Viime viikonloppuna kokoonnuimme Inspired by love -blogin Sannan kanssa Homevialaura-blogin Lauran luo nauttimaan joulutunnelmista – videokameralla! Olenkin blogin puolella...
Koska moni varmasti kokee varsinkin maanantaiaamujen olevan entistäkin vaikeampia nyt vuoden pimeimpänä aikana, halusin jakaa teille 10 ✗ vinkkiä...
Pienyrityksiä tukevassa kaupallisessa yhteistyössä: TRE Kulkiessani pitkin Aleksanterinkatua kohti TRE Christmas Marketia mietin, että voisin jouluista myyntitapahtumaa tukeakseni nostaa...
Vaikka joulu kuuluukin ehdottomiin suosikkivuodenaikoihini (minkä varmasti olette huomanneet!), on väistämätöntä, että sen aika tulee päätökseensä jossain vaiheessa. Ja...
Uudenvuodenaatto! Miten nopeasti vuosi 2016 oikein hujahtikaan ohi! Tämä on tainnut olla yksi merkittävimmistä, tai ainakin tapahtumarikkaimmista vuosista elämässäni…...
Emma kyseli Ensimmäinen joulumme -postauksessani, mitä sainkaan joululahjaksi? Sen lisäksi, että ajattelin hieman kertoa, mitä kuusen alta löytyy, ajattelin...
Täällä ollaan palattu oikein monta päivää kestäneestä joulunvietosta, jonka aikana vietin myös blogi- ja somelakkoa. Oikein ansaittua ja kaivattua...
Täällä ollaan vietetty mitä täydellisintä aatonaattoa ja vietetty pientä kahdenkeskeistä joulua. Itse olin vielä etätöissä aatonaaton päivän, mutta illan...
Törmäsin Vaaleanpunaisessa hirsitalossa -blogissa ihanaan Christmas tag -jouluhaasteeseen, ja päätin toteuttaa sen myös omassa blogissani ja raottaa teille hieman,...