Ikkunalaudalla
Säilytän monia käyttökoruja makuuhuoneen ikkunalaudalla, mm. New Yorkin reissulla ostamaani Michael Korsin kelloa, jonka rannekkeen vihdoinkin sain vietyä pienennettäväksi: Joku pyysi myös aikoinaan New Yorkin ja Tukholman ostoksia -postauksen yhteydessä tarkempaa kuvaa kellosta, joten tässä tulisi (kuvattu muuten lainassa olevalla Olympuksen macrolla!): Ja eiköhän...
Paljetteja metsästämässä
Edellisen Vuodenvaihteen suunnitelmia -postaukseen viitaten, niin tosiaan paljetteja olisi mahdollisesti uudenvuodenaattona luvassa. Kovasti on paljettimekkoja kaupoissa näkynyt, mutta jotenkin se tuntui itselleni hieman hurjalta ja jotenkin en paljettihametta taaskaan halunnut.. Onneksi se oma versio sitten löytyi, nimittäin kun sain kutsun yhteistyön merkeissä vierailla Kalevankadulle ovensa avanneessa pienessä muotiliikkeessä nimeltä Roxie...
Vuodenvaihteen suunnitelmia
Nyt kun joulu on ohi kääntyvät ajatukset heti vuodenvaihteeseen. Meillä on ollut uudenvuoden aaton suunnitelmat hieman hakusessa tänä vuonna, sillä monet ystävät ovat vastikään saaneet perheenlisäystä ja viettävät täten vuodenvaihdetta hieman rauhallisemmissa merkeissä. Joten me lapsettomat kaupunkilaiset jäimme hieman nalli kalliolle pähkäilemään mitä tehdä,...
Tuulista Tapaninpäivää
Meni hetki ennenkuin muistin mitä toista joulupäivää, Annandag jul, kutsutaankaan, mutta Tapaninpäivähän se oli! Kuitenkin, miten aurinkoinen, mutta tuulinen aamu olikaan. Heräsimme jo varsin aikaisin kun tuuli niin kovasti ulisi tuuletusräppänöissä ja iski ikkunoitamme vasten.. Mutta ihan hyvä vaan, ettei nuku puolille päiville, varsinkin, kun kerrankin...
Korulahjaa
Toivottavasti teidän kaikkien joulunvietto on sujunut oikein ihanissa merkeissä. Täällä on masut täynnä ja kohta jo aika jakaa lahjoja, joten ajattelin pikaisesti tulla myös blogin kautta jakamaan Efva Attlingin jouluarvonta! -postauksen The Ring -setin hieman joululahjan tapaan (kiitos Efva Attlingille tästä mahdollisuudesta!).. Ja onnellinen...
Efva Attlingin jouluarvonta!
KILPAILU PÄÄTTYNYT, KIITOS OSALLISTUNEILLE! Kyselin Koruasiaa -postauksessa hieman kiinnostustanne pienestä Efva Attlingin joulukisasta. Olen huomannut, että blogiani lukee yksi jos toinen Attlingin korujen fani, joten ajattelin, että mikä sen parempi tapa kuin ilahduttaa teitä koruarvonnalla näin joulun tienoilla 🙂 Laitoinkin heti viime viikolla viestiä...
Tukholman tuliaisia?
Postaus äidilleni, joka matkaa tänään Tukholmaan ja kyseli mahdollisia tuliais-toivomuksia 🙂 Suuntasin hetimmiten Massimo Duttin sivustolle, suurimmaksi osaksi vain unelmoimaan (kuten eikö tuo neule-liivi olekin ihana ja nuo cashmere-käsineet!), mutta jos jonkinlaista palmikko-tupsupipoon törmäät (muussakin kaupassa), niin saa ostaa: (Kuvat lainattu) Musta Silk and merino -mekko...
Koruasiaa
Siinä ne ovat rinnakkain, Big ja Small 🙂 Efva Attlingilta saadut Crazy Heart Key -kaulakorut siis: Sai korut kun tapasin ihanaisen Petran, joka hoitaa PR:ää Attlingilla, viime viikolla kahvittelun muodossa. New York -muisteluiden ja Helsingin uuden liikkeen avajaisten lomassa keskustelimme myös mahdollisesta joulukisasta. Joten...