Sunnuntaiaamu alkoi leppoisasti sisustuslehtiä selaillen, kädessä Stefan Lindforsin suunnittelema Ego-kuppi kukkuraisillaan lattea. Lehtienselailulla oli tällä kertaa myös tarkoitus, sillä etsin osviittaa öljyvärimaalausta varten. Teetämme olohuoneen seinälle suurikokoisen maalauksen, ja olenkin kerännyt runsaasti toiveita, esimerkkejä ja värimalleja sitä varten. Valkoista paksua pintaa, seassa hieman beigeä sekä harmaata ja yksityiskohta kuten taiteilijan (eli avomiehen äidin) signeeraus mustalla..
Fequi says
Aikamoisen huonon näköistä vaahtoa tuossa Latte-kahvissasi, siis näin ekspertin silmin. Sulla ei taida olla ihan mitään kovin ihmeellistä espressokonetta käytössäsi?
Char says
Heh, en ole sen kummemmin edes miettinyt sunnuntai-latteni “vaahdon laatua”, kunhan se maistuu hyvälle 🙂
Anni says
Kuulostaa hyvältä! Saanko muuten kysyä, että miksi et halua paljastaa kasvojasi täällä? Liittykö se ihan puhtaasti yksityisyyteen, vai teetkö esimerkiksi sellaista työtä, että siitä olisi haittaa? 🙂
Char says
Ihan vain yksityisyydestä on kyse 🙂
Anonymous says
Moikka! Mistä tuo Burberryn panta on ostettu?
-Heidi
Char says
Se on ulkomailta!
Violette says
Mahtava mahdollisuus, että voi noin paljon vaikuttaa taiteilijan teokseen!
Tulin tänne blogiisi taas etsimään inspiraatiota ja jälleen kerran sitä sain, kiitos! Tämän vuoksi halusin antaa sinulle jotain pientä, käy kurkkaamassa blogissani…
Char says
Oi, pitää käydä kurkkaamassa 🙂 Ja kiva kuulla, kiitos!
Nanna says
Ihana tuo kahvikuppi! 🙂 Itselle se olisi vaan liian pieni, tarvitsen aina iiison kupillisen kahvia! 😛
Char says
Hih, itse juon aina välillä vain puolikkaan mukillisen, joten olen huomannut että tämä pikkukuppi on aika kätevä minulle 🙂
Anonymous says
Hei, olen lukenut blogiasi jo jonkun aikaa ja tykkään kovasti tyylistäsi. Jostain syytä tämä kirjoitus kuitenkin hämmästytti minua. Ymmärrän hyvin, että taiteilijalle annetaan toiveita värityksen ym. suhteen, jotta teos sopii kotiin, mutta tässä on mielestäni menty jo vähän liian pitkälle. Jos taiteilija on vielä noinkin läheinen, hän varmasti tietää ja tuntee teidän tyylinne ja teidät. Osoittaisi enemmän luottamusta taiteilijan kykyjä ja taitoa kohtaan, jos ei etukäteen määriteltäisi jopa signeerauksen väriä. Jos minulle joku antaisi noin tarkat ohjeet, saattaisin miettiä mielessäni: "Etkö usko, että osaan tehdä teille sopivan taulun? Jos kerran olet jo mielessäsi tehnyt teoksen, pitäisikö sinun sitten tehdä se kokonaan itse… vai haluatko vain minun nimeni siihen?" En sano tätä yhtään pahalla, mutta minulle vain tuli vähän paha mieli kirjoituksestasi ja toivon, ettei samoin käy avopuolisosi äidille. En jaksa uskoa, että ainakaan tahallaan niin tekisitte. Idea kun on kuitenkin kaunis 🙂
annis
Char says
Kannattaa muistaa, että tämä postaus on tehty blogini lukijoille, ei taiteilijalle. Postauksessa avaan teoksen ideaa teille. Eli kyseessä on juuri ideoista ja toiveista, eikä suorista ohjeista tekijälle 🙂
COCO says
Mulla niin sama juttu mielessä meidän olohuoneen seinälle. 😉 Tuleeko teidän maalaus isolle vaneerilevylle vai mihin.
