Tyylin 10 kulmakiveä -haastetta on toivottu, mutta päätin toteuttaa sen hieman eri tavalla, sillä kevätvaatteet kuumottavat jo vaatekaapissa. Eli esittelen 10 perustuotetta, joista kevään tyylini rakentuu. Sekaan heitin myös pieniä sitaatteja Nina Garcian tyylikirjasta The One Hundred – A Guide to the Pieces Every Stylish Woman Must Own.
Beigellä trenssillä, klassisilla mustilla korkkareilla ja valkoisilla kauluspaidoilla saa kokoon hyvän peruslookin toimistolle. Vapaalle vaihtaessa raitapaidasta, vaaleista farkuista ja mustasta nahkatakista saa aikaan rennomman asun. Korkkarit vaihtuvat myös loafereihin tai ballerinoihin. Asusteet aurinkolaseista nahkalaukkuun toimivat kummassakin lookissa.
1. Trenssi on suosikkitakkini niin keväällä kuin syksyllä. Mustan trenssini rinnalle ostin Zarasta kauniin beigen version, jossa on pienenä modernina lisänä rypytykset olkapäillä. Takin rinnalle vielä nahkalaukku, nahkakäsineet, silkkihuivi ja aurinkolasit niin kyllä kelpaa!
Trench coat – When you´ve got a trench on, what´s underneath isn´t so important. – Nina Garcia, The One Hundred
2. Calvin Kleinin mustat kiiltonahkaiset korkkarit ovat olleet hyvä lisä kenkäkokoelmaani. Näissä voi kipitellä suoraan toimistolta juhliin. Luottokorkkarit voisi myös sanoa! Korkkarikokoelmani janoaisi kovasti myös Louboutineja..
Stilettos – Invest, invest, invest. The names you hear time and again – Manolo Blahnik, Jimy Choo, Christian Louboutin – you hear for a reason. They know what they are doing. How to walk in stilettos? 1. Practice. 2. Practice. 3. Practice. – Nina Garcia, The One Hundred
3. Harvoin tulee vastaan päivä, jolloin en käytä jonkinlaista valkoista paitaa: klassista istuvaa kauluspaitaa, puuvillatunikaa, pitsiversiota, ja joskus myös hieman väljää kauluspaitaa hameen tai housujen sisälle laitettuina. Solmittava ja taskullinen pidempi versio kauluspaidasta on H&M; valikoimaa.
Man´s White Shirt – Like the Boyfriend Cardigan, best when stolen out of a husband´s closet, though scouring the men´s department works well, too. Keep it basic. Go classic cotton or fine linen. – Nina Garcia, The One Hundred
4. Aurinkolasit, sen lisäksi että ne suojaavat silmiä auringon kirkkailta säteiltä, ne ovat kevään kätevin asuste! Aurinkolasit päässä näyttää aina tyylikkäältä, ja ne pelastavat myös meikittömänä päivänä.
Wayfares – The red- and white framed versions have their moments, but the black is the ultimate model. Those big, bold, incognito sunglasses will come and go, but the Wayfares will never make you look like a fashion victim. – Nina Garcia, The One Hundred
5. Merihenkiset raitapaidat ovat yksi kevään suosikeistani! Yhdella paidalla saa keväänraikkautta koko asuun. Pidemmänmallinen trikoopaitani on Vilasta, ja koska malli ja materiaali ovat sen verran ihania, taidan käydä nappaamassa vielä ruskea-valkoisen version itselleni!
Striped sailor shirt – The striped sailor shirt is one of those items that embodies French chic, and it completely disarms the old myth that horizontal stripes are not flattering. – Nina Garcia, The One Hundred
6. Farkut kuuluvat vaatekaapin perustuotteisiin. Tummansininen klassisempi väritys on suosikkini, mutta kevään tullen vaihdan minäkin välillä jalkaan vaaleammat farkut. Kuvan farkut ovat Gina Tricotista.
Jeans – Pick a jean that fits you perfectly and stick with it, no matter the brand. Be you and the jean will, too. Try out every brand, style, size. Seek and ye shall find. – Nina Garcia, The One Hundred
7. Musta nahkatakki voi olla yllättävä veto vaatekaapissani. Mutta kun trenssi tai bleiseri tuntuu liian viralliselta, on aika heittää nahkatakki selkään ja eikun menoksi. Mangon musta nahkatakki tosin on liian ison koon vuoksi jäänyt vähälle käytölle, ja mietinkin sen poismyymistä, jotta voisin ostaa uuden istuvamman version.
