Aurinkoisempiin aamuihin
Joulukuun alussa aloittamani Indiedaysin ja Philipsin yhteistyökampanjan Wake Up-Light -heräämisvalon kymmenen päivän testiaika päättyi viime sunnuntaina, joten ajattelin palata kertomaan omia kokemuksiani vekottimesta. Ja täytyy heti alkuun sanoa, etten ole ihan heti palaamassa niihin pilkkopimeisiin aamuherätyksiin 😉 Itselleni kaiken a ja o on tuo...
Mustavalkoisia lahjapaketteja
Kehyspuuhastelun jatkeeksi olisi tiedossa hieman paketointia ja aikamoiselta paketoimispisteeltä ruokapöytämme näyttääkin tällä hetkellä! Taustalla näkyy muuten myös pari valkoista hyasinttia ruukuissaan, niin ja tuikkukupeissaan palavia kynttilöitä, eli semmoista pientä joulutunnelmaa meillä tänä talvena 🙂 Osa lahjoista on valmiiksi paketoitu lahjakasseihinsa, mutta esim. kehykset käärin...
Kuvamuistoja kehyksiin
Kuten Joululahjamietteitä -postauksessa mainitsinkin, rakastan niin valokuvaamista kuin kuvamuistoja. Joten vaikka emme tänä jouluna vaihdakaan lahjoja tyttökavereideni kanssa, halusin kuitenkin muistaa heitä valokuvin. Tarkemmin sanottuna muistoin eräästä ikimuistoisesta päivästä viime talvena, jolloin yksi meistä meni naimisiin kun me muut toimimme kaasoina ♥ Kehystämieni kuvien lisäksi...
Joululahjamietteitä
Ei ole olemassakaan mitään sellaista, kuin takuuvarmat lahjavinkit. Lahja ostetaan aina tiettyä ihmistä varten ja makuja on monia. Mutta usein, varsinkin tyttökavereideni kohdalla, mietin mistä itse ilahtuisin . Joten ajattelin listata kymmenen lahjavinkkiä tuotteista, joista itse kovasti pidän. Ehkä tästä voisi olla jollekin iloa...
Pandora-villamatto
Kuten edellisessä Uudistunut Anno Collection -postauksessa lupailinkin, niin tulisi tässä kuvia kauan etsitystä ja vihdoinkin löytyneestä olohuoneenmatosta – saanko esitellä Anno Collection Pandora-villamatto: Mattoa ei tosiaan ole vielä paikoilleen saatu (odottelen apuvoimia nostelemaan tuota jättiläissohvaa), mutta en malttanut rullata sitä esille edes näin väliaikaisesti. Ja hieman...
Uudistunut Anno Collection
Yksi merkki, joka on tehnyt aikamoisen muodonmuutoksen on Anttilan Anno Collection. En aikaisemmin ole merkistä välittänyt, tai siihen kuuluvia tuotteita myymälöissä mitenkään erityisesti huomioinut – ennenkuin nyt! Kävin tässä jokin aikaa sitten heidän showroomilla tutustumassa tuotemerkin uuteen tulemiseen ja tämä sisustusintoilija on nyt aivan...
Sunnuntainen (kookos)kahvihetki
Gaalahulinoiden jälkeen vietin oikein rauhallista viikonloppua ja mitä tunnelmallisinta sunnuntaiaamua. Meillä on ns. joulun laittaminen vielä hieman kesken, eikä mitää suurempaa kotiin edes tule, vaan jo villavilttiin kääriytyminen ja tuoksukynttilän sytyttäminen luo oikeanlaista tunnelmaa. Niin ja sunnuntaiaamiaisen nauttiminen sohvan kätköistä 😉 Tai no ei aamiaisesta...
Torkuttelijan tunnustus
Oikein rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille! Täällä ollaan lepäilty kotosalla (terkuin kuvan takkutukka), nökötetty television äärellä ja polteltu hieman kynttilöitäkin. Kello hiipii kuitenkin pikkuhiljaa kohti nukkumaanmenoaikaa, mikä tietää myös sen, että (nukahtamisvaikeuksien ja lyhyiltä tuntuvien yöunien jälkeen) sieltä se aamuherätys uhkaavasti lähestyy.. Itse en ole niitä...