Ja voi fuk, mikä toi eka Fequin kommentti on! x) Haloo! 🙂
Char says
En muutes vielä edes tiedä minkälaiselle pohjalle tulee, projekti on sen verran alussa vielä 🙂 mutta esittelen ehdottomasti teoksen kun se on valmis. Ja ensi viikon tapaamisen jälkeen tiedän varmaan jo paljon enemmän. Olen pikkasen innoissani 🙂 tuollainen on ollut toiveena jo niin kauan!
Anu says
Kolmannen kuvan tyylin taulu edustaa juuri siitä tyyliä mistä tykkään. En ole koskaan tykännyt maalauksista joissa on selkeästi tunnistettavia ihmisiä, paikkoja, maisemia jne. vaan olen aina tykännyt eri värien yhdistelmistä jotka eivät kuitenkaan muodosta mitään varsinaista selkeää kuvaa.
Char says
Oh, sama täällä 🙂 Kaunis värimaailma paksuilla öljyväreillä, ja se on siinä!
BonBon says
Haluaisitkohan antaa vähän mielipidettä Lauren Conradin L.A. Candysta? Pidän sarjasta kovasti, joten ei kai kirjakaan voi tuottaa pettymystä? 😉
Char says
L.A. Candyä oli vallan hauska lukea, kun on sarjaa seurannut innokkaana 🙂 ihan perushömpän sijaan, oli mielestäni mielenkiintoista miettiä kuka kukin kirjan henkilöistä voisi olla, tai miten ehkä itse sarjaakin on kuvattu.
Esba says
Uuden Dekon tunnistan, mutta mistä lehdestä nuo alimmat kuvat ovat? Tuo sininen sohva näyttää kivalta. Lukiko lehdessä, kenen valmistama/suunnittelema se on? Siksi tässä kyselen 🙂
Char says
Sininen sohvakuva on Elokuu 2009 Glorian Koti -lehdestä sivulta 45. Ja sohvasta siinä lukee näin: “Musiikista ja elokuvista nautitaan Zanottan Alfa-sohvalla, keskellä Anna E. Vaaralan pellavaisia Väre-tyynyjä.” 🙂
Anonymous says
hei,
olen vähän samoilla linjoilla anniksen kanssa, ja hiukan hämmästynyt taiteilijalle annetuista ohjeistuksesta. mutta ilmeisesti kyseessä on enemmänkin teosten tunnelmaan ja värimaailmaan liittyviä ajatuksia, eikä toivottavasti tarkkoja opastuksia. työskentelen itse kuvataidealalla, joten ehkä sen takia teksti kummastutti, muuten tyylikästä blogiasi on aina mukava lukea.
anna
Char says
Hei 🙂 Kannattaa muistaa, että tämä postaus on tehty blogini lukijoille, ei taiteilijalle. Postauksessa avaan teoksen ideaa teille. Eli kyseessä on juuri ideoista ja toiveista, eikä suorista ohjeista tekijälle.
Jutta says
Kuulostaa upealta tuo idea taideteoksesta, ja vielä se, että läheinen henkilö tuon taulun tekee, tuo sille varmasti lisää tunnearvoa 🙂 Toisin kuin joku aikaisemmin oli kommentoinut, niin mielestäni on hyvä että annetaan jotain "ohjeita" taiteilijalle, jotta tulos on sotten miellyttävä, ja sitä jaksaa katsella vaikka lopun elämää.
Char says
Ehdottomasti 🙂 paras tupaantuliaislahja mitä saada voi!
Mimi says
Itsekin olen taidetta harkinnut hankkivani, tosin suunnittelin itselleni maalausprojektia kesäksi. 🙂 Kesällä ei tarvitse enää miettiä mitään opiskelujuttuja, joten voisin vihdoinkin muutamien vuosien taukojen jälkeen ottaa siveltimen käteen ja kehitellä jotain tyhjälle olohuoneen seinällemme. Ideoita olen kehitellyt myös kovasti, saa nähdä mitä lopputulos tulisi olemaan. Maanläheiset sävyt ovat itselleni läheisiä, tosin jokin kirkaskin, esim. punainen, olisi aika säväyttävä. 🙂
Char says
Oi, ihana idea itse maalata teos! Meidän taulussa on paljon valkoista ja harmaata, piristeenä hieman mustaa ja terracottaa. Teos on valmis, kuivumassa ja sitten kehystetään!