Tiesin, kun lähdin kuukaudeksi Thaimaahan, että jossain vaiheessa tulisin sairastumaan tavalla tai toisella. Ikävä kyllä se hetki iski nyt puolivälin kohdilla. Luultavasti vain perus flunssaa (ehkä talon ilmastoinnista?), mutta olo on kuitenkin ollut aika vetämätön tässä viimeiset päivät. En tiedä oliko se hyvää vai huonoa tuuria, että olimme juuri kirjautumassa hotelliin kun sairastelu alkoi, mutta sen voin sanoa, että ainakin hotellin room service -menu oli tämän sairastelijan pelastus (se oli monen sivun mittainen ja palvelu todellakin pelasi!). Toisaalta tottakai harmitti, että hotellielämys meni omalta osaltani hieman ohi, mutta voisi sitä huonommassakin paikassa sairastaa.
Nyt olemme palailleet omalle talollemme ja onneksi reissukaverit ovat pitäneet minusta täällä enemmän kuin hyvää huolta – vaikka kävelleet pimeällä edes takaisin tunnin verran hakeakseen meille ruokaa, samalla kun itse sain vaan levätä kurjaa oloa pois. Olette ihan parhaita! Lepäilen vielä tässä seuraavat päivät (onneksi tuli pakattua mukaan hieman lomalukemista, kuten uusin ELLE josta sopivasti löytyy hotellimainen makuuhuonejuttu!), mutta toivottavasti olen pian taas pool-kunnossa. Harmittaa makoilla sisällä, kun ulkosalla mittari näyttää pian +34 astetta ja aurinko senkun porottaa. Ja, saimme vihdoinkin ostettua meidän pooliin hieman poolfloatseja – poolpartyt, täältä tullaan! Mutta nyt ensin lepäämään.
Shop the look:
Sisältää mainoslinkkejä – Contains ad-links
aiai says
Pikaista paranemista 🙂
charandthecity says
KIITOS 🙂 Kyllä tämä tästä!