Viime viikonloppuna minut herätettiin mitä ihanimmalla tavalla. Olen meistä se, jota on siunattu aamuunisuudella (suosikkiyöpaitani on muuten aikoinaan Gauharilta blogiyhteistyön merkeissä saatu Simply White Nightshirt) ja niin rakas kämppikseni päätti yllättää minut tuomalla aamiaista sänkyyn <3 Ensimmäistä kertaa elämässäni, joku muu kantaa sen tarjottimen kuin minä! Mistä tälläisiä kämppiksiä saa? Hänen Breakfast in bed -postauksesta pääsette kurkistelemaan, mitä kaikkia herkkuja tarjottimelta löytyikään.
Monet, niin ystävät kuin blogini lukijat ovat kyselleet, miten meidän kämppiselämä on sujunut, eikä voisi paremmin mennä! Otimme tietoisesti aikamoisen riskin, kun päätin väliaikaisesti muuttaa kimpsut ja kampsut Sofién kaksioon. Ei ole montaa ihmistä, kenen kotiin voisin tuosta vain muuttaa, ja tuntea oloni niin kotoisaksi. Tämä on kolmas kerta kun kämppiksen kanssa asun ja niitä aikoja saa aina muistella hymysuin, joten otan nyt tästä kaiken irti 🙂
Sanotaan, että vasta kun asuu toisen ihmisen kanssa, tuntee hänet oikein kunnolla. Tämä pätee niin seurustelu- kuin ystävyyssuhteisiin, ja ajattelinkin, haluaisitteko kysellä meiltä jotain toisistamme? On ehkä ilmiselvää kuka meistä on se aamuvirkku ja hoitaa ruoanlaiton (Sofié!), mutta entä olemmeko ehkä riidelleet tai huomanneet toisissamme outoja tapoja? Kysymyksiä saa laittaa tulemaan ensi viikon loppuun, eli 17.11. asti!
Förra veckoslutet blev jag väckt på det bästa sättet – Sofié överraskade mig (nattskjortan är btw Simply White som jag fått av Gauhar då vi senast gjorde bloggsamarbete) nämligen med att servera frukost i sängen! För första gången i mitt liv var det någon annan än jag som bar brickan! Var hittar man såhär härliga roommates?
Det sägs att man känner någon ordentligt först sen när man bott tillsammans, och det tycker jag att definitivt stämmer såväl i förhållanden som med kompisar. Dethär är tredje gången jag bor med en kompis, och det är alltid sådana tider i livet, som man leéndes ser tillbaka på, så nu tänker jag njuta av det med fulla muggar 🙂
Tänkte även, om det är något ni skulle vilja fråga av oss? Det är fritt fram att lämna frågor i kommentarsfältet ända till nästa veckas slut, 17.11. Vill ni kanske veta vem som vaknar först på morgnarna, vem sköter om matlagningen eller hur vi delar städandet? Har vi månne grälat alls eller märkt några konstiga vanor hos den andra?
emzi says
Vad härligt med morgonmål i sängen! 😀
Minna says
Nukutteko samassa sängyssä?
Jenni says
Asuuko Enni-koirasi myöskin Sofin pikku kaksiossa? Se koira on niiin söpö
Ika says
Har ingen specifik fråga på lager, men jag undrar varifrån den härliga sänggaveln är?
Johanna says
Onko Sofiella paljon merkkilaukkuja ja kalliita vaatteita?
miofino says
Hei, kiinnostaisi tietää teidän molempien osalta niin myönteisessä kuin kielteisessä (ei tällaista varmasti olekaan) mielessä, mikä toisen luonteenominaisuus/tapa yllätti/kummastutti/”ärsyttää”. Missä asioissa olette kaikista erilaisimpia/samanlaisimpia. Erilaisuushan ei ole erottava tekijä, päinvastoin pienet särmät tekevät elämän. Mikä on hauskin “yllätys” toisissanne?
Naima says
Tuo sänky on vaan niin ihana! Onko tuo sängynpääty harmaa vai beige? tässä kuvassa näyttää harmaalta, kun taas aiemmissa kuvissa oli beigeen taittuva sävy..
Estela says
Här är mina frågår:
Vilka länder har du rest till?
Vilka länder skulle du vilja åka till?
Vilka hudvård produkter andvänder du?
Din favorit väska?
Heidi says
Hej, gud vilket trevligt uppvaknande, härlig kämppis! Jag måste bara fråga, varifrån är er dösnygga sänggavel? Den är ju föör fin!