Takana on nyt koeajan mittainen pätkä uudessa työssäni, eli reilu 4 kuukautta takanapäin. Ja rehellisesti sanottuna, aika on rientänyt. Toisaalta en oikein enää muista kunnolla aikaa ennen Alleria… Tai ainakin se tuntuu ihan eri elämältä, mitä se oikeastaan olikin. 8 vuotta vähittäismyynnin puolella verkkokauppojen parissa on jotain ihan erilaista kuin työskentely mediatalossa! Jotenkin sitä ihminen vaan niin nopeasti sopeutuun uusiin työympäristöihin, tutustuu uusiin kolleegoihin ja tottuu ihan uuteen elämäntilanteeseen.
07.20-8.00
Aamutilaisuuteen valmistautumista
Siinä missä Mitä (ihmettä) tekee blogituottaja? -postauksessa saavuin toimistolle kaikessa rauhassa aamuyhdeksäksi, soi kello kyseisenä työaamuna kukonlaulun aikaan ja olin toimistolla jo seitemän jälkeen. Tiedossa oli aamutilaisuus, johon tulevaa presentaatiota halusin vielä aamulla hieman hioa. Tähän aikaan toimistolla on vielä aivan hiljaista ja osastot pimeinä – kaikki ovat vasta heräämässä työpäivään.
8.00-10.00
Business & Pleasure -tilaisuus mediatoimistoille
Ystävänpäivän kunniaksi meillä järjestettiin mediatoimistoille Business & Pleasure -aamutilaisuus. Kyseisessä oli teemana m.m. niin blogit kuin some-vaikuttajat, joten herkullisen aamiaishetken lomassa kerroin blogitoiminnastamme ja esittelin alkuvuoden uudet bloggaajat, kuten jo remmeihimme astuneen Janni Hussin. Mikä sen parempi aamiainen, kuin sellainen jonka voi syödä aurinkoisimman Jannin kanssa <3
10.00-11.30
Päivittäisten työasioiden hoitamista
Kun viimeisetkin aamuvieraat olivat lähteneet vastalakattuine kynsineen (kyllä, aamiaistilaisuudessa tehtiin myös manikyyrejä!) ja sydänilmapallot käsissään, oli aika palata normaalimpaan työarkeen. Perinteisiin aamutoimiini kuuluu niin Idealista blogit kuin Elle blogit -etusivujen tarkistus, bloggaajien uusien postauksien selaamista, edellisen päivän analytiikan seuraaminen, sähköpostien läpikäyminen ja kiirellisimpiin viesteihin vastaaminen.
11.30-12.00
Lounastauko
Vaikka viime postauksessani vannoin, että lounastan kyllä muuallakin kuin toimistomme alakerrassa sijaitsevassa Moko-kahvilassa, niin kyseinen työpäivä oli sen verran kiireinen, että kipaisin vaan alakertaan hakemaan salaatin. Työpäivinä jolloin on paremmin aikaa rauhottua lounastauoilla, niin omat lempparini ovat Tehtaankadun Sandon lounaspöytä ja Hietalahden kauppahallin Roslundin hampurilaiset!
12.00-13.00
Asiakasprojektin ideoimista
Jos asiakasprojektien kokonaisuuteen kuuluu some- tai blogiyhteistyötä voin vaikka hoitaa niiden osalta niin ideointia, bloggaajien rekrytointia kuin tarjouspresentaation luomista. Jos kyse on suuremmasta projektista kokoontuu meillä usein mediamyynnin vastaava, kaupallinen tuottaja ja kaupallinen toimittaja yhden pöydän ääreen ideoimaan kokonaisuutta. Hauskinta näissä palavereissa onkin pallotella ideoita yhdessä!
13.00-14.00
Kehitysprojektien priorisoimista
Olin taloon tullessani erittäin iloinen siitä, että meillä kehitetään k-a-i-k-k-e-a kokoajan. Kaikkea ei kuitenkaan pysty tekemään heti. Kehityskohteita on useita, joten tässä priorisointipalaverissa kävimme läpi eri saittien projektit ja laitoimme ne tärkeysjärjestykseen. Itse pidin huolen, että tärkeimmät blogisivustoja koskevat projektit olisivat mahdollisimman korkealla ja niiden tekemiseen olisi hyvät perustelut liiketoiminnallisesta näkökulmasta!
