Yksi asia mitä rakastan, on erilaisten tilaisuuksien järjestäminen. Kuten vaikka brunssit! Me olemme tyttökavereideni kanssa brunsseilleet kuluneen vuoden aikana...
Olohuoneen puolella on tapahtunut pieni kevätraikastus (tiedän, että olemme vasta helmikuussa, mutta en malta odottaa!). Mitään suurempia hankintoja en...
En ole varmasti ainut, joissa helmikuun valoisat päivät saavat aikaan aikamoisen sisustusinnon? Jotenkin joulukausi on niin förbi ja taas...
Kuten Instagram stories -puolella eilistä päivääni seuranneet jo tietävätkin, majottauduimme täksi viikonlopuksi tyttökavereideni kanssa hotelliin. Yksi meistä lähti nimittäin...
Vuodenvaihteessa on aina mielenkiintoista pysähtyä hetkeksi ja katsella taaksepäin kulunutta vuotta ja miettiä, mitä kaikkea uudelta vuodelta toivookaan elämäänsä...
Vaikka on aivan mieletöntä matkustella ympäri maailmaa ja (varsinkin tähän vuodenaikaan) nauttia lumisateen sijaan auringonpaisteesta, ei mikään voita sitä...
Mitä rakastan eniten joulussa ja koko joulukuussa, on se tunnelma – tuoksut, valot ja joululaulut. Koska kotia en tänä...
Eikö olekin kiinnostava otsikko? Itse klikkasin heti Iinan postauksen auki, sillä pitihän minun saada tietää, mitä omassa kodissani ei...
Koska moni varmasti kokee varsinkin maanantaiaamujen olevan entistäkin vaikeampia nyt vuoden pimeimpänä aikana, halusin jakaa teille 10 ✗ vinkkiä...