Meinasin kirjoittaa, että tämä viikonloppu on juhlantäyteinen, mutta oikeastaan koko viikko on ollut kuin yhtä juhlaa. On nimittäin juhlistettu niin ystävänpäivän dinnerillä kuin viini-illalla kotosalla, ja eilen itse viikonloppu alkoi rakkaan Sohvin synttäridinnerillä – kampasimpukoita, tartaria ja coolerien täydeltä kuplivaa! Vaikka dinneri alkoihin pienen kaaoksen merkeissä; osa porukasta oli ravintolassa jo viiden maissa, vaikka pöytävaraus olikin vasta ilta kahdeksalta. Onneksi Sohvin ystävät (ja myös Brondan henkilökunta) on sen verran joustavaa porukkaa, että lennosta skippasimme alkuperäiset suunnitelmamme ja siirryimme “tulet sitten kuin tulet” -tyylillä nauttimaan mitä herkullisinta dinneristä baarin puolella. Osa söi alkuruokaa kun toiset jo vetivät jälkkäriä, mutta se ei haitanut ketään. Illasta tuli jopa ikimuistoisempi ja hauskempi pienten kömmähdyksien kera!
Siinä missä eilinen synttäridinneri nautittiin yhdessä Helsingin vilkkaimmista ravintoloista, vietetään tämän illan juhlia viinikellarin rauhassa. Ystäväpariskuntani nimittäin viettää yhdistettyjä syntymäpäiviään ja kokkailevat istuvaa dinneriä yli 20 hengelle! En malta odottaa miten ikimuistoinen ilta on luvassa – tämä pariskunta nimittäin osaa järjestää niin illallisia kuin juhlia. Ja mitä parasta on, että näen illan aikana paria kymmentä hyvää ystävääni pitkästä aikaa. Det skall bli SÃ… kul!
Seuraa juhlaviikkoani Instagram storyjeni @charandthecity kautta!