Kuten sanoin, on viime aikoina ajatukset pyörineet lähinnä vauva-asioissa, sillä viime viikolla emme järjestäneet vain yhdet, vaan jopa kahdet babyshowerit! Ja vielä läheisille ystäville, joiden laskettujen aikojen välissä on vain reilu viikko, jotka kuuluvat samaan ystäväporukkaan, ja jotka kummatkin ovat saamassa pojat! Arvatkaa olinko mennä ihan sekaisin suunnittelu(ja salailu!)vaiheessa, että kummista babyshowereista nyt puhutaankaan. Onneksi kummatkin pysyivät yllätyksinä loppuun asti, vaikka välillä kieli olikin keskellä suuta keksiessä tekosyitä ties mille 😀
Babyshowerit pidettiin teillekin tutussa paikassa – kotonani! Halusimme rauhallisen miljöön, missä voisi rennosti oleskelle vaikka pidemmän aikaa – ja antaa tulevalle äidille myös mahdollisuuden levätä jos siltä tuntuisi.
Ja siinä he ovat – kaksi kaikista parhaimmista ystävistäni! He eivät ole bloggaajia, mutta varmasti vuosien varrella kummatkin näkyneet blogikuvieni seassa.
Koska tuleva äiti rakastaa kukkasia, halusimme luoda sisätiloista mahdollisimman puutarhamaisen – näin ollen niin leikkokukkia kuin Maison Helsingin tekokukkasia löytyi tilan täydeltä!
Ruokavaliossa otimme huomioon tulevan äidin mieltymykset, mutta myös rajoittavat tekijät kuten itse raskauden lisäksi allergiat sekä raskausajan diabeteksen. Juomana oli näin maustettua vettä sekä tottakai teetä!
Suolaisissa purtavissa pysyttelimme myös kesäisen kevyissä ja helpoissa mauissa avokado-vihersalaatista meloni-fetasalaattiin (nuo kaksi ovat ihan ehdottomia kesäsuosikkejani!), sekä pariin erilaiseen piiraaseen.
Paikalla oli meidän tyttöporukan lisäksi tulevan äidin läheisimpiä ystäviä; entisitä työkavereista tuleviin sukulaisiin ja hänen Ranskassa asuvaan siskoon. Olen niin iloinen, että niin moni pääsi paikalle 🙂
Päivän sankari mukaanluettuna vieraita oli kaikkiaan 10, vai olikohan meitä peräti 11? Kuitenkin, pieni pyöreä keittiönpöytämme veti kyllä yllättävän paljon vieraita ympärilleen 😀 Oli tiukin kattaus, mitä olen ikinä tehnyt!
Keittiöntasolta löytyi myös jälkiruokana toimiva jugurtti-buffeé, joka on loistava vaihtoehto hieman vähäsokeriselle jälkiruoalle (raskausdiabeteksen takia!). Turkkilaista jugurttia, marjoja & hedelmiä, sekä päivänsankarin miehen serkun itse tekemää pähkinätöntä jugurttia (allergiarajoitusten takia!).
Paikalla oli myös eräs pieni vieras, vauva C, joka kylläkin on jo nyt jo reilun vuoden ikäinen! Apua miten nopeasti he kasvavat… Näin pienissä sen huomaa.
Väriteeman pidimme kesäisen valkosinisenä, jonka varmaan huomaa koristeluiden ja kattausten lisäksi vaatevalinnoissamme. Kuulemma vaaleansininen pusero paljasti tulevalle äidille ovea avatessani, että nyt taitaa olla vauvakutsujen aika – sen verran harvinainen väri vaatevalinnoissani 😉
Ja kyllä sen kesätunnelman aistii sisätiloissakin – varsinkin kun kohdalle sattui aurinkoinen päivä! Ja jos taas sataa, niin piknikin voi aina pitää sisälläkin! Siitä voisi tulla oikein tunnelmallistakin kynttiköineen kaikkineen.
Kiitos vielä tätäkin kautta kaikille osallistuneille kaikesta avusta – emme olisi pärjänneet ilman teitä! Ja vinkkinä babyshowereita järjestäneille, että hyvin voi jakaa vastuut osallistuneiden kesken. Meillä yksi hoito jälkiruokabuffeén, toinen vaippakakun, kolmas haki ilmapalloja jne. Ja suunnittelupohjana toimi mikäs muukaan kuin Pinterest! Laitan vielä erillistä postausta tulemaan kattauksesta ja koristeluista, eli pysykää kuulolla jos ne kiinnostavat.
Avokeittiö - Kök / Juhlat - Fester / Lapset - Barn / Ruoka & juoma - Mat & dryck / Sisustus - Inredning
Annu says
Aivan ihana asu sulla!!! Mistä olet löytänyt tuon kauniin puseron?
C and the city says
Voi kiitos Annu 🙂 Pusero on Lindexistä: https://www.lindex.com/fi/naiset/ylaeosat/paitapuserot-paidat/7619515/Cold-Shoulder-pusero/