Yhtäkkiä on huhtikuu – kevät on oikeasti täällä. Tuntuu, että olisin vain räpäyttänyt silmiäni, ja yhtäkkiä lumet ovat sulaneet ja ja kadut ovat kuivuneet. Sama kevätaurinko paistaa, mutta jotenkin itse olen elänyt auringonsäteiden varjopuolella viimeiset viikot, mikä on myös näkynyt täällä blogin puolella hiljaisuuden merkeissä. Olen tarvinnut omaa aikaa, ihan itsekseni.
Kun suhde päättyy, rakas ystävä kuolee ja siihen päälle lisätään myös muita rankkoja kokemuksia, yhdistettynä vielä viime viikon muuttoon, niin ei ehkä ole ihme, että se oma perusturvallisuus järkkyy. Liikaa menetyksiä ja muutoksia lyhyen ajan sisään pistää vahvemmankin ihmisen nöyrtymään. Ja olemaan armollisempi itseään kohtaan, että mitä kaikkea yksi ihminen voi kestää ja käsitellä keralla.
Nämä kuvat otettiin maaliskuun alussa, samana päivänä kun sain sen sydämeni särkevän puhelun, että hyvä ystäväni on kuollut. Siinä hetkessä kaikki työhön, muuttoon tai oikeastaan mihin vain liittyvät asiat huuhtoituivat pois mielestäni, ja olenkin omistanut viime viikkoina paljon aikaa vain miettiäkseni, mitä elämässäni oikein haluan – ja mikä on tärkeää. Koska koskaan ei tiedä, milloin voi koittaa viimeinen hetki itselleen, tai läheiselleen.
Eräänä sateisena viikonloppuna vietimme oikeasti hienoimpia hautajaisia ikinä – kirkko täynnä tummiin pukeutuneita, kyyneleitä pudottavia ja vaaleita kukkasia käsissään kantavia läheisiä, sydäntä riipaisevasti esitettyjä rock-klassikkoja niin kitaran, huuliharpun kuin pianon säestyksellä, ja iltaan joka kuulemma päättyi muistotilaisuudessa korkattuihin Barolo-pulloihin.
En ole ehkä aikaisemmin kokenut, että tarvitsisin hautajaiset, mutta nyt tuntui, että en oikein pääse elämässäni eteenpäin, ennenkuin saan kunnolla jättää hänelle hyvästit. Minulla jäi niin paljon sanomatta, vastaamatta hänelle, hänen viimeisimpään viestiin, mutta onneksi sain jättää viimeiset terveiset arkun äärelle, samalla kun laskin valkoiset liljat kädestäni… Että totta kai olemme ystäviä, aina.
On asioita joita en käsittele blogissani, sellaisia jotka ovat liian henkilökohtaisia ja kivuliaita, mutta välillä tekee mieli jakaa teillekin elämän varjopuolia, sillä ne kuuluvat meidän kaikkien elämään. Ja jos jotain niin haluaisin myös kannustaa teitä rohkeasti menemään jonkun juttusille, jos teistä tuntuu, että lautasellanne on enemmän kuin mitä kestätte. Itse sain ystävältä vinkin ihanasta Loiston Susannasta, ja vaikka terapiakäyntejä ei koettukaan tarpeelliseksi enää jatkaa, niin itseäni helpotti ja helpottaa vieläkin vain ajatus siitä, että on joku, kenen kanssa voi jutella ihan mistä vain, jos siltä tuntuu.
Kuvat: Magicpoks
Osanotto suruusi. <3
Itselleni hautajaiset ovat olleet jo vuosia erittäin tärkeä osa surutyötä. Olen 25 vuoden ikääni mennessä menettänyt todella paljon läheisiä – 15 hautajaisten kohdalla lopetin laskemisen. Aika kuolemasta hautajaisiin on yhtä mustaa mutta jo muistotilaisuudessa olo alkaa pikkuhiljaa keventyä. Surutyötä tulee tehtyä pitkään ja välillä vuosienkin kuluttua iskee kova ikävä. Kuolema on aina pysäyttävä ja surullinen hetki mutta saa miettimään sitä, mikä elämässä on itselle tärkeää. Ajan kuluessa surulta vie tilaa lämpimät muistot.