Biker Jacket – Dare to pair it with a feminine dress or a pencil skirt and camisole. For a french look, wear it with a white sailor top, skinny pants, and flats. – Nina Garcia, The One Hundred
8. Konjakinvärinen nahkalaukku on ehdottomasti kevään ostoslistalla, sillä pieni Longchamppini tarvitsee seuraa.. Mulberryn laukku olisi puhdasta unelmaa!
Investment Bag – This is the bag that you can spend a few weeks salary on and not feel guilty (or you shouldn´t anyway). It is going to last you a lifetime, will never go out of style and will only get better with age. i always say that there are only a handful that are worth your money. 1. The Chanel 2,55. 2. LV Speedy. 3. The Jackie O. 4. The Birkin. Once you recognize them, you realize that every other bag is really a variation on these four. – Nina Garcia, The One Hundred
9 & 10. Kesäkengät ballerinasta loafereihin! Lumen sulattua voi pakata talven saappaat laatikkoihinsa, ja ottaa esille kevätkenkiä. Olen oikea ballerinarohmu, ja loaferitkin ovat suosikkejani. Tässä pari uutuutta, Marc O´Polon loaferit ja Oasiksen ballerinat, joita eniten odotan päästä käyttämään.
Ballet flat – Though it will never have the transformative power of the high heel, a ballet flat is chic and timeless in its own right. It is simple and elegant, and it remains one of the few flat shoes that the fashion world has adopted an adored. And it´s comfortable! – Nina Garcia, The One Hundred
Psst. Muista osallistua HeiRolin Steely Cerasafe -kasarin arvontaan allaolevasta Ympäristöystävällistä keittiösarjaa juuri sinun keittiöösi -postauksestani.
Anonymous says
Kävin viime perjantaina ostamassa ihanan konjakin värisen Mulberryn laukun ja olen niin tyytyväinen siihen.
Aurinkoisin terveisin Kristiina
La Petite Princesse says
Hyvin chick! Kiitos raitapaitavinkistä, kaikki mitä olen katsellut ovat olleet joko lyhyitä tai löysiä..
Blogissani on sinulle jotain 😉
Kersti says
Ihana postaus ja kauniita vaatteita (ylläri ylläri, kun itse rakastan raitaa ja beigeä :D)! Ja toi Nina Garcian kirja on ihan paras, kuten myös The Little Black Book of Style (sitä uusinta en ikävä kyllä vielä omista)! 🙂
Noi sun CK:n korkkarit on kyllä tosi upeat ja klassiset, itsellänikin ois haussa samantyyliset,tarpeeksi klassiset ja ei liian teräväkärkiset. Jospa ne löytäisi vaikka ensi kesän Nykin reissulta…
elizabeth says
Kiva postaus 🙂
Tyylisi on kyllä todella lähellä omaani! Mäkin vaan odotan että saan kaivaa kevätvaatteet ullakolta käyttöön.
Nipsuliini says
Ihania vaatteita ja asusteita, itseltäni löytyy kaapista aika samannäköinen valikoima tänä keväänä =)
Trenssiä en vaan oikein osaa arkena käyttää. Oma on ollut käytössä lähinnä juhlavemmassa pukeutumisessa, kun on kaivannut hameen kanssa vähän pitempää takkia.
Ai niin, kiitän myös kirjavinkistä. Tuo Nina Garcian The Little Black Book of Style tuli hankittua jonkun aiemman postauksesi innoittamana ja on kyllä varsin inspiroivaa tekstiä.
Jenny says
Du som har ett par jeans från gina tricot, hur sitter de? Blir dom större/lösare efter tvätten? Skall man ta en storlek mindre även om de inte skulle gå på i provrummet? 😀 Har många gånger tänkt köpa jeans från GT men när jag alltid har så svårt med storlekar etc…
Laura says
Ihana postaus, oli kuin kurkistus omaan vaatekaappiini 🙂 Itseltäni tosin puuttuu vielä nuo ihanat klassiset mustat korkkarit.
Oma raitapaita kokoelma sen kun kasvaa, viimeksi löysin Vilalta puhvihihaisen version joka on tämänhetkinen lempparipaita.
Heidi's fashionroom says
Iiihana postaus, tykkään! Baltsu ja trenssi kelejä odotelessa. Myöskin oli ihana nähdä, miltä uusi kotinne näyttää. Kaunis ja esteettinen!
