Olen aina aikaisemmin seurustellut suomenruotsalaisten miesten kanssa. Ihan varmaan vain siitä syystä, että ystäväporukkamme on pitkälti ruotsinkielinen ja olen tavannut kummatkin entiset avomieheni yhteisten tuttavien kautta. Mitenkään tietoinen valinta ei ole ollut, sillä tulen perheestä jossa yksi vanhemmista puhuu suomea ja toinen ruotsia, eli kielellä ei ole minulle mitään väliä. Eikä mielestäni kulttuurierokaan ole kummoisempi. Vai, onko se sittenkin?
Edellinen suhteeni oli ensimmäinen suhde täysin suomenkielisen kanssa – ja pakko sanoa, että matkan varrella tuli kyllä naurettua itselleen kiitos hänen huomioiden koskien suomenruotsalaista maailmaa. On nimittäin kasa kliseitä, joille hän oli aikaisemmin nauranut, mutta minut tavattuaan todennut, että ei hitsit, osa niistähän pitää paikkansa. Tässä yleisimmät väittämät – ja korostus, että tämä on hieman kieli poskella kirjoitettu 😉
Suomenruotsalaiset ovat kaikki rikkaita
Hän: Ei pidä paikkaansa.
Suomenruotsalaisista kaikki purjehtivat
Hän: Pitää paikkansa siinä mielessä, että kaikilla on ainakin yksi ystävä joka purjehtii/jolla on purjevene.
Suomenruotsalaisen harrastuksena on joko golf/ratsastus/purjehdus
Hän: Pääsääntöisesti pitää paikkansa. Golfin harrastus on ainakin keskimääräistä suositumpaa, ja samoin purjehdus.
Suomenruotsalaisten isät oikeasti maksavat #pappabetalar
Hän: Kyllä sitä esiintyy.
Suomenruotsalaisissa ystäväpiireissä on aina joku jonka sukunimestä löytyy von tai af
Hän: Pitää paikkansa.
Suomenruotsalaiset menevät kaikki rataa Norsen-Hanken-Aktia-banken
Hän: Muuten kyllä, mutta Aktia-banken on vaihtunut rahastonhoitamiseen.
Suomanruotsalaiset rakastavat rapujuhlia
Hän: Pitää paikkansa. Absolut!
Suomenruotsalaisilla on kaikille meren äärellä villa (huom, ei mökki!)
Hän: Ei kaikilla, mutta niillä joilla ei ole omaa villaa, löytyy kyllä kaveriporukasta joku kenen villalla voi vierailla.
Suomenruotsalaiset kulkevat punaisissa housuissa
Hän: Kyllä. Punahousuisuuden esiintyminen on keskimääräistä yleisempää suomenruotsalaisissa piireissä.
Suomenruotsalaiset pukeutuvat aina tyylikkäästi ja merkkitietoisesti
Hän: Pitää paikkansa. Mutta myös suomenkielisten joukossa on paljon tyylikkäitä pukeutujia.
Suomenruotsalaiset laulavat paljon snapsilauluja #helangår
Hän: Pitää paikkansa!
Suomenruotsalaisten piirit ovat pieniä (kauniimpi ilmaisu kuin sisäsiittoisia) – kaikki tuntevat toisensa
Hän: Pitää paikkansa. Erittäin pienet piirit. Myös kaikkien exät elävät sulassa sovussa.
Suomenruotsalaiset ovat AINA iloisia ja hyväntuulisia
Hän: Kaikki suomenruotsalaiset joita olen tavannut, ovat olleet iloisen oloisia.
Suomenruotsalaiset eivät halua puhua suomea
Hän: Ei pidä paikkansa. Tämä on ikävä myytti, johon en ole kertaakaan törmännyt oikeassa elämässä.
Suomenruotsalaiset pitävät itseään parempina kuin suomalaiset #bättrefolk
Hän: Ei todellakaan pidä paikkansa.
Taustatietona vielä sellainen, että hän tapasi ensimmäistä kertaa 40 hyvää ystävääni vuosi sitten rapujuhlissa – tuossa villojen, snapsilaulujen ja punaisten housujen luvatussa maassa – mikä voisi olla sen parempi syvennys suomenruotsalaiseen maailmaan? Ja, hänellä oli kuulemma todella, todella hauskaa.
Loppuun pakko vielä sanoa, että toivottavasti osaatte ottaa tämän postauksen tarpeeksi huumorilla. Varsinkin, kun näin loppuun vielä heitän teille kuunneeltavaksi Duckräpp, Paleåwille “Jag har pengarna på banken, och papprena från Hanken… Jag är fi-fi-fi-fi-fi-fi finlandssvensk“. Joskus, tai useinkin, on tärkeä muistaa osata nauraa itselleen. Meillä ainakin oli hauskaa, kun tätä postausta kirjoiteltiin!
Sara says
Hih, tämä oli hauska. Näihin turhanpäiväisiin yleistyksiin kannattaakin suhtautua huumorilla, ja siitä parhain laji on ehdottomasti itseironia! ?
Char and the city says
Hauska kuulla 😀 Ja itseironia on kyllä tärkeä ominaisuus!
Havfruen says
Niin hauskanhassu postaus:-).
On aina niin vapauttavaa, kun ihmiset eivät ota itseään turhan vakavasti.
Essi/St. Black says
Haha, just hyvä :’D