Sinne se oikein hujahti, meidän ensimmäinen yhteinen vuotemme nimittäin. Kummityttöni täytti toukokuun lopulla vuoden ja tänään on vuorossa hänen ihka ensimmäiset synttärijuhlansa! Tällä kummitädillä on ihan tippa linssissä, kun bloginkin kautta selaili meidän kulunutta yhteistä ensimmäistä vuottamme – mitä kaikkea olemmekaan jo ehtineet kokea yhdessä ♡
Yksi lempivalokuvistani ikinä – meidän ensitapaaminen sairaalassa, kun kummtyttöni täytti minuutilleen 1 vuorokauden. Silloin hän oli ihan uusi tyyppi, jota ihmeteltiin – näyttääkö enemmän isältään vai äidiltään, minkälainen luonne hänelle oikein kehittyy ja tykkäisiköhän hän minusta?
Oikeastaan tarinamme alkoi jo kuukausia ennen ensi-tapaamistamme. Muistan nimittäin vieläkin kun ystäväpariskuntani tuli minun luona täällä Töölössä käymään ja TIESIN (ihan kuten tiesin myös silloinkin, kun he kertoivat minulle, että olivat menneet kihloihin) että he odottivat vauvaa. Eli ennenkuin he saivat lausetta suustaan hihkaisin jo että MÄ TIEDÄN!
Raskausaikana ehdimme ottaa muutamat vauvamasukuvat, joista suosikkini ovat heidän vihkikirkkonsa, eli Tuomiokirkon, edustalla. Samassa paikassa missä pari vuotta aikaisemmin heistä on otettu hääkuvat ♡
Tulevana kummitätinä järjestin tottakai yhdessä raskaana olevan ystäväni muiden läheisten ystävien kanssa vauvajuhlat, jotka noudattivat heidän häidensä teemaa: klassiset, romanttiset ja kaupunkilaiset. Paikaksi valikoituikin Tuomiokirkkoa vastapäätä oleva Sunn, josta jatkoimme vielä pienellä porukalla hemmotteluhoitoihin.
Vauvan syntymän jälkeen ystäväpariskuntani asunto meni remonttiin ja kesämökki oli vasta valmistumassa, joten he tulivat luokseni asumaan muutamaksi viikoksi tänne Töölöön. Mikä sen parempi tapa tutustua pieneen kummityttööni kuin asua saman katon alla.
Viikonloput vietimmekin pitkälti heidän kesämökillään, juhannusta myötä. Tästä taisikin tulla perinne, sillä pian vietämme myös kummityttöni kanssa toista juhannusta putkeen yhdessä. Ei hullumpi perinne!
Vasta valmistuneella kesämökillä vietettiin myös kummityttöni ristiäisiä oikein kesäisissä merkeissä. Ja en vieläkään kestä miten suloiset ristiäiset hänelle oikein järjestettiin ♡
Sylikummina minulla oli pieni stressi, miten olla pudottamatta vauvaa JA miten pitää vauva tyytyväisenä. Kummityttöni viihtyi parhaiten mahallaan ollessaan noin pieni, joten sillä mentiin sitten ristiäisissäkin. Ja ylläni tottakai kummitätimekkoni *, joka näki viime kesänä vielä kahdet ristiäiset! Se on muuten nyt -25 % alennuksessa täällä *!
Ristiäisissä tunnelma oli rento, miehet soittivat muutaman biisin ja tarjoilut olivat ihan vimpan päälle. Ja kun tilauksesta aurinko paistoi, joten saimme ihanat ristiäiskuvat otettua kesämökin terassilla…
Teinkin tuolloin vinkkipostausta ristiäislahjoista, ja voisin myös jakaa teille vinkit 1-vuotislahjoihin, jos teitä kiinnostaa? Itselläni oli ainakin pieni tänka på, että mitä antaisin hänelle synttärilahjaksi. Mutta oikeastaan vastaus oli aika itsestään selvä! Palaan tähän vielä tämänpäiväisten synttärijuhlien jälkeen!
Ja mikä olisi ensimmäinen kesä ilman kummityttöni ihka ensimmäisiä rapujuhlia? Onneksi hän on mitä sosiaalisin vauva ollut – rakastaa ihmisiä ja huomiota, joten juhlinnat ovat aina onnistuneet mitä parhaiten päin hänen kanssaan.
Kesän jälkeen tuli syksy ja näimme varmasti vaikka kuinka monta kertaa, mutta kameraa en tainnut kaivaa esille ennenkuin oli vuoro seuraavien juhlintojen…
Vietimme nimittäin kummityttöni luona Suomen itsenäisyyspäivää juhladinnerin muodossa. Kummityttöni oli tottakai myös pukeutunut juhlateeman mukaisesti mitä suloisimpaan tyllimekkoon. Jäi kummitäti ihan kakkoseksi, ja hyvä niin!
Kuten rapujuhlien kohdalla sanoinkin, on hän aina ollut sosiaalinen, iloinen ja ihmisiä rakastava tyyppi, joten hän viihtyi mainiosti myös mukana meidän juhladinnerillä.
Ystävieni mustavalkoiseen kotiin alkoi ilmestyä yhä enemmän vauvanjuttuja ja pikkuhiljaa myös kummityttöni huone alkoi valmistumaan. Katsotaan jos saisin napattua siitä tänään muutaman kuvan, jos teitä kiinnostaa myös pienten sisustusjutut?
