Varmaan se kysymys mikä on monelle tutulle ja myös tuntemattomalle tullut viimeaikaisten lapsiaiheisten postausten myötä mieleen on, että mitkä ovat ne omat ajatukseni lapsista. Osa ehkä miettii haluanko laisinkaan lapsia, keskustelopalstoilla nimeni on ollut mainittuna vela-ketjuissa (as in vapaa-ehtoisesti-lapseton) ja päällimmäisenä ehkä mieleen tulee se, että miten suhtaudun siihen että parhaimmat ystäväni ovat niin kovin eri elämäntilanteessa kuin minä itse.
Blogin kautta on varmasti tullut selväksi viime kesänä kirjoittamani Kun se toinen ei ollutkaan Se Oikea -postauksen kautta, että kesästä alkaen olen viettänyt sinkkuelämää, siinä missä parhaimmille ystävilleni on järjestetty kaikkea vauvakutsuista ristiäisiin. Tottakai kun kohta täytän puolipyöreitä (OMG 35!!!), alan iänkin myötä kaipaamaan hieman erilaista elämäntilannetta. Kutsukoot sitä vaikka siksi klassiseksi kellon tikittämiseksi. Tik tak, tik tak – en tiedä mikä voisi tuon tikityksen enää hiljentää?
Mutta sen tiedän, että se mikä ei ainakaan siihen auta, on kateuskortin nostaminen esiin sillä mahdollisimman väärällä tavalla. Kuten jo Muiden onni ei ole itseltä pois -postauksessa kirjoitinkin, niin yritän oikeasti elää sen mantran mukaan. Eikä se tarkoita sitä, etteikö joskus saisi jokin asia surettaa tai harmittaa, kunhan sitä ei käännä muita vastaan. Se, että tällä hetkellä en vielä ole samassa pisteessä missä minun ehkä ikäni, yhteiskunnan normien tai verrattuna lähipiiriini “pitäisi” olla, ei tarkoita, ettenkö voisi onnellisesti kulkea omaa polkuani, ihan omassa aikataulussani.
Yllä olevat kirjoitukset varmaan vastasivatkin jo kysymykseen, haluanko itse lapsia. Haluan. Tämä ei ole aina ollut itselleni niin itsestään selvä asia. Uskon, että itselleni varmuutta tähän vastauksen toi niin iän karttuminen, oikeiden ihmisen (=miesten) tapaaminen ja paljon myös fyysiset seikat. Jotenkin sitä usein ajattelee asiaa juurikin siltä kantilta, että haluaako lapsia, mutta kun kysymys vaihtuu haluamisesta siihen, että voiko saada lapsia, muutti se ainakin allekirjoittaneen ajattelutapaa.
Kirjoitin teille monta vuotta sitten Kun lääkäri sanoo koepalat ja syöpä -postauksessa, että perus Papa-kokeessa minulta löydettiin solumuutoksia, jonka jälkeen sairaalassa otettiin koepaloja, seuraavaksi odottelin ikuisuudelta tuntuvan ajan koepalojen tuloksia patalogilta ja kun tulokset olivat mitä olivat, poistettiin lopulta kohdunkaulansyövän etuasteet sähkösilmukkahoidolla…
Se, mitä en ole blogiin kirjoittanut on, että ikävä kyllä kudosmuutokset eivät omalla kohdallani loppuneet siihen. Vikka kuinka sinisilmäisesti menin leikkauksen jälkeiseen tarkistukseen varmana siitä, että kaikki oltiin saatu pois, ei sitä oltu. Kaikki on kuitenkin ihan ok ja seurannassa tällä hetkellä, mutta ajattelutapani on sen sijaan tämän myötä muuttunut. Kiitos lääkärien sanojen: jos haluat lapsia, olisi paras tehdä ne asap/NYT/mahd. pian/ennenkuin-on-liian-myöhäistä.
Eli vastaus otsikossa olevaan kysymykseen olenko vela? En todellakaan, päin vastoin. Ja näin lopuksi haluaisin vielä muistuttaa kaikkia vauvakyselyitä tai onkohan-se-raskaana -heittoja esittäville, että koskaan ei voi tietää, kuinka kipeään paikkaan jokin utelu osuu. Vaikka itselleni aihe on ainakin tällä hetkellä täysin ok, ei se ehkä kaikille ole.
INSTAGRAM (@charandthecity) / FACEBOOK / PINTEREST
Kiitos tästä rohkeasta, henkilökohtaisesta postauksesta! Ihan liikutuin sitä lukiessani. 🙂 Ihailen sinua siitä, että avaudut näin henkilökohtaisesta asiasta blogissa.
