Olen kaiholla katsellut, kun viinialalla (ammatti- tai harrastusmielessä) olevat ystäväni ravaavat erilaisissa tasting tilaisuuksissa ja miettinyt, että itseänikin kiinnostaisi oppia alasta lisää ja yksinkertaisesti myös vain löytämään uusia suosikkeja olemattomaan viinikaappiini. Olemmekin ystäväporukalla pitäneet erilaisia maisteluiltoja, joista Mademoiselle de Blancsin meidän tyttöporukalle pitämä samppanja- ja kuoharitasting on jäänyt parhaiten mieleen 🙂 Sillä mikä sen parempi konsepti onnistuneelle illalle, kuin hyviä juomia ja loistavaa seuraa?
Joten minun ei tarvinnut pitkään miettiä vastausta, kun sain kutsun Cuvee Champagne Clubilta heidän Ravintola Carelian viinikellarissa järjestämäänsä samppanja-tasting tilaisuuteen. He päättivät laajentaa kutsuja pelkistä viinibloggaajista myös lifestylen puolelle, sillä kaikkihan pitävät samppanjasta? Kyllä, ainakin allekirjoittanut sekä Adalmina, jonka kanssa lähdimme hymysuin tutustumaan eri pientuottajien samppanjoihin sekä erilaisten samppanjoiden tyyleihin.
Illan aikana totesin, että sylkykuppia en vieläkään käytä kuin pakon edessä (miten niin samppanjantuhlausta?). Että joskus samppanjaa voi juoda kaksin käsin (niin siis veraillakseen, kuten Bourgeois-Diazin biodynaamisesti tuotettua 3C samppanjaa). Että rosé-samppanja ei vieläkään ole suosikkini (mutta punaviiniä lisäämällä tehdyn Marguet Rosé kohdalla voisin tehdä poikkeuksen!). Että en vieläkään osaisi sanoa, onko suosikkini samppanjani Blanc de blanc vai kenties joku rypälesekoitus, eri tuottajista puhumattakaan. Ehkä koska se makuaisti katoaa reilun 10 eri samppanjan maistelun jälkeen..
Illan aikana huomasin myös, että tastingissa kukaan ei ota kaverikuvia (kippiskuvista puhumattakaan), ellei siis ole lifestylebloggaaja (taustalla Instagramissa anonymous male wine blogger -tittelin saanut Rypäleistä Viis ;)) Sen sijaan kunnon viinibloggaajat, kuten Laid-back Sommelier, asettelevat pullot ja lasilliset asianmukaisesti rinnakkain ja onnekseni pääsin kurkistamaan olan yli, jotta pysyin hieman kärryillä missä mennään. Note-to-self: kuvaa vaan niitä pulloja ensi kerralla!
Sini says
Oih, näyttääpä kivalta tilaisuudelta! Niin, kukapa ei samppanjasta pitäisi? 😉