Kävin pitkästä aikaa läpi vanhoja postauksia ja tuli mieleen, etten koskaan laittanut Tulevan yksiöni pohjakuva -postauksen jälkeen päivitettyä versiota yksiöni pohjakuvasta blogiini, muuten kuin tuohon sivupalkkiin. Siitä onkin (ainakin toivottavasti?) helppo aina hahmottaa, mitäkin kohtaa yksiötäni mitkäkin sisustuspostaukset käsittelevät.
Vai onkohan pohjaratkaisu vain itselleni päivänselvä? Ajattelin nyt uuden pohjakuvan yhteydessä hieman avata tilaratkaisua myös muille ja sijoittelin pohjakuvaan eri osioista napattuja kuvia. Suurihan tila ei ole, mutta tämän verran mahtuu miltei 40m2 kokoiseen asuntoon. Olisikin hauska kuulla, oliko joku vaikka mieltänyt järjestyksen erilaiseksi? 🙂
Sisään astuessa avautuu käytävämallinen eteinen, josta löytyy niin naulakkoa ja kenkäkaappia, kuin vastakkaisella seinällä oleva sivupöytä tauluineen. Eteisestä pitäisikin tehdä päivitettyä esittelyä, vaikka ei kummoinen sisustukseltaan olekaan. Eteisestä pääsee myös reilun kokoiseen kylpyhuoneeseen, joka on esittelyä vailla sekin.
Varsinaisesta huoneesta löytyy sitten vaatekaappiseinusta, mukava oleskelualue sohvamaisen sängyn kera ja suuren ikkunan eteen on sijoitettu pöytä tuoleineen. Vaikka keittiö onkin ihan tilava, ei sinne kahvittelypöytää kummoisempaa oikein mahdu, mutta kokkailemaan kylläkin ihan mukavasti! Ja pohjakuva on siis vain viitteellinen, mutta tässä pelkistetty ja suuntaa-antava versio 🙂
Anna says
Ei voi kuin ihastella raikasta ja yksinkertaisen tyylikästä sisustustyyliäsi. Pienestäkin kodista saa superkivan, kun on silmää kauneudelle ja käytännöllisyydelle. Nauti ihanasta kodistasi täysin sydämin!
http://www.arcticvanilla.com/
Char says
Kiitos Anna, nautin 🙂 Ja kiitos kauniista sanoistasi!
Kirpparikeiju says
Hieno pohjakuva!
Onko vessasta ollut ennen ovi käytävään? Onko se ollut yhteisvessa?
Char says
Kiitos Kirpparikeiju 🙂
Unohtui vallan mainita itse postauksesta, että pohjakuva on vain viitteellinen (pelkistetty) ja oikeasti ovi vie keittiöön, tai keittiön pieneen nurkkaukseen, joka löytyy kylpyhuoneen takaa. Virallista pohjakuvaa minulla ei yksiöstäni ole, sen ainakin sen kylpyhuonetta on jossain vaiheessa laajennettu ja tuo ylimääräinen ovi teljetty ja ja…
Linda says
Hei, eikö keittiöpostauksessa mainittu tuolla hellan sivulla olevan joku siivousnurkkaus? Puuttuuko se tuosta pohjapiirrustuksesta vai muistanko nyt tämän väärin, että siellä olisi joku pyykkikone yms ollu vielä mikä ei muualle asuntoon näkynyt.
Char says
Hei Linda,
Jes, muistat aivan oikein! Eli Kylpyhuoneen takaa, tuon ylimääräisen oven kohdalla, on pieni “kodinhoito”nurkkaus, josta löytyy niin pesukonetta kuin tilaa pyykkitelineelle, tikkaille ja kaappi pesuaineille. Pohjakuva on siis vain viitteellinen (tämä unohtuikin mainita itse postauksessa, lisää sen samantien), eikä minulla ole virallista pohjakuvaa olemassa yksiöstäni.
Kaisa J - CaiSan Koti says
Minulla on usein vaikeuksia hahmottaa sisustusblogeissa missä mikäkin huone sijaitsee ja minkä kokoinen kokonaisuus asunto on. Tämä oli siis tosi kiva ja havainnollistava postaus ainakin minulle. Kiitos siis 🙂 Ihailen kovasti sisustusmakuasi, kaikki on aina niin kaunista ja harkittua <3
Ehkäpä leikin joskus kopiokissaa ja nappaan tästä idean myös omaan postaukseeni 🙂