Kun heräsin tänään oli mitä tavallisin maaliskuinen tiistai. Instagramissa minua seuranneet ovatkin päässeet seuraamaan mitä kepeintä kevätpäivää – aamun kosmetiikkapressitilaisuudesta terassilla nautittuihin kupliviin ja nyt illalla olisi tarkoitus, että meille Töölöön olisi tulossa illallisvieraita. Tiedättekö sellaisen hyvän päivän, ja hetken, kun tuntuu, että elämässä sanan mukaisesti paistaa aurinko?

Sellaisenakin hetkenä voi törmätä suoraan seinään. Kun puhlin soi ja saat kuulla sanat joita et voi uskoa todeksi. Rakas ystävä on poissa. Muistan vaan sanoneeni puhelimeen, että EI hän ole kuollut. Ei hän ole. Puhelimen näytöllä vilkkuu hänen viimeiset sanat minulle, joihin en ikinä ehtinyt vastata… Ristiriita tämän päiväisten aurinkoisten kuvien ja tämän hetken surun tunteiden välillä on niin suuri, että sitä ei oikein voi käsittää.

Deltar i sorgen och kan inte tro att dethär är sant.

Arkielämä - Vardagslivet