Koska parhaillani makoilen bungalowissamme jossain ihanassa thaimaalaisessa vatsataudissa (joo-o-!), ajattelin, että voisin samalla kirjoitella keskiviikon koetteluksistamme. Päätimme tosiaan muutaman Khao Lakin rannalla vietetyn päivän jälkeen vuokrata minubussin kuljettajan kera ja lähteä päiväksi Phuketiin, niin kiertelemään kaupoilla kun käväisemään temppeleissä. Päivästä ei kuitenkaan tullut ihan sellainen kuin kuvittelimme..

Olimme juuri hypäneet kuljettajamme kyytiin Patong Beachin äärellä sijaitsevan ostoskeskuksen ulkopuolella, kun yhtäkkiä kadulle syöksyi ihmisiä aivan paniikin vallassa. Kengät lensivät ihmisten jalasta ja joku tiputti kypärän siinä hälinässä. Emme ymmärtäneet laisinkaan, mitä tapahtui.

Kun kyselimme kuljettajaltamme, saimme vastauksena: “Tsunami. Tsunami coming here!“. Tässä vaiheessa menimme aika hiljaisiksi. Koska kuljettajamme ei osannut paljoakaan englantia, otimme kännykät käteen ja koitimme huonosta verkosta huolimatta surffailla edes jotain informaatiota.

Koska ihmiset sananmukaisesti juoksivat henkensä edestä kadulla, mutta autojen ja skoottereiden täyttämä katu (Tsunami Evacuation Route) taas oli ihan tukkeessa, päätimme vaihtaa paremmat kengät jalkaan, pakata passit ja muut tärkeät pikkulaukkuihin ja irrottaa turvavyöt, jos kohta joutuisi hyppäämään kyydistä kadulle juoksemaan..

Sydän kurkussa istuimme kuitenkin paikoillamme, vaikka joku yhtäkkiä kiljuikin automme takana samalla kuin yksi mies yritti kiivetä ylös sähkötolppaa(!). Siinä meinasi jopa tulla pieni paniikki, että nytkö se aalto iskee.. Mitään ei tapahtunut ja pikkuhiljaa liikenne alkoi edetä, joten ajoimme yhä ylemmäs ja ylemmäs.

Kukkulan korkeimmalle kohdalle olivat monet pysähtyneet tiirailemaan merta. Vastassa oli kovin vakavia ilmeitä, itkuisia kasvoja ja monilla kännykät korvillaan. Myös kuljettajamme soitteli hädissään niin perheelleen kuin vaimolleen. Edesmennyt oli kuollut 2004 tsunamissa, joten hänellä oli kova hätä perheestään 🙁

Koska Khao Lakiin, jossa bungalowimme sijaitsivat, ei ollut turvallista mennä (järistys oli tuntunut siellä asti ja aluetta alettiin myös evakuoimaan), päätti kuljettaja, että hän veisi meidät turvaan kotiinsa Phang Nga´n. Tästä alkoi noin tunnin mittainen pakomatka, tuhatta ja sataa punaisia päin, kokoajan kelloa vilkuillen, ehtisimmekö pois saarelta ajoissa..

Illan vietimme sitten kuljettajan kodissa keskellä no, viidakkoa. Pienissä hökkeleissä, joiden pihalla juoksi niin kanoja kuin koiriakin, asui hänen suuri perheensä, kolme kokonaista sukupolvea. Ja he olivat niin vieraanvaraisia että! Tarjosivat niin kylmää juotavaa kuin laittoivat illallista, ja kohta kaikki olivat kertynyt ympärillemme. Olimme varmasti aika nähtävyys siellä 🙂

Illanmittaan soittelimme perheillemme ja seurasimme uutisia, ja vihdoinkin saimme luvan palata Khao Lakiin. Niin tai yrittää palata, hotellin pihaa pidemmälle ei päästy. Uusi jälkijäristys oli kuitenkin tullut ja paikkaa evakuoitiin taas. Meidät vietiin vuorella sijaitsevaan Tsunami Evacuation Centeriin, kunnen hälytyssireenit alkoivat taas soida. Tällä kertaa kuitekin hyvien uutisten kera, tsunamivaroitus oli peruttu!

Kovin rauhallisin mielin emme kuitenkaan Bang Niang -rannan läheisyyteen palanneet, vaan vietimme aika lailla unettoman yön. Aamu valkeni kuitenkin oikein aurinkoisena ja rentouduimme parhaamme mukaan niin altaalla kuin hieronnoissa, suunnitelmana nauttia loppulomasta vielä täysillä. No, se tökkösi viimeöiseen vatsatautiin, joka hieman helpotti kun lääkäri kävi antamassa jonkun pistoksen kankkuuni ja jätti aikamoisen kasan pillereitä (oksennuslääkettä, vatsakramppilääkettä, antibioottikuuria..) yöpöydälleni. Ehkä tämä vielä tästä, tänäiltana kun täällä juhlitaan paikallista uutta vuottakin!

Eftersom jag förtillfället ligger inne i vår bungalow i någon thailändsk magsjuka, så tänkte jag att jag under tiden kunde berätta lite om onsdagen.. Efter att vi solat och badat i några dagar vid Bang Niang, beslöt vi oss att hyra en minibuss med chaufför och åka till Phuket, för att ströva runt i butiker samt besöka några tempel. Dagen blev tyvärr inte helt sådan, som vi planerat..

Vi hade just hoppas på vår skuts vid att köpcenter som ligger helt vid Patong Beach när folk rusade ut på gatorna. Och ja ordagrant rusade, så att de tappade skor på vägen och hjälmar flög i marken. Panik i bygget, så att säga. Och vi förstod ju inte alls vad som pågick. Vår chaufför talade inte så bra engelska, men fick ändå ur sig: “Tsunami. Tsumani comg here!”. Det var då även vi började få lite panik..

Medans folk sprang för sina liv på gatorna, satt vår skjuts fast i rusningen av mängden bilar och skotrar som sökt sig till Tsunami Evacuation Route. Vi började byta om till bättre skor, plockade fram passen och tog av oss säkerhetsbälten, om vi skulle hamna hoppa ut ur bilen och börja springa vi med. Trots att någon gallskrek i något skede och en man i panik försökte klättra uppför en elstolpe, så hände det inget och trafiken började äntligen bra.

Vi åkte allt uppåt för kullen. Folk stod där uppe och kikade mot havet med allvarliga miner, tårar rann ner längs ansikten och telefonerna var i högsta hugg. Även vår chaufför ringde till sin familj samt fru (den förra dog i tsunamin 2004), för att kålla var de var och allt var ok. Eftersom vi inte kunde återvända tillbaka till Khao Lak (var våra bungalows låg), bestämde sig vår chaufför att köra oss hem till sig.

Så med gasen i bottnet mot alla röda ljus susade vi mot Phang Nga och deras lilla hydda mitt i djungeln. På gården sprang såväl hönor som hundar och de var alla så vänliga mot oss. Där spenderade vi sedan hela kvällen, tills vi fick lov att återvända. Vi hann inte längre än till hotellets gård, innan vi igen skulle evakueras, denna gång upp till ett berg. Om en stund började alarmet tjuta, men denna gång var det goda nyheter, tsunamivarningen hade tagits bort och vi fick åka ner igen. Nu är allt riktigt lugnt och bra, ja förutom att jag legat och spytt halva natten. Fick dock en injektion i skinkan på morgonen, så hoppeligen är jag i skick för att fira lokala nyåret ikväll!

Matkustelu - Resor