Sain toiveen hyvältä ystävältäni kirjoittaa postauksen meille kummallekin ajankohtaisesta aiheesta. Niittäin tässä iässä (= 35+) deittailusta ja siitä, miten (toisen) lapset ja omat lapsihaaveet vaikuttavat asiaan. Olen itse aina ollut avoin ajatukselle, että elämääni voisi tulla lapsia puolison kautta – ja olenkin tapaillut miehiä, joilla on ollut lapsia edellisistä suhteestaan. Eikä se ole ikinä ollut minkäänlainen ongelma. Lähinnä haaste varsinkin aikataulullisesti, jos toisella on lapset joka toinen viikko ja joka toinen viikko taas työmatkoja, ja kun siihen soppaan heittää kaikki omat menot sekä matkat, niin yhteisen ajan löytäminen voi olla a i k a haastavaa. Mutta ei mahdotonta sentään.
Se, mikä itsestäni on tuntunut lähes mahdottomalta on se, etät jos toinen on 100% varma siitä, että ei enää halua (lisää) lapsia. Ja itse taas (ehkä) haluaisin. Edes tehdä sen päätöksen itse, tai toisen kanssa, eikä niin, että toinen ikään kuin sulkee aika ison ja painavan oven nenän edestä kiinni. En ole ikinä ollut täysin varma siitä, että haluanko, tai tiedä voinko edes saada lapsia. Mutta ainakin vielä tässä iässä haluaisin pitää sen oven hieman raollaan…
Ymmärrän myös paremmin kuin hyvin miehiä, joita olen tapaillut, joilla on jo yksi, kaksi tai useampikin vaikka hieman vanhempi lapsi, että lapsilukumäärä yksinkertaisesta on täynnä. Ja jos olisin heidän tilanteessaan, tuntisin satavarmasti itsekin samoin. Jos lapset ovat jo kouluikäisiä, ymmärrän, ettei vauvarumbaa enää halua aloittaa alusta. Kun lapset vihdoinkin ovat sen verran vanhoja, että pärjäävät itsekseen, heillä on omia ystäviä ja heidän kanssaan on helppo reissata, on se oma elämä vihdoinkin ruuhkavuosien jälkeen vapaampaa. Ymmärrän siis paremmin kuin hyvin.
Olen myös miettinyt, että voisiko toisen lapset riittää? Onhan elämässäni myös minulle neljä todella läheistä kummilasta. Mutta olisinko silti valmis 36-vuotiaana tekemään näin suuren ja koko loppuelämääni vaikuttavan päätöksen? Edellinen tapailuni päättyi juuri näihin kysymyksiin. Ehkä tuhlaisimme vain aikaa olemalla yhdessä, jos tiedämme jo nyt haluavamme eri asioita tulevaisuudessa. Ajatukset lapsiaiheen ympärillä leijailevat vielä ilmassa, mutta tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että haluan laittaa aiheen hieman taka-alalle. Lapset eivät ole koskaan olleet se tärkein asia elämässäni, vaan hyvä parisuhde. Eiköhän aika näytä…
Onkohan siellä ruudun toisella puolella muita, jotka painivat samojen mietteiden kanssa? Tai joku, joka olisi ollut samantapaisessa tilanteessa? Täällä Damissa lomaillessa päivät eivät ole olleet yhtä kattoterassidrinkkeilyä, vaan olemme puhuneet syvällisesti Sohvin kanssa lapsiaiheesta ja myös heidän (tällä hetkellä lapsettomasta) tilanteestaan, ja rohkaistuimme pitämään aiheesta Instagram LIVEn tänä iltana klo 19 jälkeen. Eli jos lapsiaihe kiinnistaa, niin tulkaa linjoille @charandthecity -tililleni. Ja hei, saatte mielellään jättää meille kysymyksiä nyt päivän aikana, niin vastailemme niihin sitten liven puolella. Myös Instagram storyissa voi jättää kysymyksejä (nimesi ei tule näkyviin) kyselyboksin kautta.
Tule kuuntelemaan minun ja Avec Sofién lapsiaiheista Instagram LIVE-lähetystä @charandthecity -tilille tänään klo 19 jälkeen!