Anonymous says
Kaunis upea hieno postaus, ei mitään tyhmiä muualta kopioituja kuvia vaan mahtavat omat asusteet kehiin! Kiittää! Ü
Sun blogi on todella ilo silmälle.
-janina-
Char says
Kristiina: Ooi, minkä mallin ostit? Kade, kade, kade 🙂 ja onnittelut vielä!
La Petite Princesse: Vilan paita on aivan ihana, pehmoista materiaalia ja mukavan pitkänmallinen. Niitä oli mustavalkoisen ja ruskeavalkoisen lisäksi ehkä vielä t.sinivalkoisena, ellen ihan väärin muista 🙂 Eikä hintakaan ollut laisinkaan paha!
Kersti: Jei, kiva kuulla, kun ihailen juuri klassista tyyliäsi 🙂 Raidat ja beige on suosikkeja täälläkin! Ja oh, Nykin matkalta löytyy varmasti vaikka mitä, sinne olisi unelma kyllä matkustaa jonain päivänä! Ja minullakin on The Little Black Book tuon The Onin lisäksi, ja varmaan kohta löytyy hyllystä kolmaskin 🙂 noita on tullut sen verran ahkerasti selailtua!
Elizabeth: Kohta on jo pääsiäinen, joten eiköhän sen jälkeen lumet ja jäät jo sula pois.. Onneksi aurinko piristää päivä jo nyt 🙂
Nipsuliini: Oi, kiva kuulla että vinkistä oli hyötyä 🙂 Itse olen alkanut käyttämään trenssiä lähinnä sen jälkeen kun siirryin työelämään, ja sen kautta jäänyt muutenkin arkikäyttöön!
Jenny: Det beror lite på modellen/materialet, hur mycket de töjer ut. Men som säkert alla jeans, så skulle jag rekommendera att tråma in sej i det minsta som bara går. Själv är jag dock ur-ussel på att klämma in mej i "för"små jeans, hatar kläder som klämmer 😀 Men inte har mina töjt ut alls så mycket som tur!
Laura: Puhvihihaiset ovat niin söpöjä muitten päällä, itse en ole vielä sellaista saanut ostettua, enkä tiedä sopiiko..ehkä pitäis koittaa, sillä muitten päällä aina ihastelen niitä 🙂
Heidi´s fashionroom: Hei 🙂 Kiitos, kiitos, kyllä se pikkuhiljaa valmistuu tuo koti. Ja kiva kuulla, tätä oli myös kiva tehdä! Ja tosiaan, kuivat kevätsäät tänne ja nyt 🙂
Janina: Kiitos palautteesta 🙂 todella mukava kuulla, ja mukavaa että viihdyt!
Anonymous says
Tosi kauniita kuvia ja kivoja vinkkejä 🙂 Mistä olet ostanut nuo Marco Polon loaferit?
Anu
Leena_L says
Ihana postaus ja ihana sun kevättyylisi! Itsekin vannon monien mainitsemiesi juttujen nimeen. Lisää raitapaitoja vielä kaivattaisiin kaappiin, samoin kyllä uudet loaferit, farkut, nahkatakki…Joku ihana nahkalaukku olisi myös tervetullut 🙂
Kiitos muuten vinkistä, itseltäni löytyy nyt myös Nina Garcian Little black book of style ja The One hundred ja tykkään kovasti! Tosin kirjoissa mainittujen klassikkojen hankinta omaan vaatekaappiin on vielä kovasti kesken 🙂
Char says
Anu: Marcó Polon liikkeestä Kampista. Törmäsin niihin keskellä talvea, olivat ainoat parit ja alessa. Eli vaikka vuodenaika oli niin väärä, niin oli vain pakko kotiuttaa ne 🙂
Leena_L: Nahkalaukuista on puute täällä, ja huiveista, ja vaaleista neuletakeista, ja ja 🙂 nahkahanskat hukkasin muutossa, joten sellaisetkin! Ja hei loistavaa, kiva että ei tullut pettymystä tms 🙂
Anonymous says
Mistä olet ostanut noi Oasiksen balleriinat?
Liisa
Char says
Liisa: Oasiksen liikkeestä Manskulla 🙂
Anonymous says
Kiitos ihanasta postauksesta! Raitapaita täytyy käydä tsekkaamassa, sellaista tarvin!
