♡ Kuuntelin itseäni (ja rohkaistuin teidän jättämistä kommenteista Kun seinä tuli vastaan – uramielessä! -postaukseen) ja pidin ansaittua blogilomaa kokonaisen viikon verran! En avannut läppäriäni, en kantanut kameraa mukanani enkä miettinyt menoissani miltä-tämä-ja-tämä-näyttäisi-blogissa. Ja arvatkaa, tekikö pieni breikki terää!
♡ Minilomailin hyvinkin spontaanisti – iltapäivän teehetki muuttui hetkessä veneretkeksi Inkoon saaristossa sijaitsevaan Elisaareen; roséeta veneen kannella auringonlaskussa, vaahtokarkkien grillaamista avotulella, saunailtaa kuutamouinnilla sekä uusiin ihmisiin tutustumista parhaalla mahdollisella tavalla!
♡ Jos veneteemalla jatketaan, niin merellä ei kaikki aina mene niinkuin Strömsössä. Eräs venematka sai hieman erilaisen käänteen, kun metrin päässä(!) saaren laiturista veneen moottori sanoi itsensä irti, eikä suostunut käynnistymään sitten millään. Siinä sitten lilluttiin varmaan tunnin verran ja ajelehdittiin virran mukana – onneksi ei avomerelle. Lopulta tuli kallio vastaan ja edessä oli aikamoinen rantautuminen, josta ei selvitty kuivina. Paras on seura, jonka kanssa voi nauraa tämänkaltaisille seikkailuille!
♡ Näin loppukesästä uuteen elämäntilanteeseen on alkanut oikeastaan jo tottua – ihmeellistä, miten nopeasti ihminen sopeutuukaan muutoksiin. En sen kummemmin sinkkuelämän alkuun ota kantaa, mutta pakko sanoa, että tämä on ollut yksi hienoimmista eroista ikinä. Olemme todella hyviä ystäviä ja toistemme tukena vieläkin 🙂
♡ Vauhdikkaiden kesäviikonloppujen sekaan on mahtunut onneksi myös rauhallisempia hetkiä ystävieni vastavalmistuneella kesämökillä Tammisaaren suunnalla. Oma kesämökki (tai oikeastaan talo!) kuumeeni on taas koholla, ja pahasti! Jotenkin Helsingin keskusta ei houkuttele kesäaikaan sitten ollenkaan. Tai ehkä se on vaan jo niin nähty?
♡ Ja mikä olisi loppukesä ilman vauvauutisia? Heinäkuun lopulla syntyi rakkaan ystäväpariskunnan pieni poika, ja samassa sairaalassa syntyi muuten jokunen päivä myöhemmin myös Monan ja Eetun pikkuinen! Seuraavaksi jännitämme Teljänneito-blogin Jessican lähestyvää laskettua aikaa, iiks!
♡ Elokuussa ei ole kotikuvia oikein herunut, sillä kotosalla toimii pieni airbnb-toiminta 😀 Ei siis virallisesti, vaan yksi ystäväpariskunta on majaillut meillä oman kotinsa remonttinsa takia ja eilen kävin noutamassa ihanan In my ballerines -blogin Maijan ja hänen miehensä meille vieraiksi! Eikä se vierasrumba siihen lopu, vaan ensi viikolla on uudet tyypit tiedossa. Ihanaa, kun ei tarvitse olla yksin kotona!
♡ Mitä tehdä kun on vieraita Pariisista? Viedä heidät Porkkalanniemessä sijaitsevaan Restaurang Bryggan -nimiseen kesäravintolaan tottakai! Kyseessä on ystäväni miehen ravintola, jossa olen viettänyt tänäkin kesänä aivan upeita hetkiä ja suosittelen oikein lämpimästi vierailemaan paikassa! Onneksi sää suosi ja vietimme mitä hauskimman illan eilen pienellä kaveriporukalla.
♡ Hiljaisen heinäkuun jälkeen työkavereita alkaa valumaan takaisin toimistolle ja olemme vihdoinkin pitäneet muutaman lounaspalaverin ulkona auringonvalosta nauttien. Toimistomme sijaitsee Punavuoressa, josta on ehkä liiankin lyhyt matka niin Birgittaan, Löylyyn kuin vaikka Mattolaiturille 😉 Vielä kun saisi afterworkin aikaiseksi, ping Inka I!
♡ Ja tiedättekö mitä on parasta? Nyt on työviikko pulkassa ja tänään suuntaan nokan kohti ystävieni jokavuotista rapujuhlaa! Tämä on ehdottomasti joka kesän kohokohta ja kaikista vuoden juhlista lempparini! Toivottavasti säät suosisivat, sillä juhlateltta rakentuu tänäiltana taas ulkosalle… Rapujuhlatunnelmia kannattaa seurata Instagramini (@charandthecity) puolelta 😉
Happystarhome says
Välillä tauko blogimaailmasta tekee hyvää <3 Ihania kuvia olet ottanut ja mukavalta kuullostaa viikonlopun suunnitelmat joten iloista viikonloppua 🙂
Char and the city says
Kiitos Happystarhome 🙂