Itselleni ensin lasten haluaminen ja sitten niiden saaminen eivät olleet aikanaan selviä. Olimme kyllä läheisillemme avoimia eli kerroimme, että toivomme vauvaa. Samaten jaoimme ne ilot ja surut, joita ensimmäisessä raskaudessa oli.
Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä avoimia, ja sitä on kunnioitettava! Nämä ovat niin suuria ja henkilökohtaisia asioita, että kannattaa pukea silkkihansikkaat päälle, jos niitä käsittelee ja vähintään aina odottaa sen toisen aloitetta. Oma-aloitteisesti ei kannata alkaa utelemaan toisen mietteitä tässä asiassa.
Toisaalta uskon siihen, että puhuminen auttaa – ainakin se on auttanut minua, kun kaikki ei olekaan sujunut ihan oppikirjan mukaisesti.
Toivon vilpittömästi ja täydestä sydämestäni, että sinun toiveesi tässä asiassa toteutuu!
Koskettavasti kirjoitettu. Toivon koko sydämestäni että oikea ihminen astelee rinnallesi ja saat haluamasi lapsen 🙂
Tärkeä aihe, kiitos että jaoit kokemuksesi!
Itsellä utelut ovat koskeneet sitä, miksi tein lapsen nuorena. Kyseessä vähän samankaltaiset vakavat, terveyteen liittyvät asiat jotka johtivat useaan leikkaukseen. Jos en olisi uskaltanut tehdä rohkeaa päätöstä 19-vuotiaana, olisin jäänyt täysin lapsetta. Nyt onnekseni sain edes sen yhden joka onkin luonnollisestikin maailman paras tytär!
Valitettavasti kumppaninvalintaan tämä on vaikuttanut sitten heikentävästi, aika moni kun haluaa tosiaan lapsia vaikkei sitä osaisi sanoittaa toiveiksi asti 2-kymppisenä, elämän seikkailujen alkutaipaleilla.
Lapsia ei tehdä, ne tosiaan annetaan – eikä aina kysytä koska kalenteriin sopii. Rohkeutta kaikille elää omannäköistä elämää kaikenlaisine valintoineen ja päätöksineen – ja toivoa Teille kaikille jotka odotatte pieniä ihmeitänne tapahtuvaksi. Sillä niitä tapahtuu, ihan jatkuvasti <3
Olipa koskettava postaus! ❤️ Täytän ensi vuonna 40 ja olen tällä hetkellä lapseton sinkku. Edellinen parisuhteeni päättyi, koska mies ei sittenkään halunnut lapsia, vaikka niistä oli puhuttu suhteen alussa. Nuorempana elin sitku-elämää enkä potenut vauvakuumetta, kun ajattelin, että aikaa on vaikka kuinka paljon toteuttaa tuo asia. Yritän olla sinut lapsettomuuteni kanssa ja iloitsen aidosti ystävieni lapsista. Joskus vain tuntuu pahalta, itkettää ja tunnen niitä kateuden pistoksiakin. On kuitenkin vain hyväksyttävä, että elämässä ei voi saada kaikkea. Toivon elämääni hyvää parisuhdetta ja muita ihania asioita, vaikka en todennäköisesti saa enää omia lapsia. Myös ystävieni lapset saavat hymyn huulilleni ja minulle on valtavan tärkeää olla heille se kiva ja kuunteleva aikuinen. Pitää olla lempeä itseään kohtaan eikä turhaan miettiä, miksi juuri minä tai mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Halauksia sinulle C! ❤️
Kiitos ajatustesi jakamisesta! Olen itse kulkenut hyvin samantapaisen polun kuin sinä ja nyt vihdoin lapsettomuushoitojen jälkeen nelikymppisenä saanut ensimmäisen lapseni. Olen ikuisesti kiitollinen, että sain kokea äitiyden. Ehkä tätä osaa arvostaa vielä enemmän, kun kaikki ei ole ollut todellakaan itsestään selvää… Onnea ja tsemppiä sinulle! Kyllä asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella 🙂
Hei!
Kiitos upeasta ja herkästä kirjoituksestasi. Olen lukenut blogiasi muistaakseni vuodesta 2009 lähtien, mutta nyt ensimmäistä kertaa halusin palavasti lähettää sinulle lämpimiä ajatuksia.
