Instagramissa minua seuranneet pääsivätkin storyjen kautta viime viikonloppua seuraamaan mitä täydellisintä kesäviikonloppua ystäväpariskunnan uudella kesämökillä. Unelmien kesämökillä, sanoisin minä. Sen verran ihana viikonloppu on takana, että en malta olla jakamatta kuvia myös täällä blogin puolella, sillä en usko että olisin ainoa, jolla on ihan jäätävä kesämökkikuume! Vai olenko?
Tämä sama kesämökki (tai TALO!) kuume nousee esiin joka ikinen kevät ja laantuu vasta syystuulien puhaltaessa. Siinä missä aikaisemmin unelmat kuitenkin kovasti olivat keskustassa asumisessa ja ulkomailla lomaillessa, on viime vuosien aikana kelkka alkanut kovasti kääntyä siihen, että unelmoin muutosta pois Helsingistä, tai ellei muuta niin ainakin että lähistöllä olisi kesämökki, jossa voisi asua keväästä syksyyn asti. Vielä ei kuitenkaan taloa tai mökkiä ole näköpiirissä, joten onnea on ystävät joiden mökillä voi käydä vierailemassa:
Osa ehkä muistaakin kyseisen mökin (ja ystäväni samaisessa valkoisessa kesämekossaan) viime vuoden loppukesän White party – astetta hienommat rapujuhlat –postauksesta.
Vuoden aikana on tapahtunut paljon ja kesämökki on saanut uuden, tyylikkään värisävyn yllensä – ja ikkunakarmit ovat hohtavat valkoiset! Niin raikas lopputulos!
Tänä kesäviikonloppuna saimme nauttia +28 asteisista kesäpäivistä, joten tottakai katoimme niin aamiaisen, lounaan kuin illallisenkin ulos terassille!
Onnea on moderni mökkikeittiö astianpesukoneella ja laadukkaat keittiötekstiilit, myös kesämökkeillessä! Paperiset servetit olisivat menneet merituulen mukana jo aikoja sitten…
Pieni kummityttöni täytti viime viikolla vuoden, joten juhlistimme pienellä porukalla hänen 1-vuotissyntymäpäiväänsä myös mökillä, kesäisen mansikka-juustokakun muodossa.
Ensi viikonloppuna olisi sitten virallisten synttärijuhlien vuoro, ja ristiäisistä poiketen niitä vietetään ystäväpariskuntani kotosalla keskustassa. Enkä malta odottaa – niistä tulee mitä suloisimmat 1-vuotisjuhlat!
Viikonloppuna ehdimme synttärijuhlien lisäksi myös hieman ideoimaan lähestyvää juhannusta – miten olisi viettää sitä kesämökiltä käsin pienellä porukalla – saunoen, grillaten ja vaan (toivottavasti) aurinkoisesta säästä sekä upeasta kesämökistä nauttien?
Kesämökki alkaa nimittäin myös sisältä näyttämään yhtä valmiimmalta – puunsävy kuultaa kauniisti valkolakkauksen läpi ja vielä olisi tarkoitus maalata ikkunakarmit valkoisiksi – se tulee raikastamaan tilaa entisestään!
Kesämökin sisustus jatkaa ystäväpariskuntani kaupunkikodin linjaa – valkoisia tekstiilipintoja, mustia huonekaluja sekä ripaus marmoria. Muistattekin ehkä tämän Hemma hos herr o fru A –postauksen, jossa esittelin teille ystävieni kaupunkikotia?
Kaupunkodista poiketen kesämökille on valittu enemmän puupintoja ja keittiö on kauniin mattaharmaa. Sopii mielestäni erittäin hyvin harmaansävyiseen mökkiin!
Tasolta sekä kattauksesta löytyy muuten kummitytön synttäreitä varten tuomani hortensiakimppu – samanlainen, mikä nähtiin kohta vuosi sitten pidetyissä ristiäisissä…
Ja tässä hän on – pieni päivänsäde, joka on hienosti oppinut 1-vuotispäivänsä tienoilla seisomaan tuen kera! Apua, minne ensimmäinen vauvavuosi oikein menikään?