Minttu
Anonymous says
Kivan näköiset nuo GT:n farkut. Olet itse hoikka, joten ei varmaan ole vaikeata löytää GT:sta farkkuja. Osaatko sanoa, löytyykö valikoimasta myös isompia kokoja, siis että L on oikeasti vähän isompi eikä mikään naurettava käsitys L-koosta?
Tiina
Kaitaliina says
Todella hyvä postaus, syvennyin ihan täysin. Ja nuo lainaukset oli oivasti valittuja, täytynee ostaa ostaa kirja myös itselle.
Aika samoilla vaatteilla/sävyillä taidan mennä itsekin kevään. Ja haaveilen samalla myös Mulberryn Bayswater balleriinoista..
Char says
Tiina: Olen löytänyt Ginasta todella kivannäköisiä farkkuja 🙂 mutta ikävä kyllä minulla ei ole tietoa suurista, tai kovin pienistä koostakaan, kun niitä keskikokoja itse käytän. Mutta kannattaa poiketa Ginan nettikaupassa katsomassa mihin kokoon asti farkut menevät.
Kaitaliina: Oi ne Bayswater ballerinat olisivat jotain täydellistä! Ja kiitos, kiva kuulla 🙂
Nna says
Aivan ihana postaus, kiitos tästä!
Jessika says
Denhär posten var perfect! ja gillaar dig on sin blogg så mycket! min "storasyster" 🙂
Daniela says
Moikka Char!
Aivan ihana kollaasi vaatteita, yhdyn aivan jokaiseen kohtaan listallasi. 🙂 Itsellänikin on juuri menossa tuo Nina Garcian kirja iltalukemisena.
Aivan pakko kommentoida, että mielestäni ihana blogisi erottuu todella paljon edukseen muista blogeista juuri näillä hienoilla kuvilla! Käytät niin paljon itse ottamia kuvia, jotka ovat hyvin otettuja. Postauksia on kiva lukea, kun kuviin on panostettu. 🙂 Joten arvostan sitä, tiedän nimittäin miten paljon aikaa se vie alkaa vääntämään kameran kanssa blogin kuvia varten.
Huomasin että olet laittanut minut suosikkiblogiesi listalle tuohon vasemmalle, todella iso kiitos siitä! Ja right back at ya, olet Lintun lisäksi ainut suomalainen blogi jota seuraan päivittäin. 🙂
Daniela
Nanna says
Nämä sun kuvat ovat niin kauniita, että unohdin ekalla lukukerralla lukea tekstit, heh. 😀 Tosi kivoja vinkkejä sain myös ja ainakin tuon tapainen laukku olisi saatava sekä ihastuin myös GT:n farkkuihin. Palkkapäivää odotellessa siis! 🙂
Anonymous says
Oi kuinka inspiroiva ja kevätmieltä tuova postaus:D Oasiksen ballerinoista utelen, että vastaako kokomerkinnät sulla normaalia? Ajattelin laittaa ystävän kenkienhakuasialle…:)
TiinaP
Nina says
Olipas taas ihana postaus 🙂 Alkoi tehdä mieli mennä vähän shoppailemaan! Kiitti tosta GT farkkuvinkistä. Haluaisin juuri tuon väriset farkut tai farkkuleggarit kevääksi, kun itse omistan tällä hetkellä ainoastaan tummansinisiä farkkuja.
Marina says
Eikä! Sulla on mun pikkusiskon blogi ulkomaisten blogien suosikkilistalla. Hauskaa.
Kiva postaus, kiitos.
Tänään toteutin itselleni kohdan 8 Mulberryn liikkeestä. Tosin mustana.
Marina
Erinah says
Ihana postaus. Ballerinat on tooooooodella suloset ja nätit. Ja noi loaferit on myös todella tyylikkäät! Sulla vaan on niin hyvä maku! Kämppäkin näyttää upealle! Mullakin on 3 paria uusia kenkiä, jotka odottaa lumettomia kelejä!