Olen itse sinua useampia vuosia nuorempi ja naimisissa. Olen onnellinen eläessäni hyvässä parisuhteessa, joka ei ystäväpiirissäni ole ollenkaan itsestäänselvää. Useampi ystäväni on kipuillut vuosia yksinolemisen tuskan kanssa. Minä ja mieheni olemme sen sijaan kärsineen vuosia lapsettomuudesta ja kokeneet keskenmenon. Nyt yli kahden vuoden rankkojen ja elämää suuresti rajoittaneiden hoitojen jälkeen olen vihdoin saanut kokea, miltä tuntuu olla ihan oikeasti raskaana ilman ongelmia. Edelleen joka päivä olen tietoinen siitä, että onni voidaan koska vain ottaa minulta pois.
Itse kävin lähellä katkeroitumista. Koin hankalaksi pitää yhteyttä helposti lapsen saaneisiin perheisiin, en siksi että kokisin vihaa heitä kohtaan vaan siksi, että heidän onnensa muistuttivat katkeralla tavalla siitä tuskasta missä itse elin vuosikausia. Et usko kuinka paljon ihailen sinua siinä, kuinka kypsästi, lämpimästi ja aikuismaisesti nautit ystäviesi onnesta. Luulen että olet siinä hyvin harvinaislaatuinen. Kateuskin on kuitenkin silkkaa ihmisyyttä, eikä mielestäni aina niin tuomittavaa. Toivon todella että elämäsi muotoutuu (ja on jo muotoutunut) sinun näköiseksi ja sinulle ainutkertaiseksi. Kuuluipa perheeseesi kuka tai mitä ikinä, toivon sinulle onnellista tulevaisuutta.
Rohkea olet kun kirjoitit tästä niin avoimesti. Ymmärrän hyvin tuon tunteen, ettei ole varma haluaako lapsia kunnes saa kuulla ettei niitä ehkä voikaan saada. Olen kyllä tiennyt sen olevan minulle vaikeaa ellei mahdotonta jo 13-vuotiaasta asti, mutta nyt 30-vuoden iän ylittäneenä gynekologi muistutteli taas että se on nyt tai ei koskaan. Olen kuitenkin melko tuoreessa parisuhteessa, ja mikä pelottavinta – kumppanini ei tunnu haluavan lapsia. Hän ei tyrmää ajatusta täysin, mutta sanoo ettei ainakaan nyt mutta ehkä joskus. Rakastan häntä niin paljon, mutta samalla pelottaa jäänkö sitten lapsettomaksi hänen kanssaan. Toisaalta voisin jäädä lapsettomaksi myös ilman häntä… Naisena joutuu kyllä niin vaikeiden kysymysten eteen, kun juurikin tuo kello tikittää! Tsemppiä C, toivon paljon rakkautta tiellesi!
Rohkea postaus! Inhottavaa, että keskustelupalstoilla arvuutellaan ihmisten henkilökohtaisia asioita. Joillain ihmisillä on ilmeisesti liikaa aikaa eikä mitään kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan.
T. Lapsettomuushoidoissa käyvä 31v
Kauniisti ja rehellisesti kirjoitettu! Toivon kovasti, että haaveesi perheen suhteen toteutuvat <3
Toivottavasti ei ole tökeröä tässä yhteydessä kysyä, mutta mistä on tuo ihanaa aamutakki?
Ihana ja ajatuksia herättävä postaus. Niin, on se sääli etteivät kaikki muista sitä ettei lapsettomuus ole kaikkien oma valinta. Me kärsimme mieheni kanssa seitsemän vuotta uteluista ja kyselyistä, kun lapsia ei kuulunut. Eikä meidän kohdallamme ollut kyse yrityksen puutteesta. Kun olimme jo luopuneet toivosta, onni potkaisi. Nyt toisen tyttäremme laskettuaika häämöttää ensi viikolla. Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä onnekkaita. Seitsemän vuotta lapsettomuutta opetti minua kuitenkin jättämään utelut.
Voi, toivon todella, että löydät rinnallesi sopivan kumppanin, joka myös on valmis perheen perustamiseen. Oman esikoiseni sain 35 vuotiaana, muutaman vuoden lapsettomuuden jälkeen. Koskaan ei tosiaan voi tietää, miten asiat ovat. Hienoa, että uskalsit kertoa tästäkin elämäntilanteesta. Styrkekramar, hoppas allt går för det bästa!
