Kaupallinen yhteistyö: Nissen & Suomen Blogimedia
Nykyään kun olen yrittäjä, työskentelen pääsääntöisesti kotona, välillä kahvilassa, joskus reissun päällä, tai milloin missäkin. Mutta eniten nökötän kyllä tietokoneen tai älypuhelimeni näytön edessä kotisohvalla, nojatuolissa tai jos oikein laiska maanantaiaamu on, niin sängyssä vielä peiton alla. Ei ne ergonomisimmat työskentelypaikat, joten lupaan parantaa tyyliäni – tai siis ryhtiäni – ja siirtyä yhä enemmän pöydän äärelle työskentelemään. Tosin työskentelin missä tahansa, rasittaa jatkuva näyttöjen tuijottaminen silmiäni…
Kävin sitä edellisessä työpaikassani ollessani viimeksi optikolla. Minulla on aina ollut ns. täydellinen näkö, mutta koska kummatkin vanhemmistani ovat saaneet silmälasit taas todella nuorina, olen jotenkin aina ollut valmistautunut siihen, että kyllä ne lasit minullekin vielä tulee. Tuolloin kärsin pahoista migreeneistä ja mietin, voisiko syy olla näössäni – jos näen huonosti ja kokoajan joudun tarkentamaan katsettani? Mutta ei.
Nyt kun edellisestä näöntarkastuksesta on kulunut huomaamattani se viitisen vuotta, halusin ehdottomasti käydä tarkistuttamassa tilanteen. Mutta miksi on niin vaikea saada itseään käymään näöntarkastuksessa? Sehän ei vie kuin hetken aikaa – vartin jos tarkkoja ollaan! Nissenillähän on ilmaiset optikon tekemät näöntarkastukset ja lisäksi ajan voi varata verkossa etukäteen, jolloin ei joudu liikkeessä jonottamaan edes hetkeäkään. Itse kävin kätevästi Kampin kauppakeskuksen Nissenillä, joka sijaitsee katutasolla, eli paikka mistä kuljen useinkin ohi. Ja lopputuloksen näette näissä kuvissa:
Teetkö paljon päätetyöskentelyä? Hanki lasit joissa on sinivalosuoja!
Optikon tekemässä näöntarkastuksessa selvisi, että näköni on kyllä ihan hyvällä mallillaan vieläkin; kaukonäössä -0,25 hajataittoa ja lähellä taas +0,75. Tärkeintä oli kuitenkin se, että päätetyöskentelyni takia aloimme juttelemaan sinivalosta ja sen haittavaikutuksista. Koska tosiaan tuijotan tietokoneen ja älypuhelimeni näyttöjä ihan luvattoman määrän tunteja vuorokaudessa, altistan silmäni suurelle määrälle sinivaloa. Se on se, joka voi aiheuttaa silmien kuivuutta tai punoitusta, päänsärkyjä tai jopa unettomuutta. Olette varmasti kuulleet, että sinivalon takia ei pitäisi enää iltamyöhään tuijotella vaikka kännykän ruutua? Sinivalo nimittäin kertoo aivoille, että olisi päivä ja aika piristyä, ja haittaa täten melatoniinintuotantoa.
Tämän takia hankin vihdoinkin ns. lukulasit, joissa on sinivalosuoja, eli Blue blocker. Se on pinnoite, joka suojaa silmiä näyttöpäätteiden sinivalon aiheuttamalta kuormitukselta ja on ihan korvaamaton apuväline juurikin päätetyötä tekevälle = eli minulle! Käytän laseja lähinnä työskennellessäni (poikkeus on kuvia käsitellessäni, jolloin en halua sinivalosuojan vaikuttavan näytön värisäätöihin), mutta joskus viiletän ne päässä myös kaupungilla – olen nimittäin aina pitänyt silmälaseista.
Malliksi valitsin kovin klassiset Bossin kehykset. Mietin alunperin mustia kehyksiä, mutta nämä ruskeakuviolliset tuntuivatkin lopulta parhaimmilta kasvoilleni. Ja koska minulla on jatkuvasti niin aurinko- kuin silmälasien kanssa se ongelma, että nenäni on kovin kapea, eivätkä lasit oikein sellaisinaan istu päähäni, laitettiin minulle laseihin ns. nenätyynyt. Nehän saa asennettua laseihin kuin laseihin, eli jos jollain muulla on sama ongelma, niin muistakaa tämä kikka! Valikoima laajenee huomattavasti, kun ei tarvitse pysytellä vai malleissa, jossa on valmiiksi nuo nenätyynyt.
Char & the city -blogin lukijat saavat näyttämällä tätä postausta Nissen-myymälässä -20% alennuksen ostaessanne normaalihintaiset silmälasit. Tarjous on voimassa 30.11. asti ja sitä ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai kampanjoihin.
Lue myös aiempi Tyylini kulmakivet: aurinkolasit -postaus!
Merja says
Tosi hyvännäköiset klassiset pokat, pehmeämmät kuin mustat. Sopii oikein hyvin sinulle, kuten myös piristävä housuasu.
charandthecity says
Voi kiitos Merja 🙂 Ja huomasin saman, että mustat tuntuivat ehkä jopa liian kovilta kasvoilla, kun taas nämä rusehtavat tuntuivat heti omilta. On tosiaan hyvä mennä kokeilemaan laseja ihan ajan kanssa – ja antaa myös ammattilaisen auttaa!
S says
Hei, mistä tuo ihana neule mahtaa olla peräisin? 🙂
charandthecity says
Hei S 🙂 Neule on &Other Stories -merkkinen ja tänä syksynä keskustan myymälästä ostettu, eli sitä voi hyvin vielä löytyä heidän valikoimistaan.
Ida says
Todella kivat lasit, ja sopii hyvin kasvoillesi! 🙂 tuo neule on myös aivan ihana.
Joonas Koskinen says
Toimiikos noi lasit hyvin myös netistä tilattuna? (täällä suositeltiin: https://asmr.fi/sinivalolasit/) Vähän tossa eilen mietin, että pitäisikö sijoittaa näihin. Ilmeisesti toimii hyvin. Optikolla vähän tyyriimpää mutta laadukkaampaa tavaraa tietenkin