En ole vielä sen enempää hehkuttanut asiaa blogini puolella, sillä en ole oikein tiennyt miten no, perustelisin asian? Outoa ajatus naiselta, joka ei yleensä sen kummemmin piittaa mitä muut ajattelevat. Ehkä tässä taustalla onkin se, mitä itse ajattelen asiasta. Olen yleisesti (liian) ankara itselleni, eikä avun pyytäminen tule minulta luonnostaan… Siksi olenkin ehkä erityisen ylpeä itsestäni, että aloitin nyt tänä kesänä 4 päiväisen työviikon!
Vaikka minulla on ollut sivutyö tai muutamakin jo vuodesta 2010 lähtien, tuntuu p ä i v ä työn vähentäminen jotenkin…laiskottelulta? Vaikka tosiasia on, että olen paiskonut viimeiset 7 vuotta kokopäivätyön lisäksi niin blogitöitä, kuin tämän vuoden aikana myös pyörittänyt omaa yritystäni ja tehnyt kuukausittaista palstaa Elle-lehteen. Siinä missä muiden normipäivä toimistolla voi olla kahdeksasta neljään, alkaa toinen työpäiväni vasta toimistolta kotiin saavuttuani – ja vapaata viikonloppua en ole pitänyt miesmuistiin.
Samalla haluaisin sanoa pari lausetta tuttaville ja tuntemattomille, joilta usein kuulee, että “vitsi sua onnekasta kun saat kaikkea kivaa blogin kautta“. No, ensinnäkään en noin vaan saa mitään, vaan teen töitä sen eteen. Blogiin tulee laitettua ihan mielettömästi työtunteja, ihan vuoden joka ikisenä päivänä – oli sitten päivätyöstä lomalla, sairastaisi tai tapahtuisi elämänmuutoksia. Joten vaikka tämä on mielettömän vapaa, hauska ja luova työ, on tämä kuitenkin tänäpäivänä ihan oikea Työ.
Jotenkin tänä kesänä uramielessä tuli vain seinä vastaan ja uskalsin vihdoinkin sanoa ääneen, että haluan oikeasti joskus pitää vapaaillan tai viikonlopun. Ja ei, minulla ei ole pientä lasta mikä mahdollistaisi paremmin tuon 80 % työajan, joten suuri kiitos tässä vaiheessa Allerille, joka reiluna työnantajana minulle tämän mahdollistaa! Ja myös läheisilleni, jotka painostivat minua (hyvässä mielessä) vihdoinkin tekemään tämän päätöksen. Näillä sanoin toivottelen näin torstaina jo hyvää viikonloppua! Huomenna on tiedossa itselleni taas hieman erilainen työpäivä 😉
Elisabeth says
Kämpekramar! Jag tillhör gruppen, som har ett litet barn och började därför jobba denna vecka 80%. Hur som helst kan jag säga att arbetsrytmen känns redan nu bättre, och jag förstår dina känslor så bra. Ifall jag skulle ha haft möjlighet och vetat bättre, så skulle jag redan före jag fick barn arbetat så här! Jag tror starkt att man mår bättre helt enkelt!
xxx
E
http://helsinkidragonfly.blogspot.fi
Jenni S. | big mamas home says
Onnea isosta päätöksestä! Olet varmasti tehnyt ihan oikean ratkaisun. Liika on aina liikaa ja se on hyvä tunnustaa myös itselleen. <3
Riikka says
Elämään mahtuu muutakin kuin työ, joten fiksua tehdä lyhyempää viikkoa! 🙂
Miia Ezen says
Mä oon niin onnellinen sun puolesta! ❤ Hyvä ratkasu. Kyllä tää blogityö on niin erikoista, kun muille se voi näyttää siltä että tehdään vaan kaikkea kivaa, otetaan vastaan ilmasta tavaraa ja välillä vähän poseerataan ja kuvataan. Todellisuudessa se on töiden tekemistä sillon kun muut ovat vapaalla, koneella naputtelua, sähköpostiin vastailua ja vaikka mitä. Mun mielestä silti maailman ihanin työ, mutta niin kun sanoit – ihan oikea työ. En tajua miten oot jaksanu porskuttaa noin kauan tavallisessa työssä ja blogityössä samaan aikaan! Oot kyllä aikamoinen epeli. ??
Jade says
Olipa jotenkin ihana lukea tämä postaus.. Olen kuluneen vuoden ajan opetellut kuuntelemaan itseäni mutta se toimiminen onkin sitten jo paljon vaikeampaa. Nostan hattua sinulle kun uskalsit tehdä päätöksen. Meillä on vain tämä yksi elämä (ehkä) ja oma hyvinvointi, terveys ja jaksaminen ovat aikalailla prioriteetti ykkösenä. Miksi sitä aina sit toimiikin niin, että joustaa siitä omasta hyvinvoinnistaan eikä esim työstä…
Iina / MouMou says
Oot ihan aarre Allerilla! Paras blogiyhteyshenkilö. 🙂
Laura says
Lyhennetty työviikko on super! Meillä järjestäin kaikki tekee 3-4 päiväistä työviikkoa, ja työnantaja kannustaa etätyöhön ja muutenkin joustavaan työntekoon. Tälläinen ratkaisu on aivan mahtava, silla se antaa ihan uutta energiaa ja motivaatiota arkiseen puurtamiseen 🙂
Sara says
Aivan mahtava juttu! On hienoa, että sait hieman helpotusta hektiseen työelämääsi. Toivottavasti maltat ja oikeasti voit hieman hiljentää tahtia ja ottaa vähän aikaa ihan itselle. ❤️
Sanna Inspired by love says
Hyvä päätös todellakin! <3 Itse teen myös 30-tuntista viikkoa, tai oikeastaan olen tehnyt aina – tämä mahdollistaa sitten muiden asioiden tekemisen (bloggaus, joku intohimoinen harrastus jne). 🙂
SonjaM says
Kiva, että uskalsit ottaa tuon askeleen töiden suhteen:) Kuulostaa oikein hyvältä! Postauksen kuvat ovat myös tosi kivoja – vähän erilaisia kuin yleensä:) Olen muutenkin ollut todella innostunut blogistasi, olet vienyt sitä edellisen vuoden aikana tosi kivaan suuntaan!
Tiina says
Onnea upeasta päätöksestä. Elämänlaatusi paranee varmasti 🙂 Oli myös todella virkistävää lukea tämä postaus. Viime aikoina useat bloggaajat ovat kirjoittaneet pitkät pätkät työuupumuksesta ja päivätyön&blogin yhdistämisen vaikeudesta. Postaukset kuitenkin päättyvät siihen, että asialle ei kuitenkaan olla tekemässä mitään. Olet siis rohkea suunnannäyttäjä! Hyvä Char!