Sisustuksen haavelista 2015
Sain sekä homevialauralta että In my ballerines -blogin Maijalta Vuoden 2015 sisustushaavelista -haasteen. Ja mikäs sen sopivampi haaste näin alkuvuodelle. Olen nyt asunut yksiössäni reilun puoli vuotta – ja viihtynyt paremmin kuin hyvin. Suurimmat sisustushankinnat, sängystä nojatuoliin tai sohvapöydästä lipastoon, tein heti muutettuani, mutta...
SE oikea, FLOS 2097/30 -kattovalaisin nimittäin
Kodin sisustusjuttuja on vuodenvaihteen matkajuttujen jälkeen toivottu kovasti, ja niitä oliskin nyt vihdoinkin tulossa. Olen nimittäin blogihaasteiden kautta viettänyt yhden jos toisen illan erilaisten sisustushaaveiden parissa – ja osasta haaveista on ehtinyt tässä välissä tullut ihan totta. Kuten se, että kotiutin vihdoinkin sen oikean...
Lauantain brunssitunnelmia
Edellisen Pariisilaistyylisen brunssin valmisteluita -postauksen värittömään pohjaan verrattuna itse brunssikattauksesta tulikin varsin keväisen hempeä: mimosaa, macaroneja ja mustikkasmoothieta – nam! Kuten jo brunssia suunnitellessa tuumasin, on ystävien kanssa vietetty lauantaiaamu ylivoimaisesti paras tapa aloittaa viikonloppu ja lupaankin jatkossa järjestää brunsseja useammin: Vaikka kunnon ruokapöytää...
Pariisilaistyylisen brunssin valmisteluita
Joululomaillessa Pariisissa sain mitä parhaimman idean, kun mietin, miten voisin muistaa läheisimpiä ystäviäni jollain tuliaisella – kutsua heidät Pariisilaisteemaiselle brunssille! Koska alkuvuoden viikonloppuillat ovat olleet sen verran buukattuja, osottautui lauantaiaamuinen brunssi oivaksi ideaksi. Ja mikä sen parempi tapa aloittaa viikonloppuaamu kuin parhaimmassa seurassa herkutellen?...
Korut järjestykseen – Mujin säilytysratkaisut...
Kuten blogini lukijat varmasti jo tietävätkin, rakastan asioiden järjestelyä (nimim. siivoaminenkin voi olla harrastus). Eikä korut ja muut asusteet ole poikkeus! Aina kun läpinäkyvät korulaatikostoni näkyvät postauksessa, satelee niistä kysymyksiä. Joten ajattelin näin arkipostauksien kunniaksi esitellä nykyiset korusäilytysjärjestelmäni. Ne eivät tosin ole kovinkaan paljon...
Inspiraatiota toimistolle Pinterestistä
Hei täältä työvuoren takaa. Elossa ollaan, mutta vapaa-aika tuntuu haihtuvat tiehensä uhkaavasti… Työaiheiseen viikkoon liittyen Elisabeth toivoi viime postauksen yhteydessä, jos voisin hieman esitellä esimerkkikuvia vaikka Pinterestin avulla. Joten pidemmittä puheitta, jos työaiheista inspiraatiota kaipaatte, niin löytyy omat inspiraatiokuvani At the office -kansiosta: Sinne...
Jos sisustaisin työhuoneen…
Näin yksiössä asuessani työhuoneen sisustaminen ei oikein ole ajankohtainen asia, mutta ainahan voi unelmoida. Sainkin monta sisustusaiheista unelmoiminshaastetta teiltä ja ajattelinkin viettää tämän viikon sisustusunelmien parissa 🙂 Alkavaa työviikkoa miettien mietin miten sisustaisin itselleni työhuoneen. Kotona ovesta tuunattu pöytä useimmiten toimittaa työpöydän virkaa ja...
Työpöydän tärkeimmistöä
Työasujen lisäksi arkipäiviini liittyy vahvasti myös pieni arsenaali työhön liittyviä asusteita, jotka joko kulkevat mukana käsilaukussa tai löytyvät lojumasta työpöydältäni. Käsilaukun sisältö -haasteesta tämä menisikin osittain, sillä en koskaan lähde minnekään ilman paria kosmetiikkatuotetta: nudepunaa (näitä on vaikka miltä merkiltä!) ja käsirasvaa (rakastan &Other...