Tänä kesänä vietin juhannusta tuttuun tapaan parhaiden ystävieni kanssa heidän uudella kesämökillään. Jos on vain mahdollista, en mielelläni jää keskustaan juhannuspyhiksi, vaan itselleni se ainut oikea paikka on kesämökki jossain luonnon helmassa. Joten olen iloinen, että ystäväni kutsuivat minut mukaani heidän mökilleen, vaikka se ei vielä ihan valmis olekaan.
Maalaustyöt ovat vielä ihan kesken, suurin osa kalusteista valitsematta ja piha täysin istuttamatta, mutta vaikka paikka oli kuinka vaiheessa – ihastuin siihen täysin! Vai mitä sanotte postauksen kuvissa vilahtelevasta kesämökistä? En malta odottaa, että pääsen loppukesästä esittelemään teille hieman valmiimpaa mökkiä!
Avoin pohjaratkaisu, korkea huoneenkorkeus ja isot ikkunat luovat tilantuntua!
Julkisivu on vielä maalaamatta – suunnitelmissa on kaunis harmahtava sävy! Ihan täydellinen valinta, jos minulta kysytään!
Mökin nuorin asukas tulevan kummitätinsä sylissä 🙂
Ihana pikkutakka, jossa polttelimme puita eräänä sateisena iltana… Mikä tunnelmanluoja!
Terassille on suunnitteilla niin ruokailuryhmää, aamiaispöytää kuin oleskelualuetta – toivottavasti tulisi oikein aurinkoinen tästä ensimmäisestä kesästä!
Mökin edustalta löytyy sauna, jossa kävimmekin juhannuspäivänä saunomassa vihtojemme kera. Ja melkein pulahdin myös uimaan – tai ainakin kastelin jalat! 😀
Koska Tammisaaren seutuvilla oma kännykkäliittymäni ei oikein toimi (ihan hyvä pitää some-taukoa!), löytyi laukusta onneksi kesäluettavaa uusimman ELLE-lehden muodossa.
Maisema mökin terassilta ilta-auringossa merelle päin… Joka ilta otin hieman omaa aikaa ja istuin tovin laiturilla vaan ihastellen maisemia.
Eli kovin rauhallinen juhannus takana, mutta ehkä ihan hyvä niin. Elämässä on viime aikoina tapahtunut niin paljon, että välillä on pakko vain pysähtyä ja ottaa aikaa itselleen ja ajatuksilleen. Kiitos vielä maailman parhaille ystäville juhannusseurasta – ensi kerralla nähdään mökillä ehkä maalauspuuhissa?