Talvella oli aika myös minun ja kummityttöni ihka ensimmäiselle ulkomaanmatkalle – Tallinnaan! Siellä oli mukana myös pienet kummipoikani, eli kolmen vauvan kanssa asteltiin tuona talvipäivänä laivaan, ja reissu meni ihan yli odotustemme!
Pienet kummilapseni olivat aivan mainioita reissuvauvoja – ja eihän meidän yhteiset reissut tähän jääneetkään…
Kevään tullen tuli nimittäin kummityttöni (vanhempiensa kera tottakai) moikkaamaan minua Thaimaahan! Miten upeaa olikaan jakaa hänen ensimmäinen kaukomatkansa hänen kanssaan.
Ensimmäiset kerrat hiekkerannalla, talomme uima-altaalla… Niin monia hienoja ensimmäisiä kertoja, kuten video missä hän taputtaa käsiään yhteen Hua Hinin kattoterassilla. Ei hullumpi paikka saada kokea ensimmäisiä kertoja!
Rantamaisemista matkasimme vielä Bangkokiin ja koimme yhdessä suurkaupungin vilinää, upeita kattoterassimaisemia ja pitkän paluulennon takaisin Suomeen. Istuin kummityttöni vierellä ja hän suoriutui kyllä lentomatkasta ihan ensiluokkaisesti!
Vapun tienoilla juhlistimme niin vappua kuin lähestyvää syntymäpäivääni vappuillallisen muodossa täällä Töölössä, ja kummityttöni oli tottakai myös mukana juhlinnoissa. Hänen ihka ensimmäinen vappunsa ja sydämenmuotoinen vappupallonsa!
Vapun tienoilla hän ryömi jo vauhdilla ja alkoi kai noilla main myös konttaamaan. Eli siinä missä ennen pystyi vaan jättämään hänet makoilemaan jonkin viltin päälle, meni hän tällä kertaa hurjan vauhtia jo huoneesta toiseen – hyvä, että kummitäti pysyi vauhdissa mukana!
Tuolloin sain myös lukijalta kurjan kommentin, jota availinkin teille hieman 35 ja ei vielä omia lapsia -postauksessa. Lupaan ensi viikolla palata vastailemaan kommentteihin – ne todellakin ovat lämmittäneet mieltä ja merkitsevät minulle enemmän kuin ymmärrättekään.
Kesäkauden avajaisia ja samalla kummityttöni 1-vuotisjuhlia juhlistimme heidän kesämökillään – aurinko paistoi ja söimme niin aamiaista, lounasta kuin illallistakin terassilla.
Tuolloin kummityttöni jo konttasi kuin ammattilainen ja hienosti nousi myös tuolien ja pöytien avulla seisomaan. Apua, kohta hän jo käveleekin! Alla oleva kuva mökin kallioilta on ihan suosikkini – voi pientä!
Ja tänään on vuorossa hänen 1-vuotissyntymäpäivänsä. En ehkä kestä ♡ Grattis SÅ massor Bella!
Palailen teille varmasti synttärikuvien ja 1-vuotislahjavinkkien kera heti huomenna, mutta nyt alan jo kiireen vilkkaa valmistautumaan päivän juhlallisuuksiin. Koitan myös laittaa juhlatunnelmia paikan päältä Instagram stories -puolelle, eli kannattaa pysyä sitä kautta linjoilla!
* Sisältää mainoslinkkejä
Jenni S. | big mamas home says
Ihana kummitäti postaus. ❤?
charandthecity says
Ihana kuulla Jenni 🙂
Lora says
Ihanan tapahtumarikas vuosi teillä kahdella, kivoja muistoja saat kerättyä ja uusia perinteitä. Kaikki kolme kummilapsesi ovat onnekkaita, kun heillä on kaltaisesi sydämellinen ja rakastava kummitäti . Kummitädin arki pysyy varmaan kiireisenä triplailon kera. ??
Iloa ja aurinkoisia kesähetkiä sinulle!
charandthecity says
Voi kiitos kauniista sanoistasi Lora 🙂 On kyllä suuri ilo ja kunnia toimia kummitätinä, yhdessä muiden aivan mahtavien kummitätien ja -setien kera. Meitä on niin hyvä porukka koossa!
P.S. Kummilapsia minulla on kokonaiset 4 🙂 vanhimman kummityttöni synttärit koittavatkin heti ensi viikonloppuna!
Mimmu says
Miten ihana postaus, olet varmasti maailman paras kummitäti kummitytöllesi <3 Ja tuohon edelliseen postaukseen pitää vielä kommentoida, että ehdottomasti kiinnostaa arkiset jutut, ne tuovat kivasti vaihtelua blogiin ja bloggaajan persoonaa esille ihan eri tavalla 🙂
charandthecity says
Voi, hänellä on kolme ihan parasta kummitätiä – ja meillä on kyllä NIIN ihana kummityttö yhdessä, ettei tosikaan!
Ja hei kiva kuulla 🙂 Aina en ole ihan varma, kiinnostaako arkisemmat höpötykset, mutta se on helppo ja aito tapa tuoda itseään esille, eikä aina ns. asiapostauksien kautta kirjoitella teille. Joten kiitos palautteestasi!