Nämä ovat isoja kysymyksiä. Itse en voisi olla yhdessä ihmisen kanssa, jolla ei olisi samanlaisia toiveita tämän suhteen. Meillä on mieheni kanssa jo kaksi lasta, mutta en koe että oma lapsilukumme on vielä täysi. Jos tässä tulisi ero, en voisi kuvitella olevani miehen kanssa, joka ei haluaisi enää yhtään lasta.
Oi kiitos Jenni kun jaoit omia kokemuksiasi ja ajatuksiasi tästä aiheesta! Nämä ovat todella isoja kysmyksiä… Ihanaa, että olet löytänyt ihmisen, joka haluaa kanssasi samoja asioita 🙂
Ensinnäkin ihana mekko ja ihanat uudet kengät! ❤️
Tämä aihe on niin syvästi henkilökohtainen, etten oikein tiedä, mitä asiasta haluaisi tai edes voisi kysyä. Sen verran tuli mieleen, että oletteko kokeneet mitään painostusta asian suhteen, miten koette oman ikänne vaikuttavan asiaan ja jos joskus haluatte ja saatte omia lapsia, mikä olisi sopiva lapsiluku. Eikä ole mikään pakko vastata näihin, jos ovat liian hankalia.
Itse olin kyllä aikanaan hyvin avoin läheisille tästä aiheesta, vaikka ymmärrän mainiosti sen, että kaikille sellainen ei sovi. Lapset eivät olleet millään tavalla meille tai lähinnä minulle itsestäänselvyys. En edes tiennyt, haluanko koskaan omia lapsia. Kun sitten miehen kanssa tehtiin päätös siitä, että aletaan yrittää, kerromme asiasta läheisille. Kun viimein aloin odottaa 1,5 vuoden jälkeen, kerromme raskaustestin plussasta samoille ihmisille heti samana päivänä. Samoin jaoimme raskaus- ja vauva-ajan surut ja murheet.
Vaikka asia on todella henkilökohtainen ja monille kipeäkin, on hyvä, että asiasta voidaan keskustella kunkin omilla rajoilla ja ehdoilla. Kiitos siis teille jo etukäteen!
Oi kiitos Sara ❤️
Ja kiitos oikein hyvistä kysymyksistä, eivät olleet ollenkaan liian henk. koht. Tässä kohtaa annamme teille mahdollisuuden kysyä ihan vapaasti, vaikka aihe onkin niin syvän henkilökohtainen. Palaamme sinulle illan LIVEssä vastauksien kera 🙂
Kiitos myös että jaoit omia kokemuksiasi aiheeseen liittyen. Itsekin olen kovin avoin ihmisenä ja läheiseni tietävät kyllä aina missä mennään – ja minua helpottaa jakaa niin ilot kuin surut läheisteni kanssa.
Kiinnostava aihe ja kypsää sekä aitoa pohdintaa tämä teksti! Olin itse samoilla linjoilla aiemmin tapailemiesi miesten kanssa, että lapsiluku on täynnä ja mahdollisen uuden kumppanin tulisi tämä hyväksyä. Uuden kumppanin sittemmin tavattua ajatus kuitenkin muuttui eikä ole enää yhtä ehdoton. En voisi ajatella vieväni toiselta mahdollisuutta kokea samaa kuin itse olen saanut omien lasten myötä, vaikka eihän lasten saaminen koskaan ole itsestään selvää. Niistä rajoittavimmista asioista, kuten vauva- ja taaperoajan ruuhkavuosista voi ja pitää kuitenkin keskustella etukäteen ja arvioida niiden vaikutus parisuhteeseen. Kiitos, kun jaoit näitä ajatuksia, sillä itsekin (ja varmasti moni muu) pyöritellyt näitä mielessä.