Taidan olla outo, mut muhun ei ollenkaan iske nuo monien kuolaamat laukut. Tai kyllä mulla kallis maku on, mutta nuo valtavirran suosimat eivät vaan miellytä silmää, ei sitten yhtään. Birkin on ainoa jota voisin edes harkita noista. 🙂
petra says
ihana postaus! saako kysyä mitä merkkiä ja hintaluokkaa arskasi ovat? onko optikolta hankitut? itsellä hankinnassa olisi juuri tuon tyyliset 🙂
-petra
Anonymous says
Mun suosikki on Bayswater Oak prited leather eli sen ostin Mulberryn liikkeestä kun nettikaupassa se on jonkin aikaa ollut coming soon.Mutta heti tuli himo ostaa joku toinenkin. Mutta ensin vähän säästettävä…
Sun vaatteet on niin mun mieleen ja sisustus myös. Ikäeroa meillä on 20 vuotta mutta samoista jutuista tykätään. Ihanaa kevättä toivottaa Kristiina
Anonymous says
Mistä noi aurinkolasit on? Ja vitsit sulla on esteettistä silmää niin sisustamisen kuin muodinkin saralla,vaau!:)
Anu says
Jes! Tätä postausta on odotettu! 🙂
Nyt on Jollyt saapuneet ja blogissani on yksi kuva, josta näkee miltä Jolly + Take yhdistelmä näyttää 🙂
Anonymous says
Onkohan noita trenssejä vielä Zarassa? Tai jotain vastaavia?
Anonymous says
Hups, unohdin nimimerkin. t. Kaisa
Anonymous says
Hei olisi kiva jos tekisit postauksen keittiön kodinkoneista ja mitä pitää esillä keittiössä ja mitkä tulisi piilottaa kaapin uumeniin.:D Ja muutenkin keittiön ja vessan sisustus teidän kodissanne olisi kiva nähdä:>
t:Sarianna
Char says
Minttu: Oleppa hyvä vaan, kiva jos tästä oli hyötyäkin 🙂 Raitapaita on aivan ihana, joten suosittelen!
Nna: Kiva kuulla 🙂
Jessika: Jei, härligt att höra 🙂
Daniela: Hei, löysin blogisi tosiaan eilen, ja juuri Lintun blogin kautta.. Meillä tuli puheeks Mion tähtikynnysmatto, ja siitä se lähti 🙂 Ihastuin samantien! Ja kiitos sanoistasi!
Nanna: Hehe, ihanaa 😀 ja kiitos, kiva kuulla!
TiinaP: Kun itse kävin Oasiksessa, niin kokoa 36 ei enää ollut, joten ostin 37 kokoiset, jotka ovat hitusen liian suuret, joten pohjallista kehiin vaan. Mutta uskon että 36 olisi ollut aivan sopiva 36 kokoiseen jalkaani, eli mielestäni vastaa hyvin ns. normaalikokoja.
Nina: Kiitos 🙂 Nuo vaaleat ovat suosikkini tällä hetkellä, ja ajattelinkin kipaista ostamassa vielä samasta mallista tummemmat versiot..
Marina: Ooo, kade kade, voisin itsekin toteuttaa sen kohdan mahd.pian 🙂 Ja oi, ai se on sun pikkusisko, vallan ihana sisko varmaan!
Erinah: Laukuista, niin Chanelin klassikon voisin kotiuttaa, Birkinin myös, mutta eniten kuolaan kyllä Mulberryn perään 🙂 se olkoon minun klassikkolaukku, sanoi Nina Garcia mitä vaan 🙂
Petra: Aurinkolasit ovat optikolta, mutta ne ovat jo monta vuotta vanhat, joten hintaa en valitettavasti muista. Merkin voin tsekata kun pääsen töistä kotiin 🙂 Olen etsinyt uusia aurinkolaseja jo monta kesää peräkkäin, mutta koska minulla on "liian pieni ja matala nenä" niin en ole vieläkään löytänyt sopivia.. Etsinnät jatkukoon!
Kristiina: Oi, ihana valinta! Uskon, että yhden jälkeen himo vaan kasvaa entisestään 🙂 Ja ihana kuulla että täältä löytyy eri-ikäisiä lukijoita! Ja samoin 🙂
Anonyymi: Olisikohan Aleksanterinkadun Instrusta vai mistä olikaan, ovat monta vuotta vanhat jo. Ja kiitos, todella kiva kuulla 🙂
Anu: Ooh, makkaristasi tulee takuuvarmasti aivan upea 🙂
Kaisa: Ostin trenssini 1-2 kk sitten, enkä ole Zarassa pyörähtänyt sen jälkeen, joten en ikävä kyllä osaa sanoa. Mutta tuolloin Zarassa oli 3 eri mallista beigeä trenssiä, joista yksi oli alessa. Toivottavasti löydät omasi 🙂
Sarianna: Pienestä avokeittiöstä tulee varmaan jonkinlaista postausta jossain vaiheessa 🙂 Kph on vielä työn alla, rempata vai ei, mitä uusia ja miten.. Mutta varmaan jonkinlainen kurkistus sinnekin tulee ajan kanssa 🙂 Kiitos toiveista!
