Sawat dii kha, eli hei vaan täältä Thaimaasta! Uudemmille lukijoille tietoksi, jos sellaisia tässä blogimuuton yhteydessä blogiini eksyy, että vaikka normaalisti asustelenkin Helsingin keskustassa, vietän tänä keväänä kuukauden Hua Hinissä, erään someprojektin osalta (kannattaa seurata minua Instagramissa @charandthecity, niin kerron siellä lisää!). Nyt tuota kuukautta on reilu viikko takana, ja kolme vielä edessä, joten ajattelin, että nyt voisi olla oiva hetki kertoa hieman Thaimaan kokemuksia.
Vaikka reilu viikko onkin vielä kovin lyhyt aika, alkoi nyt pääsiäisviikonloppuna (täällä tosin tunnelma on hieman “Ainiin, pääsiäinen!”, sillä täällä kaikki puhe on parin viikon päässä sijaitsevasta uudenvuodenvietosta, eli songkranissa) tuntua siltä, että tänne alkaa kotiutua. Matkakaverini Jessican mies lensi eilen Bangkokiin ja tuli sieltä meitä tänne rannalle moikkaamaan, ja naurettiin, miten kuvailimme kaikkea sanoilla “me aina teemme näin ja näin” – ihan kuin olisimme olleet täällä vuosia!
Mutta jo reilussa viikossa meidän pieni Thaimaanperhe, johon kuuluu itseni ja Jessican lisäksi pieni kummipoikani, on saanut itselleen jos jonkinlaiset rutiinit aikaiseksi – aamiaisen laitosta tuttuihin tuktuk-kuskeihin ja vakio ruokakauppoihin. Unohtamatta meidän jokailtaista poolhäng, eli uima-allas-hengailu, rituaalia – eihän täällä illalla lämpötilan ollessa vielä +30 voi muuta, kuin pulahtaa pihallamme olevaan uima-altaaseen. Ihan paras päätös päivälle.
Vaikka niin postauksen otsikossa kuin kuvien aurinkohatussa lukeekin On vacay, ei se ihan pidä paikkaansa. Yrittäjänä minulla on mahdollisuus tehdä töitä mistä päin maailmaa tahansa, joten miksi ei aloittaa sitä Thaimaasta? Vaikka itsestäni tuntui ensimmäisinä paahteisina päivinä, ettei koneen äärellä jaksanut tarpeeksi nököttää, on työrytmi mukavasti lähtenyt alkukankeuden jälkeen rullaamaan. Tätä tukee myös se, että minua kutsutaan täällä ahkeroijaksi, kun olen niin ahkerasti naputellut konetta terassilla, muiden lilluessa altaalla.
Uima-altaalla oleskelun lisäksi olemme myös tutustuneet lähiympärpistöömme. Asumme keskustasta hieman sisämaahan päin, rehellisesti sanottuna keskellä ei mitään – taloaluettamme ympäröi vehreä luonto, lukuisat koirat/gekot/linnut ja talomme takana kulkeva hiekkatie. Olimme J:n kanssa niin ylpeitä, kun tässä yksi ilta reippailimme kävellen paikalliseen Coconut-ravintolaan illalliselle (ehkä reilu 20 min kävelymatka per suunta, mikä tuntuu jo joltain tässä kuumuudessa, varsinkin lastenvaunuja työntäessä kuoppaisella hiekkatiellä). Tuli vaan hieman kiire ehtiä takaisin talolle ennen auringon laskua, hiekkatiellä ei nimittäin katuvaloista ole tietoakaan…
Postauksen kuvat ovat taas otettu Anantasilasta – kiitos vaan rantavinkistä naapureillemme. Täällä on nimittäin myös taloalueemme naapurit ovat tulleet tutuiksi. Toisella puolella asustaa ruotsalainen perhe, kun taas toisella puolella suomalainen pariskunta, joiden kanssa on tullut tiiviistikin hengailtua. Joten tuli eilen illalla melkein haikea olo, kun kippistelimme samppanjalla täällä pihallamme kun tämä suomalainen pariskunta lähti jo takaisin kotiinsa. Miten nopeasti sitä voikaan tottua uusiin maisemiin ja ihmisiin?
Shop the look:
Sisältää mainoslinkkejä – Contains ad-links