Toivon, että toiveesi toteutuu tavalla tai toisella! Itsekin tapasin elämäni miehen vasta pari vuotta sitten, ja nyt 36-vuotiaana odotan meidän esikoista (ehdin täyttää 37 vuotta ennen lapsen syntymää). Minullekin useampi lääkäri ennusti, että lastensaanti saattaa olla vaikeaa erään gynekologisen ongelman takia. Mutta yllättäen tulinkin raskaaksi melkein heti, kun lapselle annettiin lupa tulla. Haluan vain sanoa, että kaikki on mahdollista, eikä toivoa kannata menettää! Vaikutat todella lämpimältä ihmiseltä ja ansaitset kaiken hyvän elämässä! 🙂
Voi ihanuus! Rohkea olet. Toivon sinulle kaikkea hyvää, terveyttä ja rakkautta ja toiveesi toteutumista. ♥ On hienoa miten ystäviesi keskuudessa olet iloinen heidän elämäntilanteista. Onneksi sinun kummilapsilla on noin hellä, tyylikäs ja hieno kummitäti.
En koskaan kommentoi mitään kenenkään blogeihin. Nyt haluan vain sanoa sen, että kiitos tästä postauksesta. Tuntuu hyvältä huomata, että joku muukin on samassa tilanteessa. Kaikkea hyvää sinulle <3
Aamen! ?
Kiitos kun jaoit tämän asian. Olen saman ikäinen ja samassa tilanteessa. Sinkku siitä asti, kun 10v suhde päättyi pari v sitten. Kumma kyllä, en koe biologisen kellon vielä tikittävän… vaikeinta on ehkä se, että useimmat kaverit ovat niin eri tilanteessa.
Olipa koskettava ja rehellinen postaus, kiitos <3 Itselläni on ihana kuusivuotias, mutta toisen lapsen toiveet olleet jo kohta kaksi vuotta ajankohtaiset, raskaustesti on näyttänyt jo neljä kertaa plussaa, mutta päättyneet keskenmenoon. Eli tunnistan täysin tuon ajattelumaailman, että mikään ei ole niin itsestäänselvää, ei myöskään se, että olisi ok kysellä lapsisuunnitelmista, kun koskaan ei voi tietää toisen tilannetta.
Kiitos avoimesta postauksesta. Itse olen sairastanut teini-ikäisestä saakka vaikeaa endometrioosia, ja kun sain tietää sairaudestani, se oli todellinen kriisin paikka, sillä tiesin kovasti toivovani lapsia. Kun aikoinaan selvisi, ettei aviomiehestäni ollut siihen, mitä mahdollinen lapsen saaminen minun kanssani olisi vaatinut, päätin, että minun oli aika uskaltaa yrittää yksin, vaikkei lopputuloksesta olisi varmuutta. En siitä kuitenkaan enää nuortuisi ja kävisi miten kävisi, tietäisin ainakin yrittäneeni. Lopulta tuli päivä, jolloin sain kaivatun lapseni syliini – hän saapui kaikista vastoinkäymisistä ja epätodennäköisyydestä huolimatta. Sydämestäni toivon, että sinunkin toiveesi käy jonakin päivänä toteen. Uskon, että kummilapsesi ovat onnekkaita, kun heillä on elämässään kummitäti, joka todella käsittää, millainen lahja kaivattu lapsi on.
Ihanaa miten avoimesti kirjoitit vaikeasta aiheesta ❤️ Lääkäri totesi vuosikausia sitten, että tarvitsen lääketiteellistä apua lasten saantiin. Multa on lisäksi kysytty vuosia et “milloin teen omia lapsia” kun musta tuli äitipuoli. Alkoi ärsyttää. Vastasin suoraan et onhan mulla jo lapsia ja en tee “omia”. Noh, tuossa vieressä nyt tuhisee vuoden ikäinen ylläri Prinsessa jota koskaan ei minun pitänyt saada. ❤️
Ihana ja rehellinen teksti! Niin samaistun, olin ihan samassa tilanteessa muutama vuosi sitten. Nyt suuren päätöksen jälkeen erittäin onnellinen taaperon sinkkuäiti. 🙂
Kaikkea hyvää sinulle, ja toivottavasti asiat etenevät tästä toivomaasi suuntaan!