Oi kiitos sanoistasi Lotta. Näistä syvemmistä ja henkilökohtaisimmista aiheista on aina hieman hankala kirjoittaa, niin, että tulisi itse ymmärretyksi, ja että ei mitenkään loukkaisi ketään toista. Joten kiitos ❤️
Ja kiitos kun jaoit oman tarinasi. Helpottaa kuulla muiden ajatuksia, kuin vain pyöritellä päässään niitä omiaan. Ja hienosti ajattelet tästä aiheesta – että et haluaisi että toiselle jäisi omat lapset kokematta 🙂
Täytyy tätäkin kommentoida, mutta ensiksi toteamus, olet kuin sadun prinsessa ihanassa mekossa ja uusissa kengissä. Vaikeita juttuja, olen itse jäänyt juurikin lapsettomaksi, koska ensimmäisellä miehellä oli lapsia, eikä halunnut lisää. Olin tosi nuori, enkä ajatellut asiaa vielä kovin paljoa silloin. Parikymmentä vuotta meni, ero tuli, lapsia siis ei. Tapasin alle nelikymppisenä nykyisen mieheni, jolla myös oli jo teini-ikäisiä lapsia, mutta myös toive saada kanssani yhteisiä, jos mahdollista. Aika on nyt näyttänyt, että emme saa lapsia ja mieheni lapsetkin ovat jo aikuisia, joten olen jäänyt lapsettomaksi. Koskaan en ole joutunut selittelemään kellekään lapsettomuuttani ja pidän lapsetonta elämää myös ihan hyvänä. Muustahan minulla ei ole kokemusta.
Ooh, voi kiitos Merja!
Tuo on niin totta, että jos muusta ei ole kokemusta. Itsekin mietin, että lapseton elämä voisi olla oikein ihanaa! Kummassakin varmasti puolensa ja omalta osaltani aika näyttää miten käy… Uskon, että ihana elämä edessä kummassakin tapauksessa!
Kiitos kun jaoit oman tarinasi!
Minä astuin mieheni elämään ollessani 28 -vuotias. Hänellä oli kaksi lasta aiemmasta parisuhteesta. Minulle lääkäri kertoi jo vuosia aiemmin, että todennäisesti en voi saada biologiaa lapsia. Ajattelin, että tämä on minun osuus olla ns äiti elämäni aikana ollessani äitipuoli ja luulin ison tyhjiön täyttyneen. Ollessani 32 -vuotias tapahtui kuitenkin yllättävä ihme ja tulin raskaaksi. Tuossa se ihme tuhisee unta vieressä enkä voisi olla enempää onnellisempi <3
Eikä ❤️ Kiitos Katie kun jaoit tämän! Joskus elämässä tapahtuu yllättäviä asioita, kun niitä vähiten odottaa.
Mun tilanteeni oli hieman samanlainen kuin sulla. Olin kolmekymppinen lapseton. Ikinä en kuitenkaan ollut kokenut minkäänlaista vauvakuumetta, enkä myöskään kokenut lapsia välttämättömäksi omalle elämälleni (mulla on myös monta kummilasta sekä sisarusten lapsia). Ilmastonäkökulma vaikutti myös asiaan.
Nykyään olen naimisissa miehen kanssa, jolla on omia lapsia ja joka ei halunnut enää enempää. Tämä ei ollut itselleni missään vaiheessa kynnyskysymys ja laitoin tässä kohtaa hyvän parisuhteen mahdollisen ehkä kenties joskus tulevan lapsihaaveen edelle. Ja edelleen olen tähän ratkaisuun erittäin tyytyväinen. Mieheni lapset ovat osa mun elämääni myös ja erittäin rakkaita ja tärkeitä. Vietän aikaa mieheni lasten kanssa sekä mieheni kanssa että ilman. Olen heille myös tärkeä aikuinen. En ole nyt 37-vuotiaana päivääkään katunut tätä ratkaisua. Ja olen 99% varma, etten kadukaan 🙂
Kiitos kun jaoit tämän 🙂 olen itse miettinyt kovin samankalataisesti, kuin miten sinulla on elämässäsi mennyt. Aika näyttää!
