Pienyrityksiä tukevassa kaupallisessa yhteistyössä: TRE
Kulkiessani pitkin Aleksanterinkatua kohti TRE Christmas Marketia mietin, että voisin jouluista myyntitapahtumaa tukeakseni nostaa blogissani esille vaikka 3 suosikkituotettani TREn joulumarkkinoiden valikoimasta. Kolme tuotetta, niinkun ruotsiksi tre, TRE! Hah, olimpa ovela. Vierellä kulkeva mies ei hihittänyt yhtä paljon vitsilleni kuin minä itse…
Kävin kyseisillä joulumarkkinoilla jo viime talvena ja tein silloinkin mahtavia lahjalöytöjä, joten odotukset olivat tämän vuoden kohdalla koholla. Odotetusti tila oli täynnä hyviä lahjaideoita (tarkalleen ottaen 3000 erilaista!) ja tuotteita oli monelta suosikkimerkiltäni (olihan joulumarkkinoilla vain sellainen 150 kotimaista brändiä!). Pidemmittä puheitta, tässä olisi oma top TREni:
GRANdesignin Oksa-himmelivaasi
Tänä jouluna en halua sen suuremmin koristella kotiani jouluiseksi, sillä tulen olemaan paljon poissa kotoa. Mutta koska r a k a s t a n joulua, en toki malta olla koristelematta edes pienesti. TREn Christmas Market Facebook-sivuilla jo bongasin tämän GRANdesigning Oksa-himmelivaasin messinkisenä ja mietin, että se olisi täydellinen ikkunaamme – ja niin se olikin. Kävin lähikukkakaupastamme hakemassa siihen hieman mustikkapensaan oksia, jotka kuivuvat kauniisti ajan kanssa. Ihan täydellinen sisustuslahja, jos minulta kysytään!
Mia Höytön Lumous-seerumi
Rakastan Mia Höytön tuotteita ja voinkin suositella niitä lämpimästi kaikille! Itse paketoisin Lumous-seerumin kauniisti vaikka pyyhkeen kera, ja antaisin hemmottelulahjaksi tyttökavereilleni (tai äidilleni!). Ehkä kirjoittaisin korttiin vielä kutsun saunailtaan? Itse odotan jo innolla joulusaunaa, jonka jälkeen on ihana levittää kosteuttavaa seerumia puhtaalle iholle ja nauttia illasta kylpytakkiin kietoutuneena…
Anno Designin marmorikulho
Annon tuotteiden jälleennäkeminen markkinoilla on samalla aivan mahtavaa, mutta hieman kummallista. Osa ehkä muistaakin taustani Kodin1:sessä, joten Anno on itselleni erittäin rakas… Onnea on, että sen parissa työskentelee vieläkin samat tyypit, joten voin olla luottavainen, että tämä oikeasti on se tuttu ja turvallinen Anno. Marmorikulho sai sisäänsä mustikkapensaan oksia, mutta yhtä hyvin se toimisi tuikkukuppina tai nättinä säilytyskulhona niin keittiössä kuin kylpyhuoneessa.
TRE x Brother Christmas x VIMMA
Ja tiedättekö mitä – jos ehditte piipahtaa TRE:n Mikonkadun konseptikaupassa tai kätevästi shoppailla TREn verkkokaupassa nyt black weekendinä (sunnuntaille 26.11. asti), niin alennusmyyntien sijaan TRE lahjoittaa 10 % kaikista ostoksista Brother Christmasin ja VIMMAn hyväntekeväisyysprojektiin. Tuotot menevät lyhentämättömänä Turun Yliopiston Keskussairaalan lasten syöpäosaston käyttövaatemallistoon – aivan ihana idea mielestäni! Tässä tulisi omat suosikkini TREn valikoimista – voisin kotiuttaa joka ikisen:
1 6 Square Grid -seinäritilä, Wallment 2 Fine-pussilakanasetti, Anno 3 Dry Deo & Sensivite Spray Toner, Olivia Klein
4 Lempi-hylly, Hakola 5 Aitta-matto, Finarte 6 Moon-rahi, Hakola
7 24 Bottles, Thermo Bottles 8 Cozy 3:n istuttava sohva, Hakola 9 Happy Homes -kirja
Jos TRE konseptikauppa ei ole vielä teille tuttu, niin suosittelen lämpimäisti piipahtamaan seuraavalla Helsingin visiitillänne (tai Helsinki-Vantaan lentokentälle suunnatessanne!) – TRE nimittäin kokoaa yhden katon alle mm. kiinnostavinta suomalaista muotoilua ja vaatesuunnittelua! Ihan täydellinen vinkki muualta matkaajille ja myös meille muille kotimaan valikoimasta kiinnostuneille. Lisäksi paikka on ihan paras joululahjaostosten tekemiseen!
Top TRE -joululahjatoiveeni:
♡ TREn kautta bongasin omalle iholleni ihan täydelliseltä kuulostavan Olivia Klein -kosmetiikkasarjan, joka sopisi kylppärinkaappiini Mia Höytö -tuotteiden viereen. Kyseessä on nimittäin puhdas tuotesarja, joka on kehitetty herkistyneille ja allergioista kärsiville, eli hoi kaikki muut herkkäihoiset siellä!
♡ Toinen joululahjatoiveeni on laadukas vesipullo – Thermo Bottles pitää juoman kylmänä 24 tunnin tai kuumana 12 tunnin ajan. Oikeastaan toiveissa olisi näitä jopa kaksin kappalein – yksi käsilaukkuun & työpöydälle toinen. Ja lisäksi siinä yhdistyy niin tyylikäs design kuin ekologisuus – ei enää muovipulloja!
♡ Jos minulla on sisustuksen suhteen yksi paha päähänpinttymä, on se samettinen rahi – Hakolan Moon-rahi näyttä juuri oikean kokoiselta ja puuteriroosan väriseltä!
P.S. Tein tämän postauksen pienenä jouluyllätyksenä TREn mahtaville tyypeille,
erityisesti Sallille ♡
INSTAGRAM (@charandthecity) / FACEBOOK / PINTEREST
Blogiyhteistyö - Bloggsamarbete / Joulu - Jul / Kauneus - Skönhet / Sisustus - Inredning