Viime viikolla suuntasimme aamuvarhain kummilasteni kanssa Roihuvuoren kirsikkapuistoon, ja vaikka aamu oli kirkas mutta kolea, kannatti herätä kukonlaulun aikaan, sillä näkymä oli aivan mieletön! Viime vuonna kun kävin samaisessa puistossa, oli kaunein kukinta-aika jo ohi, joten jos jonkin vinkin voin antaa, on se suunnata ajoissa paikalle, ja jos kuvausrauhaa kaipaa, niin laittaa herätyskello soimaan aamuvarhain, varsinkin jos on kyseessä viikonloppu. Ja vastaus kysymykseen, että kannattaako puistoon oikeasti suunnata, niin annan kuvien puhua puolestaan, siis miten kaunista voikaan olla:
Parhain muistoni kirsikkapuista on kuitenkin jostain ihan muualta kuin Roihiksesta. Kun tasan vuosi sitten olin viettämässä synttärimatkaani Amsterdamissa ja olimme Sohvin kanssa kulkemassa päivän päätteeksi heille kotiin, niin huomasimme aivan mielettömän upeasti kukoistavat kirsikkapuut yhden kukkakaupan ulkopuolella. Olimme heti, että tuonne pitää suunnata heti seuraavana aamuna, ennenkuin kukoistus loppuu. No mehän heräsimme kukonlaukun aikaan ja riensimme samaiselle kukkakaupalle, vaan huomataksemme, että kirsikkapuut eivät olleet aidot. Siinä hieman nauratti meidän panikointi, mutta pääsimme ainakin ajoissa liikkelle sinä päivänä ja tuli otettua kauniit kuvat muistoksi.
Ja Damista puheen ollen, niin näistä Sohvin kanssa vietetyistä synttärimatkoista on näköjään tullut tapa, sillä olen tällä hetkellä suuntaamassa nokka kohti Amsterdamia! Kun parhain ystävä soittaa, että hei mitä teet seuraavina viikkoina, niin ei mene kuin pari minuuttia, ja lentoliput ovat buukattu. En kestä, että saan viettää seuraavan viikon mitä parhaimmassa seurassa – ja tehdä samaa kuten me aina teemme; kaikkea ja ei yhtikäs mitään, ja meillä on aina yhtä ihanaa yhdessä!
Tervetuloa seuraamaan Amsterdamin matkaani Instagramissani @charandthecity
Kuvat: HomeandBella
Jenni S. | big mamas home says
Roihuvuoren puut ovat kyllä mielettömän upeita. Minulla on ollut tällä viikolla kalenteri niin täynnä, että olen pystynyt seuraamaan kukkaloistoa vain kuvista. Ensi vuonna sitten. ❤
Hyvää matkaan Sohvin luo. ?
aiai says
Vielä kukkii kirsikkapuut kauniisti. Lauantaiaamu tosin sumuinen, muttei haitannut. Kiitos vinkistä ja kauniista kuvista!