Täällä on jotenkin ihan kevättä rinnassa, ja oikeastaan myös nassussa. Olen jo vuosia käyttänyt aikoinaan alunperin blogin kautta saatuja Mia Höytön luonnonkosmetiikkasarjan tuotteita. Ihana-kasvovoide on sitten vaan niin ihana – toimii omalla ihollani kuin unelma, varsinkin meikin alla! Eikä tätä esteetikkoa ollenkaan haittaa, että kaikki Mian tuotteet ovat pelkistettyihin mustavalkoisiin pakkauksiin pakattuja – ei pistä pahalla tavalla silmään, vaikka lojuisivatkin esillä kylppärintasolla!
Jos kurkistetaan sitten sitten päivävoiteen alle, niin talvipakkasten tai oikeastaan kylmien ilmojen kuivuuden takia pintakuiva iho on ollut aika koetuksella. Helpostusta siihen olenkin löytänyt aikoinaan blogin kautta saadusta Jurliquen Daily Exfoliating Cream -voiteesta! Sopii jokapäiväiseen käyttöön jopa herkkäihoiselle kuin minulle. Eikä hilseilevän kuivia kohtia ole enää kasvoista löytynyt. Kun meikkivoidekin sitten levittyy mukavan tasaisesti, on ihoa ihana korostaa Lumenen Invisible Illuminatin Nordic Light-valopisaroilla – olen ihan koukussa!
Iho ihan hehkuu valoa heijastavana, hennon roosan sävyisenä – täydellinen korostuspisara keväiselle iholle. Pakko tunnustaa, mietin hetken mistä tässä hypetyksessä on oikein kyse, mutta se selvisi yksinkertaisesti vain kokeilemalla! Sain putelin ELLE-gaalan lahjakassista, että kiitosta vaan! Viimeisenä, mutta ei vähimpänä, tämän kevään uusi tuoksu! Sain Chanelin No5:n joululahjaksi ja olen ottanut sen käyttöön juhlatilaisuuksia varten. Itse yhdistän vahvasti eri kappaleet, tuoksut tai asiat tiettyihin kokemuksiin, joten tämä tuoksu tulee muistuttamaan vuoden 2017 kohokohdista.
Merja says
Minustakin nuo Lumenen valonpisarat ovat ihania. Ostin laivalta, kun kävin Tallinnassa. Sain melkein kympin halvemmalla, kuin maissa.