Seuraavina matkapäivinä jatkoimme Frankfurtin kiertelyä, tällä kertaa mm. kuvissa näkyvässä Oberurselissa ja Bad Sodenissa, jotka sijaitsevat Kronbergin kummallakin puolella.
Kaduilla kävellessämme satoi sopivasti ensilumi ja ensimmäistä kertaa tuli hieman jouluinen fiilis 🙂 Muutenkin joulukoristeita, kransseja ja kuusia oli paljon jo esillä.
Harmiksemme joulumarkkinat alkoivat vasta kotiin lennettyämme. Kovinkaan paljon kuvia en muuten keskustasta nappaillut, siellä kun lähinnä vain pyörimme ostoksilla tai kävimme iltaa viettämässä.
Eräänä iltana päätimme lähteä ulos tanssimaan, mutta harmiksemme moni paikka olikin jo sulkenut ovensa, kuten etsimämme Living XXL, ja kohta ovensa sulkee myös kuuluisa King Kamehameha.
Pilvenpiirtäjän huipulla sijaitsevan Club 101:n jono oli taas aivan älytön, joten päädyimme luolamaiseen The Cageen(?), joka oli tupaten täynnä juhlijoita 🙂
Juhlintojen jälkeen oli taas rentouttavaa viettää kylpyläpäivää ja niin teimmekin Bad Homburgissa sijaitsevassa Kur Royal Day Spa´ssa.
Reilun kolmen tunnin mittainen hemmottelu maksoi vain reilu 30 euroa, ja minimissään tuon kolmisen tuntia spa´ssa tarvitseekin. Tiedossa oli nimittäin 10 eri hoitohuoneen läpikäynti!
Mutta niin, takaisin Oberurseliin ja siellä sijaitsevaan lounaspaikkaamme – Alt-Oberursel Brauhaus, jossa nautimme paikallisia herkkuja..
Kuten weisswurstia (itse tosin en sitä kasvissyöjänä maistanut), sauerkrautia, handkäseä sekä bretzeleitä, oluttuoppi kädessä tottakai 😉
Herkuttelujen jälkeen suuntasimme Bad Sodeniin ja sen lähteelle. Harmikseni ne parhaimmat irvistyskuvat otettiin koko porukalla ekalla maistelukierroksella, joten näin hymysuin en suinkaan vettä hörpännyt!
Lähteestä pulppuaa kolme erilaista vesijanaa, jossa kussakin erilaisia kehoa hoitavia ainesosia. Yksi toinen toistaan pahemmalta maistuvia 😀
Iltaisin suuntasimme, yhtä koti-iliallista lukuun ottamatta, ulos syömään. Jotta kenenkään ei tarvinnut toimia kuskina, emmekä olisi yhteen autoon mahtuneet, valitsimme illallispaikat Kronbergistä kävelyetäisyydeltä.
Lautaselle valikoitui mm. tunnettua Frankfurter Grüne Soßea, eli eräänlaista yrttikastiketta (suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!). Myös kartoffelpuffereita ja schnitzeleitä löytyi lautasilta!
Eli semmoinen Frankfurtin matka tällä kertaa. Lähtisin ehdottomasti uudestaa ja voi hyvin ollakin, että palaamme vielä tuttuihin maisemiin lähivuosina!
Jotta elämä ei tylsäksi kävisi, odottaa seuraava tyttöjenmatka jo kulman takana. Joten nyt laukkua purkamaan ja uudelleen pakkaamaan. Matkahöpinöitä koitan taas laittaa Instagramin puolelle!
Mabsu says
Voi jestas mitä ihania kuvia ja mikä upea tunnelma! <3
JonnaH. says
Ihania kuvia taas, vaikuttaa mahtalta reissulta!
Maj says
Ihania kuvia! Teillä on varmasti ollut niin rentouttava reissu? Tosta yllättävästi lumisateesta mulla tulee mieleen taas meidän Nycin reissu, haha 😛
Karla ALL I EVER WANTED IS HERE-blogi says
Onpa tunnelmallisia kuvia, ja erityisen kiva nähdä sinua iloisena ja rennosti hymyilevänä.
ps. Haastoin sinut tekstiilituumailuihin http://kaikkimitahalusin.indiedays.com/2013/12/01/haaste-talven-tekstiilit/