Perjantain pintaa syvemmät…
Alunperin ajatukseni oli tulla höpisemään jotain arkipäiväistä perjantain työasusta, mutta koska jokapäiväisissä valkoinen paita-musta hame -komboissa ei mitään uutta ole, päätin sittenkin kirjoitella teille näin perjantain kunniaksi hieman pintaa syvemmistä ajatuksista… Toukokuu on nimittäin kohta lopullaan, vaikka ihan juuri täytin vapuntienoilla 32-vuotta. K o...
Sisustustekstiilejä kevätkotiin: Chhatwal & Jons...
Olen pyöritellyt mielessäni koko alkuvuoden ruotsalaisen Chhatwal & Jonssonin * -merkin sisustustekstiilejä, mutta onnistuin olla sortumatta muutaman uuden sisustustyynyn ostamiseen, kunnes näin miten hyvältä pitkulainen Ikat Kerela * -koristetyynynpäällinen näytti yksiössäni… Kaksi sellaista sopisivat kuin nakuutettu valkoiseen petaukseeni, tai vaaleaa nojatuoliani koristelemaan! Mitään suurempia...
Kun Sohvi tuli (sisustusliikkeiden kautta) taloon
Sohvin Helsinginvierailun takia sain itsekin hyvän tekosyyn lähteä ajoissa toimistolta ja viettää rentouttavan iltapäivän kaupungilla. Tai rentouttava ja rentouttava, Sohviseni teki aikamoisen täsmäiskun sisustusliikkeisiin, joita hän Pariisissa asuessa on kotiSuomesta kaipaillut. Ja jo tunnissa meillä oli kertynyt Nougatista, Dokkänista ja Zarrosta aikamoiset kantamukset kasaan…...
Sushia & Sohvia
Juuri kun hääviikonloppu oli saatu päätökseen sunnuntaibrunssin muodossa ja sieltä kävellessä tunsin pienen tyhjiön ilmestyvän (mitä NYT teen, kun häät ovat ohi?), sain kuin tilauksesta puhelun Pariisista – Hei lentäisin Helsinkiin aamulennolla… Sain näin ollen entisen kämppikseni luokseni asumaan täksi viikoksi! Töölössä asustellessamme kävimme...
Hääpostauksia tulossa
Täällä on yksi väsynyt, mutta sitäkin onnellisempi kaaso palautunut takaisin omaan elämäänsä. Takana on ihan mieletön hääviikoloppu – paras ystäväni maailmassa sai unelmiensa häät. Sain kuin sainkin luvan julkaista hieman sekä polttari- että hääkuvia bloginkin puolella, joten seuraavana luvassa on hieman hääaiheisia postauksia toiveidenne...
Inspiraatiota romanttisiin kaupunkilaishäihin
Osa ehkä onkin huomannut tässä kuluneen vuoden aikana minkälaisen määrän hääkuvia olen pinnaillut Pinterestissä. Ne eivät tosiaan omaan elämääni siinä mielessä liity, vaan kyse on parhaan ystäväni häistä. Hääjuttuja onblogi puolelle toivottu, joten ajattelin tässä tulevaa viikonloppua fiilistellessä jakaa myös hieman häiden inspiraatiokuvia teillekin...
Syntymäpäivänvietot kaupunkinäkymällä
Hei taas pitkästä aikaa! Täällä ovat hääjärjestelyt ihan loppusuoralla ja tuleva viikonloppu alkaa jo jännittämään aika lailla. En tiedä minne tämä toukokuu oikein on hujahtanut? Arkipäivät olen viettänyt iltaan asti toimistolla ja viikonloppuisin on taas ollut yhtä jos toista juhlimisen aihetta (arvatkaa vain, odotanko...
Kaasonhommissa
Varottelinkin teitä, että tällä kaasolla voipi olla tällä viikolla kädet täynnä – ja niinhän tässä osottautuikin. Viime viikonloppuna vietimme parhaan ystäväni polttareita, kun taas viikolla oli vuoro harjoitusillalliselle (ja näin myös harjoitus kaasonpuheelle sekä videoesitykselle). Seuraavaksi suunnitellaankin jo itse h-hetkeä ja näin ollen blogi...