15.00-16.00
Uuden blogin rakentamista
Joku on ehkä tiedotteista huomannut, että meillä aloittaa Nanna Karalahden blogi ihan pian – enkä voisi olla tästä enemmän innoissani. Kuluneella viikolla onkin työpäiviin kuulunut paljon asioiden hoitamista uuden blogin suhteen: IT-osaston kanssa uuden blogin rakentamista, valokuvaajien kanssa kuvausaikatauluista sopimista ja blogin kaupallisten materiaalien tekemistä. Ja kaikki tämä samalla kuin Nanna (yrittää) lomailla – anteeksi miljoonat häiriöni!
16.00-17.00
Some- ja blogiyhteistöiden koordinointia
Iltapäivän palaverien lomassa pari asiakasprojektia on lyöty lukkoon, joten samantyylisen ideointipalaverin pohjalta kuin tämänpäiväisen, alan sitten viemään some- ja blogiyhteistyön toteutusta eteenpäin. Briefaan yhteistyössä mukana olevat bloggaajat, olen yhteydessä asiakkaaseen käytännön asioista ja no, koordinoin kokonaisuutta ja pidän kaikki narut käsissäni – aikataulut, yhteystiedot, kuvauspäivät…!
17.00-18.00
Henkilöstöasioiden hoitamista
Päivän päätteeksi hoidan myös blogipäällikön työhön kuuluvat henkilöstöasiat, kuten bloggaajien uusien verokorttien toimittamisen HR-osastollemme, bloggaajien laskutusten tiliöinnin ja bloggaajien yhteydenottoihin vastailemisen. Asiat voivat vaihdella IT-ongelmista oman blogin kehitystoiveisiin ja yleiseen palautteeseen. Kaikkea ruusuista risuihin. Blogeja on tällä hetkellä reilu 20 kpl, joten työmäärää riittää…
18.00->
Työpäivä pulkassa!
Työpäivä on vihdoinkin pulkassa ja on aika vaihtaa vapaalle. Toisin kuin edellisessä työpäivä kanssani -postauksessa, tiedossa ei ollutkaan oman blogin päivitystä ilta-aikaan, vaan ystävänpäivän illallista ja ystävänpäivän juhliin lähtöä. Olinkin kiikuttanut toimistolle mukaan niin juhlamekkoa kuin korkkareita, joten tein pienen vaatteidenvaihdon ja meikin freesauksen ennen kuin poistuin toimistolta pitkän päivän jälkeen.
19.00->
Ystävänpäivän viettoa kaupungilla
Ystävänpäiväksi ei ollut sen kummempia suunnitelmia, mutta edellisenä viikonloppuna mietin, että olisi mukava käydä illallisella sekä poiketa ystävän työpaikan, TRE-liikkeen, ystävänpäiväjuhlissa. En ole pitkään aikaan käynyt missään tilaisuuksissa, joten oli virkistävää törmätä muutamaan työtuttuun tilaisuudessa. Ja no, illallinen oli tottakai aivan ihana – Bronda ei kyllä petä!
Eli sellainen työpäivä tällä kertaa! Jos teille tulee jotain kysymyksiä, niin saa tottakai laittaa tulemaan. Kyseinen pesti on kuintekin sen verran uusi ja erilainen, että ymmärrän, että ei oikein ole selvää mitä kaikkea tälläiseen työnkuvaan voikaan kuulua. Parasta on, että siihen pystyy itse vaikuttamaan ja ala kasvaa kokoajan! Muutenkin mietin, että niin harvoin tulee kuvattua arkielämäänsä, että voisin enemmänkin tehdä päivä kanssani postauksia, eikä töihin liittyen, vaan muuten elämääni. Miltä tämä kuulostaisi teiltä?
Kiitos kuvista jossa itse näin kolleegalleni: Inka I:lle
Arkielämä - Vardagslivet / Muoti - Mode / Työelämä - Arbetsliv
Laura says
Tämä oli tosi kiinnostavaa luettavaa, kiitos! Viestintä ja sisällöntuotanto kiinnostaa kovasti ammattimielessä, ja onkin tosi kiva kuulla mitä tälläiseen työpäivään voisi kuulua! Mielelläni siis lukisin työjuttuja jatkossakin 🙂
C. and the city says
Kiitos itsellesi kommentistasi Laura 🙂 Mukava kuulla, että aihe kiinnostaa! Mielelläni jaan työelämääni myös blogin puolella, varsinkin kun kyse on niin uudenlaisesta uravaihtoehdosta.