Kiitos Anniina <3
Ja voi, osanottoni myös sinun suruusi - noin monta hautajaista, noin nuoressa iässä 🙁 Ja oikeassa olet, että yleensä muistotilaisuudessa alkaa jo helpottamaan ja että lämpimät muistot kantavat sitten eteenpäin.
Tsemppiä kovasti. <3 Hyvä, että olet ottanut aikaa käsitellä asioita. Ei sitä muuten pääse eteenpäin.
Kiitos MD 🙂 Ei niin – joskus sitä tarvitsee aikaa itselleen, ja silloin sitä on myös todella tärkeä ottaa.
Luin tätä kyyneleet silmissä. Osanottoni suuren surun vuoksi. Ymmärrän hyvin, että tällaisia asioita ei halua jakaa isolle yleisölle. Valtavasti voimia sinulle Carita ja toivottavasti tämä kevät ja kesä tuo sinulle myös onnen hetkiä ja ilon aiheita.
Voi kiitos Jenni! Ja surunkin keskelle mahtuu onneksi paljon iloa, naurua ja onnellisia hetkiä 🙂 Onneksi yksi ei poissulje toista, ja surutyössä on myös ne ilonpilkahdukset enemmän kuin sallittuja.
Joskus tuntuu kuin kaikki kaatuisi päälle, liikaa asioita tapahtuu pienen ajan sisään. Nyt on kevät ja kaiken uuden aika, ajattele myös elämästäsi siten. Suru ottaa tottakai aikansa, ja on tavallista miettiä mitä ei tehnyt tai mitä olisi voinut tehdä läheisen vielä eläessä. Lähes jokainen miettii samoja kysymyksiä. Muut asiat, kuten kodin vaihto on aikas yleistä, kuulemma suomalaiset muuttaa joka neljäs vuosi. Pareista puolet eroaa, vaikka olisivat naimisissakin ja tosi pitkissä suhteissa. Lähipiirissä on jopa kolmekymmentä vuotta yhdessä olleita pareja, jotka ovat päätyneet eroon. Vähättelemättä lainkaan elämässäsi tapahtuneita muutoksia, olet kuitenkin nuori, terve, ja sinulla on koko elämä edessäsi. Eikä aina tarvi olla tehokas ja aikaansaava, parhaat asiat tupsahtavat eteen silloin kuin niitä vähiten odottaa.
Hei Merja,
Tarkoitat varmasti hyvää ja tiedän, että asiat voisivat olla todella paljon huonommin. Ja ymmärrän sen, että jokainen näistä asioista erosta kuolemaan ja muuttoon on täysin normaaleita asioita käydä läpi elämässään (ja olen käynyt jokaisen näistä läpi monta kertaa aikaisemminkin), mutta se ei tarkoita sitä, etteikö ne kuitenkin saisi tuntua minusta pahalle tai vaikealle tällä hetkellä. Se että jaan yhdessä postauksessa kurjempia asioita mitä tällä hetkellä käyn elämässäni läpi, ei tarkoita sitä, ettenkö samalla olisi todella kiitollinen siitä mitä minulla on – ja varmasti tulen näitä positiivisia asioita käsittelemään taas jossain toisessa postauksessa 🙂
Hei, tottakai saa ja pitää puhua myös kurjemmista asioista. Eihän elämä ole pelkkää juhlaa. Toivotan Sinulle oikein valoisaa kevättä ja hauskaa kesää.
Luin kyyneleet silmissä tätä. Kovasti tsemppiä kaikkeen, ota omaa aikaa niin paljon kun haluat – me lukijat ollaan täällä <3
Myötätuntoni ja ajatukseni ovat kanssasi. Olen niin pahoillani. <3 Yksikin asia näistä olisi "riittävä" stressin aihe, mutta ne kaikki yhdistettynä samaan aikaan tuntuu jo kohtuuttomalta. Lämmin halaus Sinulle.