Täällä on vietetty mitä rauhallisinta kotiviikonloppua ja se tuli kyllä niin tarpeeseen! En tiedä milloin olisin viimeksi viihtynyt yhtä paljon kotosalla, kuin tänne Etu-Töölöön muuttaessani? Joten näin kun helmikuu lähenee loppuaan voi todeta, että olen tähän mennessä pitänyt ainakin yhdestä uuden vuoden lupauksesta kiinni – ottaa enemmän aikaa itselleni. Ja ihan vaan kotona olemiselle 🙂
Sunnuntai lähtikin mitä parhaimmalla tavalla käyntiin – nauttimalla aamiaista sängyssä. Tai no, oikeastaan tuo oli se suunnitelma, mutta kuten Instagramia seuraavat jo tietävätkin, oli realiteetti toinen. Onnistuin ensinnäkin torkkumaan suklaamunan päällä (!?!) ja toiseksi kaatamaan kahvia sänkyyni 😀 Aina ei mene ihan kuin Strömsössä, mutta muuten päivä oli mitä onnistunein!
Jilli/Big Mama's Home says
Sinulla on sitten ilmeisesti pyykinpesua tiedossa. 😀 No, mutta tekevälle sattuu. Näyttää ihanalta. Meilläkin tehtiin sunnuntain kunniaksi hieman huolitellumpi ja runsaampi aamiainen ja ihme kyllä, saimme syödä sen jopa rauhassa.