Suvi says
Päivä kanssani -postaus kuulostaa kivalta. Esim tää postaus oli mielenkiintoinen :).
C. and the city says
Kiva kuulla Suvi 🙂 Voisin tehdä samantyylisen jostain vapaapäivästäni myös! Jotenkin sitä vaan unohtaa kuvata pieniä arkisia asioita…
Siis mitä sä oikeasti teeh työksesi says
Siis paljon melua jonnin joutavasta. Tekemällä tehty duuni – , ketä kiinnostaa oikeasti Karalahdet yms.rahattomat turhakkeet, jotka sinnittelevät ilman rahaa, vain ja ainoastaan elääkseen enää kertomalla turhaakin turhempia asioita elämästään, mainostamalla purukumia tai vaikkapa peräpyyhkeitä.
Pitipä oikein puolestaan sitten kurkistaa, että mitä tekee henkilö työkseen, joka käyttää itsestään nimikettä blogipäällikkö. Omasta mielestäni täysin turhaa ja tarpeetonta duunia. Saatan olla yksin ajatuksieni kanssa, mutta seison sanojeni takana.
C. and the city says
Hei! Kaikilla on oikeus mielipiteeseensä, mutta kommenttisi Karalahdista ei ollut mukavasti sanottu. Mietithän ensi kerralla, miten puhut muista ihmisistä? Itse työstä, niin eivät kaikki usko sisältö- tai vaikuttajamarkkinointiin tai ehkä ole tutustuneet siihen tarpeeksi, ymmärtääkseen mistä siinä oikein on kyse? Turhaa ja tarpeetonta, vai voisiko sisältö- ja vaikuttajamarkkinointi olla mainonnan uusin, toimivin ja nopeiten kasvavin osa? Näistä aiheista voisinkin kertoa enemmän niin blogini kuin työni kanavissa. 🙂
Jenni S. / big mamas home says
Sun työ ja työpäivä kuulostavat ihan sika mielenkiintoisilta.
C. and the city says
Hei Jenni 🙂 Mukava kuulla, että oli mieluisaa luettavaa!
Nina says
Tämä oli erittäin mielenkiintoista! Itseäni kiinnostaa kovasti markkinointimaailma, nimenomaan blogien parissa. Tämä antoi inspiraatiota tavoitella tuota urahaavetta, vaikka itse tie sen saavuttamiseksi onkin vielä hakusessa.
Olen myös sitä mieltä, että bloggaajien, tai vaikuttajien, tekemä mainostaminen on se, joka kasvaa ihan huimaa vauhtia. Itse blogien lukijana luotan paljon enemmän heidän mainostamiinsa tuotteisiin, kun niihin joita näen esimerkiksi telkkarista. Mielipiteet ovat (suurimalla osalla ainakin) aitoja ja tuotteet valmiiksi testattuja.
Työjutuista lukisin kyllä mielelläni lisää. Työsi on pitkään blogiasi seuranneen näkökulmasta aivan sinun näköinen ja todella kiinnostava 🙂
C. and the city says
Eikä, mukavaa kuulla Nina 🙂 Sisältö- ja vaikuttajamarkkinointi kasvaa kyllä koko ajan ja uskon, ettei ole ollenkaan hullumpaa tähdätä siihen suuntaan uravalinnoissaan. Tsemppiä tiellesi, kyllä se vielä aukeaa ja hahmoittuu!
J says
Upea postaus! Mielenkiintoinen ja taas hyvin kirjoitettu. P.S. Mistä on vesipullosi ja kaunis mekko?
C. and the city says
Voi kiitos J 🙂 Mukava kuulla!
Vesipullo on ihan vain löytö Prismasta ja mekko taas vasta avatusta & Other stories -liikkeestä!
konkistadori says
Tosi mielenkiintoinen postaus, tällaisia lisää! Mä olen aina innolla kurkistamassa ihmisten työpäivien sisältöön – liittyy vahvasti omaan aiempaan duuniin työelämäkouluttajana. Työn sisältö kuulostaa hurjan mielenkiintoiselta ja voi kun itsekin ottaisin mielelläni sunkaltaisen ammattilaisen blogikumppaniksi! 🙂