Kiitos tästä kirjoituksesta! Mahtavaa, kun uskallat ja haluat kirjoittaa näin henkilökohtaisista asioista. Tämä kirjoitus antaa varmasti jokaiselle jotakin, tilanteesta riippumatta. <3
Pakko minunkin kommentoida, että käsitykseni sinusta muuttui vielä entistäkin positiivisemmaksi. Todella hienoa, että jaoit näin herkän ja henkilökohtaisen asian lukijoiden kanssa. Olet upea kummitäti ja sinusta tulee toivottavasti vielä ihana äiti! Itse tulin raskaaksi pienellä hormoniavustuksella vielä nelikymppisenä, joten iän puolesta se ei ole vielä sinulle mitenkään myöhäistä pitkään aikaan.
Kaunis kirjoitus ja ihailen avoimuuttasi. Asia on kuitenkin sellainen, joka koskettaa monia ja kipeästi. Haluan muistuttaa ja myöskin muistuttaa, että parisuhde ei ole ainoa tapa toteuttaa unelmaa lapsesta, jos sellaisen haluaa. Lapsettomuushoitoja tehdään myös naisille ilman parisuhdetta, eikä sijaisvanhemmaksi ryhtyminenkään edellytä parisuhdetta. Monesti yhteiskunnan normit estävät omien toiveiden mukaista elämää. Oli se sitten elämää ilman lapsia tai lapsia ilman parisuhdetta.
Surullisuuden tunteet tilanteessa, jossa elämä ei ehkä olekaan mennyt niinkuin sen ajatteli menevät, ovat hyvin inhimillisiä. Toivon täydestä sydämestä, että me molemmat saamme joku päivä sen, mistä olemme haaveilleet. <3
Todella hieno kirjoitus! Itse olin juuri sinun ikäisenä melko vastaavassa tilanteessa. Erosin ja olin jo tullut hyvinkin tietoiseksi siitä, että lapsen saaminen ei tule onnistumaan ilman apukeinoja ja hyvää tuuria. Nyt kolmisen vuotta tuon tilanteen jälkeen olen erittäin onnellinen pienen pojan äiti. Kiitollinen joka päivä. Tsemppiä ja onnea sinulle! Jonain kauniina päivänä haaveesi varmasti toteutuu, niin on hyvä uskoa.
Kiitos tästä kirjoituksesta ja siitä, että kirjoitat näin herkästä aiheesta avoimesti!
Olen itse naimisissa, mutta tahtomattani lapseton. Me ennätimme olla reilu pari vuotta naimisissa ennen kuin annoimme lapselle mahdollisuuden tulla (kumpikin 30+), mutta nyt on jo tullut selväksi ettei niitä lapsia noin vain hankita. Itselleni tämä on ollut kova paikka ja asia, josta en oikeastaan edes pysty puhumaan kenellekään. Ystäväpiirissämme meidän ajatellaan olevan niin uraorientoituneita, ettemme halua hankkia lapsia. En ole halunnut korjata väärinkäsitystä, koska olemme tällöin välttyneet uteluilta.
Pyrin myös itse ajattelemaan, ettei toisen onni ole minulta pois mutta pakko tunnustaa että ajoittain tunnen suurta kateutta ystäviä ja tuttuja kohtaan, joilla lasten saaminen tuntuu onnistuvan kovin helposti. Tällä hetkellä tilanne tuntuu taas todella surulliselta, kun olemme töiden takia erillään suuren osan ajasta eikä meillä ole tietoa milloin ja miten yrittää taas. Samalla yritän kuitenkin muistuttaa itseäni siitä, että taustalla voi olla samanlaisia vaikeuksia kuin meillä. Ihailen siis kovasti suhtautumistasi ja toivon, että pääsen itse joskus samanlaiseen tasapainoon asian suhteen.
Kiitos tästä tekstistä. Se olisi yhtä hyvin voinut tulla minulta. Kiitos kun sanot nämä asiat ääneen. Et ole yksin, enkä ilmeisesti minäkään. Kiitos.
Oli pakko tulla kommentoimaan ihan vaan että <3 ! Niin fiksuja kauniita sanoja. Aihe on arka, ihanaa, että tartuit siihen.
x Charlotta
http://www.charlottaeve.com
Kiitos <3 oli rohkeaa kirjoittaa näin henkilökohtaisesta aiheesta! Erityisen iloinen olin tekstin realistisuudesta. Toivoisin, että vastaava näkemys olisi yhteiskunnassa enemmän niin synnytystalkoot kuin henkilökohtaisissa keskusteluissa.