Toivon vilpittömästi, että löytäisit hienon ja hyvän miehen, joka tahtoisi perheen kanssasi. Tai ainakin olisi valmis pitämään sen oven avoinna. Kuulostaa, ettet ole valmis täysin sulkemaan äitiyttä pois elämästäsi. Ja äitiys on kyllä kaunis haave. Uskon, että olisit lempeä ja tasapainoinen äiti. Mutta elämällä on aina oma suunnitelmansa. Toivon kaikkea hyvää matkallesi.
Olin pitkään samantapaisessa tilanteessa. Nuorempana olin suhteissa, joissa miehet eivät halunneet lapsia enkä itsekään ollut ihan varma. Sitten 35 ikävuoden kieppeillä sinkkuna, ja mietin näitä asioita tosi paljon. Vähän myöhemmin tapasin miehen, jolla oli jo entuudestaan lapsi, mutta joka halusi niitä lisää. Pian kuitenkin kävi ilmi, ettei se onnistuisikaan noin vain. En tiedä mitä tämän suhteen tulee tapahtumaan, mutta yhä vakuuttuneemmaksi olen tullut näiden asioiden pohtimisen tärkeydestä. Minulla on hyvä suhde mieheni lapseen, mutta hänen kanssaan eläminen on myös tehnyt erittäin ilmeiseksi sen, mitä elämästäni jää puuttumaan, kun en ole äiti. En siis tarkoita puuttumista välttämättä negatiivisessa mielessä vaan sitä, että äitipuoleus (etenkin kun lapsella on hyvä äiti) on eri asia, eikä välttämättä aina emotionaalisella tasolla ihan yksinkertaista.
Tsemppiä näihin pohdintoihin! On tosi hienoa, että olet asiasta avoin, koska se koskettaa tosi monia, ja on kyllä ihmissuhteiden saralla yksi isoimmista vastaantulevista kysymyksistä.
Minä erosin vuosi sitten miehestäni, meidän parisuhde kaatui pitkälti tuohon lapsiasiaan. Minä olisin halunnut lapsia (haluan edelleen), mutta mies ei osannut päättää. Nyt koen, että odotin ihan liian kauan, olisi pitänyt lähteä siitä suhteesta paljon aikaisemmin. Nyt olen 35-vuotias, lapseton ja sinkku. Tiedostan hyvin, että perheen perustamiselle ei ole aikaa enää loputtomasti. Olen aina nähnyt itseni äitinä. Surin avioeroani, mutta vielä paljon enemmän surin tahatonta lapsettomuuttani. Suren sitä edelleen, vaikka välillä myös mietin, että olisinko edes hyvä äiti ja jaksaisinko sitä rumbaa. Nautin myös tosi paljon nykyisestä elämäntilanteestani, harrastuksistani ja ystävieni kanssa vietetystä ajasta.
Olen pohtinut paljon myös tätä, että mahdollisella tulevalla miehelläni on lapsia ja saan sitä kautta perheen itselleni, vaikka en saisikaan biologisia lapsia. Toivon jopa, että tulevalla miehelläni on jo lapsia.
Lähestyn neljääkymmentä ikävuotta ja sinkkuna ollessa ei ole koskaan ollut perhehaaveita. Joskus parisuhteessa on käynyt ajatus lapsesta mielessä. Olen kuitenkin omalla kohdalla sitä mieltä, että on jo liian myöhäistä tässä iässä. Ajatus pikkulapsiarjesta lähinnä ahdistaa. Toiveissa olisi siis löytää kumppani jolla ei ole lapsihaaveita. Kumppanilla saa toki olla omia lapsia mutta toivottavasti jo isompia eli kouluikäisiä 🙂
Onko tuo instagram live lähetys siis vielä jälkeenpäin kuunneltavissa?
Ikävä kyllä ensimmäinen osio meni yli sen 10minuutin rajan, joten sitä en saa ladattua, mutta toinen osio löytyy IG TV:ni puolelta 🙂 Katson jos vielä saisin lyhennettyä tuon ensimmäisen puolikkaan ja saisin senkin ladattua!
Heippa. Kiitos kun jaat ajatuksiasi, tuovat varmasti lohtua ja vertaistukea monelle. <3 Annat itsestäsi ison palan yleisölle. Toivon sinulle kaikkea hyvää <3