täytyy itsekin käydä Vapun kunniaksi ostamassa pullo tuota! 🙂
Ja siis minä ehdottomasti ajattelen nauttivan tuota omalla ihanalla parvekkeellamme kera mahtavien ystävien.. 🙂 Tuo cooleri itseasiassa kruunaisi meidän kesä paratiisimme eli partsin!
Ihanaa kevättä ja värikästä Vappua! 🙂
Terveisin: Anskunen
J.P Chenetin uutuus sopisi loistavasti heinäkuussa vietettäviin 25-vuotisjuhliini. Kuuma kesäilta, coolerissa sopivasti viilentynyt kylmä kuohuva ja iloinen seura tekisi varmasti juhlistani ikimuistoiset. Juoman voisi viedä coolerissa vaikka laiturille ja nauttia auringonlaskusta veden liplattaessa!
Valmistujaisissa! Ei omissani, mutta hyvän ystäväni ensi kuisissa valmistujaisissa. 🙂 Olisi mitä oivin lahja vastavalmistuneelle, jolla on jo kaikkea! 😉
Ihanan näköistä kuplivaa! Tuota pitää saada vapuksi ja tietysti tarjolle tuleviin Tupareihin 😉 ! Olemme juuri aloittaneet ison remontin kaupunki asuntoon ja loppukesästä pitäisi remontin olla valmis. Cooleri sopisi loistavasti terassipöytään viilentämään loppukesän juomia.
Juomaa nauttisin synttäreilläni! Olen cooleria vailla ja koska pidän kylmistä poreilevista juomista, sille riittäisi käyttöä sisällä ja ulkona.
Minä nauttisin tuota valmistujaisissa! Näyttää niin houkuttelevalta ja juhlavalta tuo pullo.
Juhlistaisin kesällä toivottavasti aukeavaa unelmien opiskelupaikkaa!
Olisi ihan täydellinen meidän valkoiseen olkkariin 🙂
Sekä kesälle on monet juhlat ja juomat on laitettava esille kauniissa coolerissa 😉
Oi joi, kuinka voikaan olla kaunis ja tyylikäs pullo. Täytyy heti tänään käydä metsästämässä.
Meillä ei erityisiä juhlia ole tiedossa, mutta cooleri sopisi kyllä lämpimään kesäiltaan, jossa ystävieni kanssa nauttisimme pieniä, kenties merellisiä herkkuja ja kylmää kuplivaa. <3
Nauttisin kuohuviiniä parhaiden ystävieni kanssa saunaillan yhteydessä. Tapaamme sen verran harvoin, että juoma sopisi hyvin juhlistamaan tilaisuutta. 🙂 Saunan jälkeen terassille nauttimaan kesäillan auringosta ja lasillisesta (tai parista 😉 kylmää kuohuvaa… ai jai.
Upea juoma kesäillan piknikille, seuraksi vielä mansikoita! 🙂
Hei, onpa tyylikkään näköinen cooleri. Tuon kelpaisi asettaa paraatipaikalle muutamissa tulevissa kesän juhlissa 🙂
Tuo kuohuviinihän sopisi moneen kesän juhlahetkeen, ja miksei nyt vappunakin hyvien ystävien kanssa nautittuna! 🙂
Osallistun mielelläni arvontaan! Kuohuviini sopisi nautittavaksi siskoni polttareihin kesällä. 🙂
Oi! Ihana valkoinen teema, cooleri pääsisi käyttööni samaisella teemalla, nimittäin ensi kuussa olevien tupareideni merkeissä kokovalkoisessa kodissani 🙂
Nauttisin tätä herkkujuomaa Juhannuksena – kesän paras juhla <3
Upea pullo!
Pullo pääsisi arvoisiinsa juhliin tulevilla syntymäpäivilläni 🙂 Myös ystävien kesken juoma sopisi nautittavaksi.
Voisin kuvitella nauttivani tuota kuplivaa juurikin jääpalojen kera esimerkiksi ensimmäisenä kesälomapäivänä, toivottavasti ihanassa auringon paisteessa 😉 Kiinnostaa kovasti kokeilla!
Tuolle olisi niin käyttöä illanistujaisissa, kuin kesän piknikeillä ja juhannuksen juhlassa, mutta kaikista täydellisin se olisi kesän tuleviin häihin kera kauniin valkoisen pullon!
Heippa,
kyllä heti ensimmäisenä tuli mieleen jotkut ihanat kesäiset illanistujaiset, joissa tuota kuohuviiniä voisi maistella. Kaunis pullo ja kiva idea nuo jääpalat, ehdottomasti menee kokeiluun vaikkei cooleria voittaisikaan! Toivotaan silti, että nappaan tuon coolerin itselleni 😉
Ihanaa kesän alkua Char!
Nauttisin kuplivaa yhdessä ystävieni kanssa puutarhassa kauniina kesä-iltana!
Kaunis pullo! Ja ihana cooleri!
Nauttisin juomaa yhdessä mieheni kanssa kesäisenä iltana omalla terassillamme. Ensin laittaisimme kyllä pienen tyttömme nukkumaan, joten voisimme nauttia aikuisten keskeisestä ajasta. Voi mikä ihana olo tulee jo nyt! Voin kuvitella sen kesäisen tuoksun mikä pihallamme aina on. Linnut laulaa puissa ja aurinko laskee pikkuhiljaa puiden taa.
Vautsi, tyylikäs pullo ja cooleri! Juoman nauttisin yhdessä pitkäaikaisten ystävieni kanssa, joiden kanssa tapaamme nykyään niin harvoin eri opiskelupaikkakuntien vuoksi. Suunnitelmissamme on kokoontua yhteen juhannukseksi, ja tämä juoma sopisikin täydellisesti juhlistamaan illanistujaisiamme ja kaunista keskikesän iltaa.
Miten ihana pullo! Sopisi täydellisesti pullo sisältöineen ja coolereineen tyttöjen iltaan kuumalle omalle terassille!
Nauttisin tuota ehdottomasti kesähäissä tai juhannuksena mökillä!
Todella tyylikäs pullo!
Täydellisin hetki kuoharille olisi lämpimänä kesäiltana omalla terassilla, muutaman ystävän kanssa.
Juoma coolerin kera sopisi täydellisesti kesäiselle piknikille tai brunssille! 🙂
olisi ihana tarjoilla kuohuvaa kesäillassa ystäville! 🙂 värikin sopisi loistavasti sisustukseen!
Kivan näköinen cooleri! Siitä olisi kätevää tarjoilla kuohuvaa vaikka syntymäpäivilläni.
Ihana pullo ja tyylikäs cooleri – osallistun arvontaan!:)
Tätä pitääkin testata, kun pidän samalla idealla tarjoiltavasta Moet & Chandonin Ice Imperialistakin. Tämä kyllä sopii varmaan paremmin budjettiin… Sopisi tarjoiltavaksi kesäisellä piknikillä tai lämpimänä kesäiltana parvekkeella istuskellessa, tietysti hyvässä seurassa.
Mistä tollasia tarjottimia löytää? Oon yrittänyt etsiä pitkin poikin tuollaista, mutta tuloksetta! 🙁