Olen kärsinyt useina vuosina ikäkriisin kestämättömän parisuhteen ja lapsettomuuden vuoksi. Muiden perheenlisäyksistä olen kuitenkin aina ollut erittäin iloinen, ehkä koska pidän asiaa myös itselle tärkeänä. 30-vuotiskriiseilyssä tulin seuraavaan lopputulokseen: 35-vuotiaana alan viedä itsenäistä adoptiota aktiivisesti eteenpäin. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun adoptio kävi mielessä, mutta ei myöskään itsestään selvä ydinperhemallin saaneena. Toiveena tietenkin oli, että elämä antaisi lahjana koko paketin (elinikäinen parisuhde + oma lapsi) mutta adoptio olisi suunnitelma b. Kriiseillessäni arvotin lapsen parisuhteen edelle mutta en missään nimessä halunnut parisuhdetta lapsen vuoksi. Totesin että vanhainkodissa harmittelisin jos minulla ei olisi jälkikasvua mutta siellä minulla olisi mahdollisuus löytää vielä viimeinen patisuhde 😉 30-vuotiaana en ollut vielä valmis adoptioon mutta tämän ratkaisun löytyminen oli hyvin helpottavaa. Lisäksi minulle jäi aikaa kasvaa asian kanssa rauhassa henkisesti ja aloittaa prosessi sitten kun olen valmis.
Toivon, että elämä on suopea ja löydät vähintäänkin rauhan asian kanssa 🙂 kaikkea hyvää ja etenkin terveyttä <3 lopuksi pakko mainita 3 vuotta sitten ylen näyttämästä ruotsalaisesta dokumenttisarja lapsettomuudesta, jossa yksi seurattavista henkilöistä oli yksinäinen näin. Vastaavia toivoisin enemmän perinteisen parisuhdelapsettomuuden lisäksi
Surullista luettavaa, mutta hyvä varoittava esimerkki muille naisille, ettei näiden asioiden kanssa kannata odottaa kolmenkymmenen puolelle. Toivottavasti löydät vielä miehen, jonka kanssa voit toteuttaa haaveesi perheestä.
Amanda, olipa ikävä kommentti sinulta! Luin tämän koskettavan tekstin vasta nyt, vaikka teksti on kirjoitettu jo viime vuoden puolella ja provosoiduin niin paljon, että pakko oli kommentoida, vaikka en yleensä kommentoikaan blogeihin. Oletko Amanda ajatellut, että jotkut, kuten minä ja mieheni, olemme ”aloittaneet” lapsen ”tekemisen” ajoissa, jo reilusti alle kolmekymppisinä. Nyt kolmevitosena haaveet omasta lapsesta on kerta kaikkiaan haudattava, koska lasta ei kuulu vuosien yrittämisenkään jälkeen. Toisekseen elämä ei todellakaan mene aina niin, että tavataan kaksikymppisenä kiva mies ja perustetaan perhe. Voi tulla eroja ja kriisejä, voi tulla lapsettomuutta jne. Pitäisikö siis naisen (nuoren alle kolmikymppisen) tehdä väen vängällä lapsi, oli tilanne mikä hyvänsä, ettei mene ”aikaa hukkaan”?! Onko lapselle parempi, että hänet on ”tehty” tähän maailmaan alle kolmikymppisenä, mahdollisesti huonoon tai olemattomaan parisuhteeseen, kenties vain toisen puolison halusta, koska lapsia ”on tehtävä ajoissa”?! Vai olisiko parempi, että jos sopivaa puolisoa ei löydy tai kokee kipeän eron, saisi rauhassa etsiä itselleen sopivan pulison sen sijaan, että hankkiutuu raskaaksi yhteiskunnan painostuksesta ja elää epätyydyttävää elämää epätyydyttävässä ja mahdollisesti eroon johtavassa parisuhteessa, jossa lapsetkin kärsivät? Asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. Lapsia haluavat naiset eivät ”aiheuta” itselleen tahallaan tilannetta, jossa lähestytään kolmenkympin puoltaväliä ja ollaan edelleen lapsettomia. Joskus elämässä vain käy niin ja silloin tarvitaan enemmänkin tukea, kuin osoittelua tyyliin ”katsokaapa, tässä teille nuoret naiset varoittava esimerkki”. Char, toivon, että toiveesi toteutuvat! Kaikkea ei voi elämässä suunnitella ja ohjailla. Eikä tahaton lapsettomuus, olipa syy omassa kehossa tai parisuhteen puutteessa, ole naisen syy. Elämässä vain käy joskus näin.
Fint och vågat skrivet! Jag önskar dig all lycka i världen, och att du skulle hitta den rätta då du minst anar det ? Tror du skulle bli en supermamma! Kämpekramar!
xxx
E
http://helsinkidragonfly.blogspot.fi