Marie Keksi says
Ihania kuvia jälleen! Raidat ja konjakin värinen nahka, nam! =)
ania says
Heissan! Ihania kevätvaatteita ja asusteita!
Tuohon "… Olen etsinyt uusia aurinkolaseja jo monta kesää peräkkäin, mutta koska minulla on "liian pieni ja matala nenä" niin en ole vieläkään löytänyt sopivia.. Etsinnät jatkukoon!" -> Nykyään optikkoliikkeissä pystyy laitattamaan sellaiset silikonit tai 'pitimet' siihen tallojen (ne nenäkappaleet) kohdalle silmälaseihin, niin miksei myös aurinkolaiseihin. Kehykset ei paina poskiin, kun lasit tavallaan nousevat vähän ylemmäs nenän päältä. Kysypä seuraavalla kerralla. Voipi tietenkin olla, että laittavat vain omasta liikkeestä ostettuihin. Jos lasit valuu alas nenältä eikä aisoja voi lyhentää tai enempää taivuttaa, niihin voi laittaa sellaiset 'irralliset sarvet' jarruiksi (jäävät korvien taa piiloon). Ne voi itse pujottaa aisaan haluamaansa kohtaan ja ottaa tarvittaessa pois. Pikkaisen häiritsevät lasien päällepukemista, mutta ovat älyttömän hyvät. Lasit pysyvät ylhäällä nenällä eivätkä enää valu alas. Hyvää viikonloppua!
Anonymous says
onko tuo panta burberryn? olen etsinyt tuollaista kauan?:) mistä on ja oliko kalliskin?:/
Char says
Marie Keksi: Kiitos 🙂 Raidat ja konjakinvärinen on tosiaan aivan ihana yhdistelmä!
Ania: Pitää lähtee kokeilemaan ihan urakalla! 🙂 Ehkä ne pitimet voisi toimia..
Anonyymi: On, mutta se on ulkomailta, enkä muista hintaa, joten en nyt ikävä kyllä osaa auttaa. Mutta varmaa löytyy Suomestakin 🙂 onnea etsintöihin!
Anonymous says
Voi vitsit, tykkään ihan kamalasti noista Oasiksen balleriinoista, saiskohan niitä vielä jostain… 🙂
Char says
Kannattaa poiketa Oasiksen liikkeessä 🙂 Itse en ole sielä käynyt aikoihin. Ostin omani talvella, ja silloin ballerinoja oli runsaasti, paitsi koko 36 (joten jouduin ottamaan 37set pohjallisella).
Anonymous says
Sinivalko-raidallinen paita on mun suosikkejani tällä hetkellä. Ja sen kyllä huomaa, en mitään muuta melkein maltakaan pukea! 😉
/Cecilia
Char says
Hih, tuttu tunne 🙂 Raidallisessa on vaan jotain keväänraikkautta!
Petra says
aivan ihania vaatteita=) ittellänikin ois tarkotus hankkia perusraitapaita:) ja jotkut peruskorkkaritkin pitäisi hankkia:)
Char says
Oi kiitos 🙂 Itse suosin miltei aina näitä perusvaatteita, ja yritän miettiä vaatekaapin kokonaisuutta myös pidemmän päälle.
Anonymous says
kuinka paljon toi aivan ihana raitapaita kustansi?: )
Char says
Hmm, olisikohan ollut jotain 20e paikkeilla ellen ihan väärin muista? 19,90e esim?
Vuokko says
Tulin kehumaan samaa kuin muut, eli aivan ihana postaus! Heti ensimmäinen kuva insiproi valtavasti omia vaatevalintoja. Ja beige trenssitakki on pakko saada, vaikka juuri tuon kyseisen yksilön puhvihihat eivät omia leveitä olkapäitä imarrelleet ollenkaan… En myöskään ollenkaan ihmettele, että nuo taivaallisen somat ballerinat houkuttavat eniten, niin myös täällä 🙂
Lisäksi nuo lainaamasi Ninan kommentit kruunasivat minulle koko postauksen, ja pitää laittaa kirja itselle tilaukseen mitä pikimmiten!
Char says
Ooo, aivan ihana kuulla että tämä sain niin hyvän vastaanoton 🙂 Ehkä laitan kesällä jatkoa tulemaan kesävaatteiden muodossa! Ja Ninan kirjasta on aina hauska katsoa mitä kunkin vaatekappaleen kohdalla lukee 🙂