Viime kesästä huomasi kyllä sen eron, että mitään ei enää voinut jättää sohvapöydän korkeudelle, sillä pieni oli kokoajan innoissaan kiipeilemässä ylös. Kohta hän alkaakin jo kävelemään…!
Kesälauantain kunniaksi avasimme pullon roséta (ehdoton kesäjuomani). Alkoi ihan itseäni naurattamaan kun samainen pullo ja lasi seikkaili joka kuvassa, mutta eihän roséta voinut jättää perässään lämpimäänkään seisomaan, joten ne tulivat mukaan sisältä ulos terassille.
Minulla on täällä mökillä ollessani tapana aina iltaisin käydä hetken yksin istumassa laiturilla – vain ajattelemassa elämää ja nauttimassa merimaisemista. Ei se hullummalta näytä myöskään päiväsaikaan!
Myös kummityttöni pääsi meidän mukaan ihailemaan merimaisemia mökin vierellä kohoavilta kallioilta! Sanoinhan, etä pian hän jo kävelee! *tähän itku- ja sydänsilmäemoji*
Näillä kallioilla on otettu ensimmäiset kaveriporukkakuvat tasan 10 vuotta sitten, ihka ensimmäisissä rapujuhlissa, jossa tutustuin koko tähän porukkaan…
Jokavuotiset rapujuhlat ovat tottakai myös suunnitteilla – kesän parhaimmat juhlat jos minulta kysytään. Varsinkin, kun tänä vuonna on 10-vuotisjuhlavuosi kyseessä! Mutta palataan niihin sitten loppukesästä.
Eikö olekin aivan ihana kesänviettopaikka? Saatte varmasti nähdä lisää kuvia kesämökiltä vielä tämän kesänä aikana. Mutta nyt lähden suuntaamaan Fiskarsin Ruukin suuntaan, tiedossa on nimittäin sisustustoimittajien kesäpäivän vietto! Eli jos kiinnostaa sisustusjutut upeissa kesämaisemissa, niin seuraa minua Instagramissa @charandthecity – storyja luvassa koko päivän ajalta iltajuhlintoihin asti!
Jenni S. | big mamas home says
Tuo ystäviesi kesämökki on kyllä upea. Ja voi että miten Bella on kasvanutkaan!
charandthecity says
Eikö olekin kasvanut – pieni tyttö jo kohta, eikä mikään vauva enää :O <3
Ja toinen eikö olekin - olen NIIN iloinen, että pääsin viettämään tuolla viikonloppua, sillä itselläni ei omaa kesämökkiä ikävä kyllä (vielä) ole...
Beata says
Heippa! Saako kysyä, miltä suunnalta mökki löytyy? Itsekin välillä mietimme tontin hankkimista läheltä pääkaupunkiseutua mutta emme oikein tiedä, miltä paikkakunnilta etsiä. Kiitos!
charandthecity says
Heippa 🙂 Saa – Instagramissa jo tägäsinkin, eli Raaseporissa. Meidän ystäväpiirissä monella on Tammisaaren suunnalla kesämökit, osalla saaristossa (Tammisaari ja Hanko ovat aivan ihania kesäkaupunkeja), myös Porkkalanniemi on aivan ihana ja sitten taas muutamalla toiseen suuntaan, eli Sipoon/Porvoon saariston suuntaan 🙂
Anniina says
Ihanat puitteet kesän viettoon! Milläköhän maalilla mökin sisus(seinät ja katto) on käsitelty? Saisitko selville? Meillä alkaa ensi viikolla keittiöremontti mökillä ja tuo kuultomaalaus sopisi seinien sävyksi täydellisesti….jos remppaa laajentaisi koko mökkiin
charandthecity says
Hei Anniina 🙂
Kysäisen heiltä ja palailen tänne! Jos mökkijutut kiinnostaa enemmänkin, niin suosittelen seuraamaan ystävääni Instagramissa, sinne tulee varmasti paljon kuvia heidän mökiltään tämän kesän aikana: https://www.instagram.com/homeandbella/